Minä en juo, ryyppää, dokaa, maistele, tissuttele. Viimeisin kerta kun join alkoholia, oli vuosia sitten. Sittemmin olen jonkun sosiaalisen paineen alla maistanut, kuin näön vuoksi, eteeni kannetusta lasillisesta siemauksen, mutta tästäkin on jo aikaa.

KOKEILUJA

Olen lähiön lapsi, ja nuoruuteeni ostarin nurkalla kuului oleellisesti säkkikalja ja omppuviini. Kaveriporukassa ei tainnut olla ketään, joka ei olisi humalanhuuruiseen viikonlopun rientoihin osallistunut. Juominen oli sääntö, tapa, itsestään selvyys.

Juominen lähensi ja tiivisti kaveriporukkaamme entisestään, koska niin yhteiset salaisuudet tekevät. Juopottelusta seurasi ikimuistoisia kömmähdyksiä ja muistoja, jotka elävät edelleen. Alkoholi myös rohkaisi, ja yksi jos toinenkin taisi löytää itsestään puolia, joita ei normaalisti ulospäin näyttänyt. Juominen avasi meille uuden, vähän aikuisemman, vähän kapinallisen ja kutkuttavan maailman.

Nuoruus on kuitenkin vain ohi menevä vaihe, ja niin myös meidän iloinen kaveriporukkamme pikku hiljaa hajosi, elämä vei kutakin omaan suuntaansa. Omalla kohdallani kapinallisuus jatkui vähän pitempään, ja venytin nuoruuttani hivenen pitemmälle kuin monet muut. Vaikka hoidin vastuullisesti elämän perusasiat, otin vastapainona vapauksia viikonloppuisin, jolloin pyörin baareissa ja niin sanotusti biletin. Alkoholi oli toisin sanoen jäänyt elämääni pysyvästi, enkä huomannut humalahakuisessa juomisessani mitään kummallista. Elämä oli hauskaa, ja otin siitä kaiken irti.

OLOTILAT

Vuosien saatossa sama kaava jatkui enemmän ja vähemmän. Vaikka hoidin lapseni, kodin ja työn, olin vapaalle päästyäni taas levoton, vähän villi ja rohkea juhlija. Olin se hauska tyyppi. Ainakin omasta mielestäni. Vanhemmiten elämäntapani sai kuitenkin harmaita sävyjä, jotka hiipivät maanantaiaamuihini niin hiljaa ja varkain, etten ensin edes huomannut niitä.

Kun nuorempana muistelin perjantai-iltojen menoja naureskellen, niin päälle kolmikymppisenä olin niistä jo kauhuissani. Krapulani äityivät sietämättömiksi, ja henkisesti olotilani olivat karmeat. Muistan useammin kuin kerran maanneeni kylmän suihkun alla lattiakaivoon oksentaen. Juhlimisen jälkeen mielialani laski useammaksi päiväksi pohjalle, ja suurin osa viikosta meni alakuloisuuden kanssa painiskellessa. Aloin masentua, olin itkuherkkä, ahdistunut ja sain paniikkikohtauksia. Olin myös todella väsynyt.

Ero juhlimisen ja arjen välillä oli liian suuri ja rankka, eikä arki enää tuntunut hyvältä. Edessä häämöttävä viikonloppu oli aina paljon kiinnostavampi, kutkuttavampi. Aloin oivaltaa, että juomiseni ei ollut normaalilla tolalla, mutta kierteestä irti pääseminen oli todella, todella vaikeaa. Ainoa positiivinen asia tilanteessa oli se, ettei juominen jatkunut viikolla kotona, enkä koskaan ”rentoutunut” iltaisin töiden jälkeen viinilasillisen äärellä. Juominen oli aina edustanut minulle hyvää seuraa, hauskanpitoa porukassa, tanssimista, irtiottoa arjesta. Ehkä juuri siksi alkoholi kuuluikin vain vapaa-aikaani, enkä pilannut sillä kaikkea, varsinkaan lasteni arkea.

RAITISTUMINEN

Sitten tapahtui käänteentekevä asia, eli tapasin nykyisen mieheni, baarissa tietenkin. Seurustelun alkuaikoina juhlimme yhdessä, mutta illat päättyivät yleensä isoihin riitoihin, väärinkäsityksiin ja mustasukkaisuuskohtauksiin. Yhdessä olomme oli selvin päin ihanaa, mutta humalassa mahdotonta. Olimme tuhoamassa suhdettamme, eli yhtä upeimmista asioista elämässämme alkoholin takia. Ja sitten mieheni päätti lopettaa juomisen kertaheitolla. Olin samaan aikaan hänen puolestaan iloinen, mutta myös hämmentynyt ja jopa hieman peloissani. Mitä hänen päätöksensä tarkoitti minulle? Mitä valintoja minun tuli tehdä? Järjellä ajateltuna tiesin, ettei oma juomiseni voinut enää jatkua, mutta voisiko se todella kokonaan loppua? Parisuhteeni oli kuitenkin arvokkaampi kuin alkoholista luopumisen tuska. Niinpä päätin, että lähteä kokeilemaan raittiutta, mutta en luvannut asian suhteen kenellekään mitään. Ja niin todellakin tein, luovuin vanhasta elämästäni viikonloppu kerrallaan.

