Väsyttää

Väsyttää aivan infernaalisesti. Nyt jos pitäisi jaksaa tähän päälle jouluhössötys, ostaisin ihan kaiken valmiina. Vertailun vuoksi viime jouluna tein kaikki laatikot sunmuut alusta asti itse. Ja se oli kivaa. Nyt ei ole jouluverhoja ikkunoissa, eikä mitään muutakaan tehty. Onneksi ei tarvi eikä haittaa. Onneksi pääsee äidin lihapadoille, eikä jouluna tarvi muuta kuin jaksaa istua junassa. Ameebamaisesti odotan vaan että joululoma alkaisi. 

Tein äsken puoliunisena ystävilleni pienet joulumuistamiset. Onneksi ei tarvinnut muuta kuin sulattaa suklaata. 

Töissä tapahtuu isoja mullistuksia ja itse olen ollut tällä viikolla ihan pihalla muutenkin. Saati sitten että pitäisi jaksaa olla innostunut esimies ja suorittaa jonkin sortin superia muutosjohtamista. Nyt ei irtoa. Tänään teki mieli vaan nostaa kädet ilmaan ja tiputtaa kaikki työt käsistä.  Olisi helpottavaa jos voisi kertoa esimiehelle jo nyt missä mennään.

Onneksi väsymys on ollut, ainakin tähän asti, sellainen ohimenevä ilmiö. Ehkä taas huominen olisi vähän helpompi. 

Ainiin! Ja ehkä väsymys korostaa myös herkkyyttä. Tai siis sitä että pillahtelee syyttä itkuun. Katsoin jotain ihan tyhmää nettivideota (ei oikeasti mikään itkujuttu) ja herkistyin. Ja luonnollisestikin sen jälkeen alkoi naurattaa se itkettäminen. Jakomielitautinen fiilis tänään. 

 

Perhe Raskaus ja synnytys

Raskausoireita

Jo ensimmäisen raskauden kohdalla odotin että raskausoireet olisivat jotenkin spesiaaleja. Että raskauspahoinvointi olisi jotenkin spessumpaa, kuin se että vaan yrjöttää.

Ei ole. Pahoinvointi tulee ja menee ja on vaan paha olo. Väsymyskin on vaan väsymystä. Tissitkin on vaan kipeät, mutta ei mitenkään erikoisella tavalla. Tai no, tissikipua nyt ei muuten kyllä yleensä ole. 

Ehkä jännin oire tähän mennessä on terävöitynyt hajuaisti, ja sen satunnainen ilmentymä. En nimittäin koko ajan omaa ihmissuden hajuaistia. Se tulee aina satunnaisesti ja ihan puskista. Yhtäkkiä bussissa istuessa haistan muutaman penkin päässä olevan ihmisen käsirasvan ja mietin että onpa pistävä mangon haju. Tai haistan rullaportaissa edellä menevän henkilön valkosipulihengityksen, ja yökkään. Tai haistan aamulla keittiössä olevat mandariinit makuuhuoneen ovelle. Ei varmaan tarvi kertoa miltä kissanhiekkalaatikko haisee mun nenään?

Viimeiset kolme päivää on olleet kyllä kamalat. Perusällötyksen lisäksi olen flunssainen. En tiedä väsyttääkö flunssa vai mikä, mutta tosi kurja olo. Olisin voinut jättää tän väliin. Mutta hysteerisenä raskaana olevana naisena tietysti googlasin ”raskaus+flunssa” ja luin että flunssakin voi olla vaan seurausta raskauden aiheuttamasta vastustuskyvyn laskusta. Niinpä niin. 

Pitäiskö kenties lopettaa googlaaminen?

Perhe Raskaus ja synnytys