Hiustenhoito
Jokaiselle tutut shampoo ja hoitoaine eivät ole tämän kirjoituksen päätähtenä vaan yrtit!
Hoidan hiuksiani todella huonosti. Hoidan hiuksiani juurikin vain shampoolla ja hoitoaineella, mutta viime aikoina olen kokeillut pelkkää vesipesua ja pesua kikhernejauholla ja hyvin tuloksin. Joskus myös harjaan hiuksia..
Seuraavana kokeilussa on tuttujen hiusnaamioiden (avokaado, kananmuna, hunaja..) ja öljyjen (oliivi-, kookos-, mustakuminaöljy..) lisäksi yrttihuuhtelut.
Yrtti tai yrtit kannattaa ottaa käyttöön huomioiden hiusten väri sekä onko hiuspohja rasvoittuva vai kuiva/herkkä/ärsyyntynyt. Omaan kokeiluun otan kamomillan ja kehäkukan. Ne sopii eniten vaaleille hiuksille ja kuivaan hiuspohjaan. Tummaan kannattaa käyttää nokkosta.
Hiusten kasvua tukevia yrttejä on nokkonen, rosmariini ja piparminttu.
Hiuspohjaa hoitavia yrttejä on kamomilla, lehmuksen kukat, kehäkukka, rohtoraunioyrtti ja siankärsämö.
Rasvaisiin hiuksiin voi saada apua laventelista, takiaisesta, mintusta ja salviasta.
Yksinkertaisin ohje hiushuuhteen tekemiseen on hauduttaa yrteistä yrttihauduke, aivan kuin tee. Yrtit lisätään kuumaan veteen ja annetaan hautua jopa 20 minuuttia. Tästä valmistuu samalla sisäisestikin nautittava hauduke, ja lopun haudukkeen annetaan jäähtyä. Vahvaa hauduketta voi lisätä shampoon sekaan tai/ja hiusten huuhteluveteen (0,5-1dl hauduketta litraan vettä) tai huuhtele hiukset viimeisenä pelkällä haudukkeella ja se jää vaikuttamaan hiuksiin. Tuloksia voi nähdä jo kolmessa viikossa!
Tästä postauksesta taitaa tulla jatko-osa, jossa olen jokaisen hiustenpesun yhteydessä kolmen viikon aikana tehnyt mainitsemani kamomilla-kehäkukkahuuhteen.
P.S. Valitsin omat hiushuuhde-yrtit niiden hoitavien vaikutuksien vuoksi ja yrteistä voi olla apua myös antamaan kiiltoa hiuksille.