Lomapäivä

Herätys klo 10.35 

Koira odottaa hiljaa tyytyen osaansa ja tietäen, että omistaja ulkoiluttaa sen heti ensimmäisenä noustessaan. Se on asia, josta masentunut pitää kiinni. Eläimen ei tarvitse kärsiä sairauden aiheuttamasta laiskuudesta vaan yleensä koiran kanssa ulkoillaan jo aamuvarhain. Tänään päivä oli kuitenkin poikkeus. Loman kunniaksi haalittu flunssa sekä sukulaisten vierailut ovat pakottaneet nukkumaan ilman herätyskelloa. Aamulla sängystä herää kuitenkin yhtä väsynyt nainen kuin muinakin tavallisina aamuina. Rauhallinen päivä, jonka saa pyhittää lepäämiselle ja flunssasta toipumiselle tuo hyvää mieltä. Mutta silti takaraivossa paukuttaa kiukku siitä, että sairastan jälleen kerran lomalla.

Olen toipumisessa jo siinä vaiheessa, että pienet vastoinkäymiset eivät vie elämääni syvälle peiton alle. Ei kuitenkaan tarvitse mennä puoltakaan vuotta taaksepäin ajassa, jos haluttaisiin nähdä omiin itkuihin ja musertaviin kuvitelmiin jämähtänyt nuori nainen harmittelemassa kohtaloaan. Näinä hetkinä huomaan parantumisprosessini olevan liikkeessä ja se on mahtavaa. Kun vastoinkäymiset, loma tai muuten vain arki eivät vedä minua masennuksen tunnetilaan, olen kiitollinen. Kiitollinen siitä, ettei ahdistus purista rinnassa eikä tulevaisuus tunnu mahdottomalta ajatukselta. 

Tähänkin parantumisen ja toivon vaiheeseen ollaan päästy aika monen tien, polun, jyrkänteen ja virran kuljettamana. Yhä edelleen olen vasta matkani alussa, mutta juuri nyt nautin päivästä, jolloin ahdistus ei paina rinnassa. Oloni on takertuva. Tästä tunteesta en haluaisi päästää irti. 

Tuulim