Väsyttää

Väsyttää aivan infernaalisesti. Nyt jos pitäisi jaksaa tähän päälle jouluhössötys, ostaisin ihan kaiken valmiina. Vertailun vuoksi viime jouluna tein kaikki laatikot sunmuut alusta asti itse. Ja se oli kivaa. Nyt ei ole jouluverhoja ikkunoissa, eikä mitään muutakaan tehty. Onneksi ei tarvi eikä haittaa. Onneksi pääsee äidin lihapadoille, eikä jouluna tarvi muuta kuin jaksaa istua junassa. Ameebamaisesti odotan vaan että joululoma alkaisi. 

Tein äsken puoliunisena ystävilleni pienet joulumuistamiset. Onneksi ei tarvinnut muuta kuin sulattaa suklaata. 

Töissä tapahtuu isoja mullistuksia ja itse olen ollut tällä viikolla ihan pihalla muutenkin. Saati sitten että pitäisi jaksaa olla innostunut esimies ja suorittaa jonkin sortin superia muutosjohtamista. Nyt ei irtoa. Tänään teki mieli vaan nostaa kädet ilmaan ja tiputtaa kaikki työt käsistä.  Olisi helpottavaa jos voisi kertoa esimiehelle jo nyt missä mennään.

Onneksi väsymys on ollut, ainakin tähän asti, sellainen ohimenevä ilmiö. Ehkä taas huominen olisi vähän helpompi. 

Ainiin! Ja ehkä väsymys korostaa myös herkkyyttä. Tai siis sitä että pillahtelee syyttä itkuun. Katsoin jotain ihan tyhmää nettivideota (ei oikeasti mikään itkujuttu) ja herkistyin. Ja luonnollisestikin sen jälkeen alkoi naurattaa se itkettäminen. Jakomielitautinen fiilis tänään. 

 

Perhe Raskaus ja synnytys