Pieni rakas poikani syntyi laskettuna päivänään 12.8. Kokoa on tasan keskivertovauvan verran, eli keskikäyrällä syntymäpainoa ja pituutta. Suotta siis pelkäsin synnyttäväni jättimäisen sokerivauvan. 

Synnytys alkoi supistuksilla jo sunnuntaiaamuna, mutta säännölliseksi supistukset ei millään meinanneet yltyä. Tiistaiaamuna meni hermo ja kaksi valvottua yötä alkoi painaa. Soitin siis synnärille ja onneksi toivottivat tervetulleeksi. Hieman jänskätti, josko vielä lähettävät kotiin odottelemaan, sain kipulääkettä ja nukuin sen voimin muutaman tunnin synnytyssalissa. Tilanne näytti edenneen onneksi niin pitkälle, että kotiin ei tarvinnut enää palata. 

Homma ei kuitenkaan edennyt ihan niin nopeasti kuin olisi toivottu, joten synnytystä vauhditettiin oksitosiinitipalla (aka helvetintipalla, kuten ystäväni tätä kutsui) ja kalvojen puhkaisulla. Ponnistamaan pääsin viimein aamuyöllä ja tunnin jälkeen vauva autettiin maailmaan imukupilla ilmeisesti omien voimieni hiipumisen vuoksi. 

Synnytys kirjattiin alkaneeksi klo 13 ja syntymäajaksi klo 4.44. Kivunlievityksenä käytin alkuvaiheessa suihkua ja lopun vedin ilokaasun voimin. Ja kaasua ryystinkin sitten keuhkojeni kyllyydestä, kunnes se otettiin minulta ponnistusvaiheessa pois. Kun vauva nostettiin rinnalleni ja aloin viimein tajuamaan maailmasta jotakin, muistan ajatelleeni että eihän tässä ollut mitään järkeä. Siis siinä että en ottanut muuta lääkkeellistä kivunlievitystä. 

Synnytys oli kuitenkin pitkälti sellainen kuin olin toivonut, vaikkei nyt ihan täysin käsikirjoituksen mukaan sujunutkaan. Sain toimia aktiivisesti omaa kehoani kuunnellen ja vauva on mitä täydellisin. Molemmat olemme myös toipuneet tapahtuneesta loistavasti. 

Hormonihuuruinen vauvaelämä kotona on omituista huttua, jossa ajalla ei ole merkitystä. Päiväni murmelina alkaa ja loppuu aina imetykseen ja pienen ihmisen ihmettelyyn. Ensimmäinen retki lähikauppaan oli jännä, tänään käytiin jo biitsillä ja syömässä. Olen julki-imettänyt bussipysäkillä ja rannalla ja tiedättekö mitä? Kaikki raskauden aikaiset ahdistukset ja pelot jäivät synnytyssaliin.

Tämä Lilyn blogi oli minulle henkireikä, johon sain purkaa ahdistustani etenkin alun epävarmoina aikoina. Kuulumisiamme voi jatkossa lukea toisesta blogistani, joka on ollut tauolla raskausaikani. Kaiken ahdistuksen keskellä on tuntunut mahdottomalta höpötellä blogiini mistään muusta ja siksi päädyin kirjoittamaan tänne lilyyn. Kevyemmissä tunnelmissa jatketaan osoitteessa http://blueberriesandzombies.blogspot.fi 🙂