KAMALAT, IHANAT RINNAT

MIKÄ ON SE, JOLLA ON VAKAVA ILME,HIKISET KÄDET JA HIVENEN PELOKAS OLO?

No se on minä menossa vuotuiselle gynekologin vastaanotolle.

Se on kummallista, että siinä lääkäriä odotellessa mieli lähtee laukkaamaan jos johonkin suuntaan. Käyn läpi mahdolliset sairaudet, eli uhkakuvat asioista joita lääkäri kohta minussa diagnosoi. Ajattelen, että olen aina ollut niin onnekas ja terve, että voiko tämä hyvä putki jatkua edelleen? Ehkä nyt ultrassa näkyy jotain epämääräistä, ehkä saan lähetteen mammografiaan.

Vuoroni tulee, ja menen teeskennellyn reippaalla asenteella huoneeseen. Onneksi lääkäri on todella mukava, kysyy naisten juttuja ja minä vastaan takaisin naisten juttuja. Homma toimii, ei enää pelota niin paljon. Olen ollut tässä samassa huoneessa aiemminkin. Huomaan, että verho, jonka takana sai katseilta piilossa riisuutua, on kadonnut. Lääkäri viittoilee minua siirtymään huoneen nurkkaan, jossa on tuoli ja hyllyllä terveyssiteitä. Riuhdon farkkuja pois päältäni, enkä oikein tiedä mihin jättäisin alushousuni. Päätän rutata ne piiloon housujen alle.

Tepastelen kohti tuolia (vai onko se vuode?), ja tunnen oloni naurettavaksi pelkissä sukissa ja neuleessa. Koitan suhtautua tilanteeseen luontevasti, onhan kyse kuitenkin lääkäristä, ja paljas takapuoli on ihan perusjuttuja, luonnollista.

Kömmin paikoilleni, nostan jalat niille tarkoitettuihin telineisiin, ja koitan ajatella mukavia. Tässä kohtaa lääkärin selitykset menevät yleensä ohi, koska keskityn vain olotiloihin, joita ultralaite aiheuttaa. Rauhoittelen itseäni, eihän tässä ole mitään hätää, kohta tämä on ohi.

Saan luvan nousta, ja kipitän kohti vaatekasaa. Ultrassa käytetty geeli on sotkuinen, kylmä ja epämääräinen lillu jalkojeni välissä. Koitan siistiytyä ja hamuilen pikkuhousun suojaa hyllyltä. Huh. Selvisin.

PELKOA PÄIN

Tiedän kuitenkin, että on vielä yksi juttu, josta on pakko puhua. En haluaisi, koska asiaan liittyy pelkoa, ja paljon. Avaan kuitenkin suuni ja alan kyselemään, että milloin olisi hyvä käydä mammografiassa. Lääkäri lukee päätteeltä jotain, ja haluaa tutkia rintani.  Uudestaan siis vuoteelle (tuolille?) Tällä kertaa riisun neuleeni ja hilaan rintaliivini kainaloihin. Vasen rinta check. Lääkäri alkaa tunnustelemaan oikeaa rintaani. Tunnustelee uudestaan, ja uudestaan. Sormet jäävät kainalon lähelle, painelevat ja möyhivät vähän liian kauan samassa kohdassa. Sydämeni hakkaa, ja olen jännityksestä jäykkänä.

MAMMOGRAFIA

Saan lähetteen mammografiaan, ja laahustan autopilotilla kohti vastaanottoa. Varaan ja saan ajan onneksi jo seuraavalle päivälle. Inhoan tätä! Inhoan rintojani, inhoan sitä, että ne aiheuttavat minulle tällaista stressiä, ovat tiellä ja roikkuvat vuosi vuodelta enemmän. Haluan ne pois, jottei enää tarvitsisi pelätä. Olen ikään kuin hyökkäysasemissa odottaessani tulevaa mammografiaa. Samalla mielessäni vilisevät ne lukemattomat tarinat joita rintasyövästä olen lukenut ja kuullut. Olisinko itse taistelija, luottaisinko hoitoihin, miten puhuisin asiasta lapsilleni..?

Seuraavana päivänä istun jälleen lääkäriasemalla  odottamassa vuoroani. Olen rauhallinen, olen nöyrä. Anteeksi elämä, että olen ollut huono ihminen.  Teen mitä tahansa, jos vain olen terve. Ajattelen lapsiani, miestäni, kotiamme ja melkein itken ääneen. Teen vaihtokauppaa. Jos selviän tästä, annan hyväntekeväisyyteen enemmän aikaa ja rahaa. Jos olen terve, en enää ikinä sano mitään ikävää kenestäkään, ja ajattelen aina positiivisesti. Tilanne on  muovaassa minusta laupiaan, sädekehällä varustetun hyväntekijän. En enää ikinä valita mistään, jos vain saan olla terve.

KIITOLLISUUS

Ja minä saan, saan olla terve. Tutkimuksen jälkeen melkein syleilen vanhempaa lääkäriä, joka vapauttaa minut pelosta ja piinasta. Poistuessani lääkäriasemalta askeleeni on kevyt, mieleni iloinen ja sydämeni täynnä kiitollisuutta ja rakkautta. En enää vihaa rintojani, olen niistä iloinen, ne ovat parhaat rinnat joita nainen toivoa saattaa. Sain opetuksen, ja muistutuksen siitä, kuinka hyvin asiani ovat. Koitan painaa tämän päivän visusti päähäni siltä varalta, että erehdyn taas jossain vaiheessa pitämään terveyttäni itsestään selvyytenä.