Juoksusta ja muusta
Mä en ole koskaan hurahtanut urheiluun. Mulla on muutama laji, joista tykkään todella, mutta niitä tulee harrastettua joskus. On kanssa lajeja, joista oon innostunut joksikin aikaa ihan tositosi paljon. Ja sitten on juoksu. On-off jo monta vuotta. Tällä hetkellä ollaan on-vaiheessa ja lupaavalla tavalla ollut jo pidempäänkin muutamien isojen, mutta naurettavan itsestäänselvien ahaa-elämysten takia. Lisäksi oon äiti – urheiluun on aikaa minimaalisen verran viikossa, juoksussa hyötysuhde on maksimissaan. Tunnissa ehtii juosta hyvän lenkin, kun esim. salilla käymiseen menis varmasti ainakin puoltoista-kaks tuntia.
Eli lyhyesti: yritän pitää itseni kunnossa. Eikun ei, kuulostaa liian mahtipontiselta. Yritän pitää itseni edes normaalin ihmisen kunnossa, etten nyt ainakaan olisi vetämässä keskiarvoa kauheasti alaspäin.
Niin, ja syöminen. Tällä hetkellä oon kotiäiti. Mun kaikki ruoanlaittoenergiat (joita ei ole paljoa) menee siihen, että saan hoidettua lapselle ruokaa, jollon mun oma syöminen on jäänyt aika toisarvoseksi (herranen aika, jos saan tehtyä lapselle ruokaa, niin tottakai säästän sen kaiken pakkaseen hälle syötäväksi sen sijaan, että söisin sitä itsekin!). Päivisin kokoan jääkaapin sisällöstä salaatin (oon oppinut pitämään kaikenlaisia helppoja salaattiaineksia kaapissa) ja huokasen helpotuksesta mitä nopeammin saan tänkin päivittäisen tehtävän – yhden kunnollisen aterian syömisen – suoritettua.
Juoksemisesta innostuminen (no, enemmänkin sen huomaaminen, että voikin mennä matalilla sykkeillä (kropassa tuntuu miellyttävältä) ja samalla kuunnella kirjaa, AH omaa aikaa!!), imettäminen ja syömisien jääminen kovin vähälle huomiolle on tehnyt tehtävänsä: painan nyt – reilu 10kk synnytyksestä – 17kg vähemmän kuin ennen raskautta. Raskausaikana painoa tuli tosi maltillisesti ja ne kaikki karisi parissa päivässä synnytyksestä.
Mun paino on vaihdellut tosi paljonkin pitkin mun elämää. Elän toivossa, että se pikkuhiljaa stabiloituisi, eikä tästä enää kipuaisi. Jos vaikka juoksu ja äänikirjat auttaisi.
Viimesin juoksu oli sunnuntain Naisten Kymppi. Meni hiukan alle oman tavotteen, juoksuajaksi tuli 1h 7min. Tyytyväiseksi jäin, erityisesti kun aikaa tuli lisää väkijoukossa sompaillessa. Mun Sports Tracker ei saanut ihan kymmentä kilometriä täyteen, mutta olkoot. Euforioissa mopo lähtee helposti keulimaan ja pohdiskelen tässä seuraavaksi Midnight Run -juoksutapahtumaa. Ihan vaan että olis jotain mihin erityisesti treenata (tavallaan huvittaa juoksutapahtumat. Kuka tahansa voi juosta just niin pitkän matkan kuin huvittaa ja kellottaa sen. Ja luultavasti saada paremman ajan kuin itse juoksutapahtumassa, jossa on miljardi muutakin juoksijaa ja kokoajan joku talloo kannoille (sinä muiden tai joku sun)).
Onneks on tämmösiä palveluita, joista löytyy juoksutapahtumat. Ja sitten on se Sports Tracker. Ja Heiaheia.
Anyway, treenikalenterihengessä: kävin tänään vastahakoisesti hakemassa fillarini Tapiolasta. Matkaa kertyi vajaa 9km, jonka poljin aluksi ihan rennolla meiningillä, mutta ohimenevä kundi herätti mun olemattoman kilpailuhengen ja hampaita kiristellen päätin pysytellä sen vauhdissa. Pysyinkin, kunnes meidän tiet erkani. Pyöräily oli ihan älyttömän kivaa, erityisesti vaihteluna juoksulle. Vähän tuntui reisissä eilinen, mutta yllättävän vähän. Tarkottaako, että alisuoritin eilisen kympin?
Tavallaan on helpottavaa, että Naisten Kymppi on ohi. Saa palata niihin ihanan tehokkaisiin, rentoihin, rauhallisiin peruskestävyyslenkkeihin. Toisaalta, tekis mieli koittaa treenata se kymppi alle tuntiin. Oon palautunut vedosta syömällä mitä vaan (pelkkiä hiilareita siis) ja lojumalla joka suuntaan koko päivän. Jos huomenna säät sallii, voisi harkita vaikkapa vaunulenkkiä pitkästä aikaa. Tavallaan tekee mieli lähteä lenkkeilemään ja on jopa sellanen olo, että vastahan tässä ollaan pääsemässä vauhtiin. Toisaalta taas tekee mieli ottaa veltosti. Mutta harvoinpa sitä kaduttaa, että lenkillä käynyt.