Alku oli outoa. Piti keksiä vapaa-ajalle muuta tekemistä, ja vieläpä nauttia niistä asioista. Taisimme niihin aikoihin ostaa viikonlopuiksi tosi paljon irtokarkkeja, ja vuokrata elokuvia. Ihme kyllä, aloin pikku hiljaa nauttia levollisesta tunnelmasta, ja alkoholin iso varjo kutistui ja jäi kauemmaksi elämästäni. Ensimmäisen kerran vuosiin elin elämääni oikeasti, aidosti ja normaalisti. Aamut olivat parhaita, kun sai herätä ilman krapulaa kahvin tuoksuun, paahtaa leipää ilman kiirettä ja istua sohvan nurkassa viltin alla pitkää aamua viettäen. Kokonaisuudessaan prosessi ei kuitenkaan ollut suoraviivainen tai helppo, vaan sisälsi lukuisia kuoppia ja haasteita. Välillä kaipasin kipeästi nousuhumalan mukanaan tuomaan kihelmöintiä, rentoutta ja iloa, niin keinotekoista kuin se olikin ollut. Kaikesta huolimatta etenin raittiudessani, ja aloin pitää siitä lujemmin kiinni, taisinpa kokea siitä myös ylpeyttä.

OLENKO ALKOHOLISTI?

Näiden raittiiden vuosien aikana olen huomannut tunne-elämäni ja mielialojeni tasaantuneen. Paniikkikohtauksia ei enää tule. Hallitsen tilanteita ja käytöstäni tavalla, joka ei olisi ollut mahdollista entisessä elämässäni. Siedän nykyään tylsyyttä ja tekemättömyyttä, enkä odota koko ajan, että jotain jännittävää tapahtuu. Lillun nykyhetkessä tyytyväisenä ja koen onnea niistä asioista joita elämässäni on. Kysyn myös itseltäni, että olenko alkoholisti, vaikka olen raitistunut ilman ulkopuolista apua? Vaikka en koskaan juopotellutkaan puistossa kossua tai jatkanut juomista päiväkausia? En tiedä, mutta ainakin olin alkoholin suurkuluttaja ja tein muutoksen viime tingassa.

MIKSI SÄ ET JUO?

Minulta usein kysytään, että miksi en juo. En juo koska en halua juoda. Alkoholi ei tuo elämääni mitään lisäarvoa. En halua juoda edes sitä yhtä lasillista, koska se ei merkitse tai edusta minulle mitään muuta kuin ongelmia ja huonoa oloa. Tämä on joillekin ihmisille todella vaikea asia käsittää. Olen saanut osakseni paljon painostusta ja vaatimuksia, että juomalla lasillisen tai pari kuulun ryhmään ja olen sosiaalisesti kelpo. Ja tämä on mielestäni käsittämätöntä. Miten minun juomattomuuteni voi olla jonkun toisen asia millään tasolla? Vai joutuuko juova henkilö kohtaamaan oman suhteensa alkoholiin silloin, kun joukossa on raitis? Kenties, koska minäkin kohtaan oman raittiuteni silloin kun ympärilläni on humalaisia.

Juomattomuuden etuja ei voi selittää tai perustella ihmiselle kuka nauttii juomisesta ja humalasta. Ja tämä on raitistumisen suurin este, dilemma. Raittiin elämän hienouden voi ymmärtää vain alkamalla elää sitä, kokemalla se itse. Ensin on siis mentävä epämukavuusalueelle, luovuttava vanhasta tavasta elää, hyvästeltävä alkoholi, käsiteltävä asioita, kohdattava itsensä. Ja sitten kun henkisen ryteikön läpi on rämpinyt, pääsee raittiuteen perille ja löytää taas aidon oman itseyden. Ja toki prosessi jatkuu vielä raitistumisen jälkeenkin, mutta vanhat äänet vaimenevat, ja uudet asiat saavat enemmän tilaa.

RAITTIUDEN YLISTYS

Tämä postaus ei ole saarna, vaan maallikon oivallus, josta joku ehkä löytää omaan elämäänsä jotain ajattelun aihetta. Alkoholi ja alkoholismi on kirjoitustani monin verroin monimutkaisempi ja suurempi aihe, enkä väitä tietäväni miten tähän liittyvien ongelmien kirjo voitaisiin ratkaista. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomessa, jossa humalahakuiseen juomiseen suhtaudutaan todella hyväksyvästi, voi olla edes hitunen ylistystä raittiudelle. Olkoon tämä teksti siis sellainen.