Insproiduin tänään Fashion Finlandin (kannattaa muuten seurata, ks. alla!) artikkelista, jossa kerrottiin suomalaisesta brändistä, Noukista, joka  haluaa valmistaa vaatteita vain kysynnän mukaan ja myy seuraavan kauden mallistoaan ennakkoon. Huikeaa vastuullisuutta!

Muodin syklit ovat lyhentyneet kausista halpamuodin vuoksi ”joka päivä uutta” -tyyppiseen ajatteluun, jossa vaatteita ostetaan viikonlopuksi, tiettyyn tilaisuuteen tai hetken mielijohteesta vielä lisää. Suurten ja miksei pienempienkin brändien varastot pullistelevat tuotteita, joita kukaan ei osta ehkä koskaan, ja jokainen suomalainen tuottaa 8+ kiloa tekstiilijätettä vuodessa (ei taida edes riittää).

Luulisi liikatuotannon ja siitä eroon pääsemisen olevan brändeillekin omantunnon taakka (ehkä idealistista) ja kuluerä, jolle haluttaisiin tehdä jotain. Materian tuhlaamiseen ei välttämättä suhtauduta kriittisesti kaikkialla maailmassa. Liikatuotannon väistämättömän seurauksen, ylijäämävarastojen ja asiakaspalautusten, hävittäminen polttamalla tai kaatopaikalle on vielä EU:ssakin sallittua. Suomessa kaikenlainen hävikin säästö on ollut huudossa jo kauan ennen kuin vastuullisuus alkoi puhuttaa yleisemmin. Ajatella vaikka, miten kauan esim. tehtaanmyymälät ja B-laatuisten tuotteiden myynti ovat olleet Suomessa ihan arkipäiväinen ilmiö! Itse muistan monet visiitit Nanson ja Suomen Trikoon tehtaanmyymälään jo 80-luvulla mammani kanssa.

Tottakai vaate on aina mielihyvän lähde enkä haluakaan ehdottaa, että vaateostoksista pitäisi tulla ainoastaan kausiin liittyviä käytännön pakkopullia. Ennakointi on kuitenkin mielestäni aivan mahdollista ja omiaan vähentämään tekstiilijätteen määrää ja valmistuksen ympäristökuormitusta. Jos minun pitäisi nyt ensilumen sataessa päättää, mitä ostaisin ensi kesäksi, muistaisin kyllä mitä kaapista löytyy tällä hetkellä ja mitä sinne ehkä tarvittaisiin lisää (toim. huom. todennäköisesti ei mitään..). Jos seuraavan talven neuleet tai uusi talvitakki pitäisi tilata kesällä, uskoisin kyllä pystyväni niistä päättämään. Vaikkei se sillä hetkellä sattuisi huvittamaan, tekisin mielelläni siten, jos se säästäisi turhien tuotteiden valmistuksen.

Tällainen toimintatapa opettaisi myös siihen, että jokaisen vaatehankinnan pitäisi olla tarkkaan harkittu – jos voisimme ensin opetella pois huviksemme ja aina uuden ostamisesta. Trendien seuraaminen on tietysti asia erikseen; siitä ei saa ekologisesti kestävää mitenkään. Jokaisen vaatekappaleen pitäisi olla arvostettu, jopa siinä määrin, että sen hankintaa suunnitellaan erikseen ja ennakkoon. Ajattomat, ajatuksella hankitut vaatteet todennäköisesti myös kestävät käytössä pitempään kuin hetken mielihyvää tuottavat huti- ja hätäostokset.

Mielestäni on mahtavan arvoperusteinen, jopa radikaali veto ryhtyä tällaiseen, ja toivotan Noukille tässä paljon onnea. On myös virkistävä nähdä miten uudet arvot alkavat ottaa yli tämän perinteisen toimialan eetoksesta. Toki bisneksen pitää kannattaa, muttei hinnalla millä hyvänsä. Eipä se liikatuotantokaan hääviltä ansaintalogiikalta vaikuta.

Pioneerit eivät koskaan pääse helpolla, ja voikin olla, ettei tällainen toiminta lähde heti lentoon. Uskon silti edelleen, että vastuullisuusteot kasvattavat brändiuskollisuutta ja toisinpäin: vastuullisen imagon kolaukset vähentävät sitä. Kuluttajatottumusten kaltaiset laivat kääntyvät tuskallisen hitaasti, mutta haluan uskoa, että vallankumous on jo käynnissä.

Stay sustained <3

Emmi

Muotiyritykset taistelevat liikatuotantoa vastaan myymällä mallistoja ennakkoon – mutta onko se kannattavaa bisnestä?

