Lily

Varpuja

mustikkai

Syntymä

Pieni rakas poikani syntyi laskettuna päivänään 12.8. Kokoa on tasan keskivertovauvan verran, eli keskikäyrällä syntymäpainoa ja pituutta. Suotta siis pelkäsin synnyttäväni jättimäisen sokerivauvan. 

Synnytys alkoi supistuksilla jo sunnuntaiaamuna, mutta säännölliseksi supistukset ei millään meinanneet yltyä. Tiistaiaamuna meni hermo ja kaksi valvottua yötä alkoi painaa. Soitin siis synnärille ja onneksi toivottivat tervetulleeksi. Hieman jänskätti, josko vielä lähettävät kotiin odottelemaan, sain kipulääkettä ja nukuin sen voimin muutaman tunnin synnytyssalissa. Tilanne näytti edenneen onneksi niin pitkälle, että kotiin ei tarvinnut enää palata. 

Homma ei kuitenkaan edennyt ihan niin nopeasti kuin olisi toivottu, joten synnytystä vauhditettiin oksitosiinitipalla (aka helvetintipalla, kuten ystäväni tätä kutsui) ja kalvojen puhkaisulla. Ponnistamaan pääsin viimein aamuyöllä ja tunnin jälkeen vauva autettiin maailmaan imukupilla ilmeisesti omien voimieni hiipumisen vuoksi. 

Synnytys kirjattiin alkaneeksi klo 13 ja syntymäajaksi klo 4.44. Kivunlievityksenä käytin alkuvaiheessa suihkua ja lopun vedin ilokaasun voimin. Ja kaasua ryystinkin sitten keuhkojeni kyllyydestä, kunnes se otettiin minulta ponnistusvaiheessa pois. Kun vauva nostettiin rinnalleni ja aloin viimein tajuamaan maailmasta jotakin, muistan ajatelleeni että eihän tässä ollut mitään järkeä. Siis siinä että en ottanut muuta lääkkeellistä kivunlievitystä. 

Synnytys oli kuitenkin pitkälti sellainen kuin olin toivonut, vaikkei nyt ihan täysin käsikirjoituksen mukaan sujunutkaan. Sain toimia aktiivisesti omaa kehoani kuunnellen ja vauva on mitä täydellisin. Molemmat olemme myös toipuneet tapahtuneesta loistavasti. 

Hormonihuuruinen vauvaelämä kotona on omituista huttua, jossa ajalla ei ole merkitystä. Päiväni murmelina alkaa ja loppuu aina imetykseen ja pienen ihmisen ihmettelyyn. Ensimmäinen retki lähikauppaan oli jännä, tänään käytiin jo biitsillä ja syömässä. Olen julki-imettänyt bussipysäkillä ja rannalla ja tiedättekö mitä? Kaikki raskauden aikaiset ahdistukset ja pelot jäivät synnytyssaliin.

Tämä Lilyn blogi oli minulle henkireikä, johon sain purkaa ahdistustani etenkin alun epävarmoina aikoina. Kuulumisiamme voi jatkossa lukea toisesta blogistani, joka on ollut tauolla raskausaikani. Kaiken ahdistuksen keskellä on tuntunut mahdottomalta höpötellä blogiini mistään muusta ja siksi päädyin kirjoittamaan tänne lilyyn. Kevyemmissä tunnelmissa jatketaan osoitteessa http://blueberriesandzombies.blogspot.fi 🙂

Perhe Raskaus ja synnytys Vanhemmuus
mustikkai

39+1

Vielä pari viikkoa sitten mietin että ei vauvan vielä tarvi tulla. Voi oleilla kohdussa vielä hetken ja minä voin olla vielä hetken vain minä. 

Nyt olo on malttamaton. Voisin lähteä synnyttämään vaikka heti. 

Odotan että saan vauvan viimein ulos. Odotan että alati tuskastuva oloni ja kivut viimein helpottavat. Että saan taas vartaloni omakseni. Odotan että uusi elämä alkaisi, uusi arki, äitiys. Odotan että päiviini kuuluisi muutakin kuin odotusta. Tämä kesä tuntuu loputtomalta vaikka onkin jo elokuu. Pitkät lomaviikot lusittiin pääasiassa kotona, äitiyslomaa edeltävät viikot vietin sairaslomalla kotona ja äitiysloman olen ollut kotona. Ei niin lievää mökkihöperyyttä siis ilmassa. 

Eilen mietin, että josko pääsis käymään jossain. Vaikka Tallinnassa. Mutta sitten taas muistin, että ainiin synnytys. 

Käytiin eilen paikallisella ostarilla ja vietettiin päivää rannalla. Lopputuloksena tuskaisen kipeät lonkat, jotka kitisivät kivusta jokaisella askeleella. Jos nyt raskausajassani jotain muuttaisin, niin tekisin ja menisin enemmän silloin kun vielä pystyi. Jos olo tuntui tuskaiselta alkuraskaudesta tai vielä muutama viikko sitten, niin sanoisin että lopeta kitinä ja tee asioita, pahemmaksi muuttuu vielä nääs. Mutta eihän sitä silloin tiennyt. 

Olen kyllästynyt myös vaatteisiini. Päätin alussa että yritän pärjätä mahdollisimman vähillä raskausvaatteilla ja onnistuinkin siinä hyvin. Nyt haluaisin polttaa nämä muutamat trikoorievut roviolla. En enää ikinä tahdo nähdä niitä. Turhia raskausostoksia olivat farkut (käytin ehkä kerran, ja totesin että epämukavat on) ja peräti kaksi simmaria. Kuvittelin lilluvani kaikki päivät rantavedessä, mutta kesälämpötilat päättivät toisin. Nyt kun viimein vedestä voisi hakea viilennystä, uiminen on kielletty. 

Hyviä raskausostoksia olivat sen sijaan paksut sukkahousut ja legginsit. Molempia olen käyttänyt niin ettei vaatteista ole juuri mitään jäljellä. Sukkikset olivat talvella ihan ykköset ja käytin ne järkyttävän nyppyisiksi. Kunnes hoksasin kääntää (eli puin vahingossa) ne nurinpäin. Ja käytin ne nyppyisiksi myös toiselta puolelta. Ihanaa. Puuvillaiset legginsit ovat olleet myös alusta ahkerassa käytössä ja olen niitä parsinut ainakin neljä kertaa. Nyt kangas alkaa olemaan niin haperoa, että parsittavaa ei juuri taida olla.

Tule jo vauva!

Perhe Raskaus ja synnytys