Yhä useammat suuret brändit ovat viime aikoina julkistaneet verkkokauppoja ja muita hankkeita oman brändinsä tuotteiden kierrättämiseksi, viimeisimpänä Levi’s. (Laadukas) farkkuhan vain paranee käytössä, joten käytettyjen levisten kauppa kuulostaa mainiolta konseptilta! Mutta jaahas. Kauppa toimii toistaiseksi vain USA:ssa, sekä osallistuvien liikkeiden että verkkokaupan lähetysten osalta. No, jokainen käytettynä ostettu vaatekappale säästää silti valtavasti luontoa! Tässä kohtaa tulen aina ajatelleeksi, miksi tällaista ei tehdä enemmän ja ole tehty jo kautta aikojen. Asiaan liittyy kuitenkin ymmärrettäviä haasteita, joista alla vain murto-osa.

Niistä ykkönen on aina varmaankin ollut brändien oman myynnin kannibalisoinnin pelko; vähentäähän käytettynä ostettu vaate myös myyntilukuja. Onneksi moni brändi, vastuullisuuden pioneerit kuten Patagonia edellä, on kuitenkin tajunnut tämän olevan arvovalinta, joka lisää brändiuskollisuutta. Logistiikan järjestämisen lisäksi ”brändikirppareiden” ratkaisematon ongelma saattaa olla myös insentiivit. Levi’s esimerkiksi lupaa käytettyjen farkkujen merkkiliikkeeseensä kiikuttavalle alennuskupongin uuden vaatteen ostoa varten. Mikään uuden vaatteen ostamiseen kannustava taas ei ole ekologista, joten systeemi kannibalisoi itseään.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Itse kallistuisin pienen rahallisen korvauksen puoleen, mutta se ei ehkä ole edes teknisesti mahdollista. Porkkanoita kuitenkin tarvitaan, jos aiotaan saada kuluttajat aidosti miettimään vaatekaappinsa kiertoa ja säännöllisesti kiikuttamaan eri brändien vaatteita liikkeisiin tai muulla tavalla palauttamaan niitä kiertoon. Jos oikein muistan, näin on saanut alkunsa esimerkiksi suomalaisten tunnollinen paperin kierrätys, sillä sota-aikana kerätystä paperista sai korvauksen ja hyvä tapa jäi päälle maksun poistuttuakin. Samoin esim. muovin kierrätyksen motiivi on varmaan ekologisuuden rinnalla myös se, että muovinkeräys on samoissa jätepisteissä kuin muukin kierrätys.

Siinäpä se kolmas asia tulikin; helppous. Ihmiset ovat pääsääntöisesti laiskoja ja/tai kiireisiä, joten vaatteidenkin kierto pitäisi tehdä helpoksi. Keräilyastiat eivät myöskään toimisi brändituotteiden kohdalla, sillä laatikoihin laitettaisiin ties mitä muutakin, ja brändien pitäisi maksaa yhä useammista henkilötyötunneista manuaalisen lajittelun parissa. Summa summarum: brändituotteiden liikkeisiin palauttaminen on varmasti hyvä alku tähän hetkeen, ja rinnakkaisiakin ratkaisuja on tulossa.

Vaikka jokaisen vaatteen toivoisi olevan niin spesiaali, että sille halutaan uusi elämä muuallakin kuin Uffin kasvottomassa massassa, joka ainakin osittain päätyy kehitysmaiden kaatopaikoille, näinhän ei ole. Suurin massa tekstiilijätteestä on käyttökelvotonta jätettä, joka on revittävä takaisin kuiduiksi ja yrittää käyttää uudelleen. Suomeen onkin rakentumassa Resterin tekstiilinkäsittelylaitos vuoden 2021 alussa. Rakenteilla oleva laitos käsittelee poistotekstiilit mekaanisesti ja tuottaa niistä uutta raaka-ainetta. Sitä voidaan hyödyntää eri teollisuudenalojen raaka-aineena. Toivottavasti mahdollisimman moni yritys lähtee mukaan uusiomateriaalin käyttäjäksi! Nythän esim. muovijätteen kanssa tilanne on edelleen se, että sitä syntyy paljon enemmän kuin uusiokäyttöä on.

Toimiakseen kaikki käytettyjen vaatteiden markkinat kuten Rekki, Emmy, Tori ja moni muu mahtava alusta tarvitsevat tietenkin myös yhä enemmän asiakkaita. Haluan uskoa, että niiden määrä onkin nousussa.

Stay sustained <3

Emmi