Ylimääräistä rahaa

Törmäsin Partioaitan uusimman 365-lehden viimeiseltä sivulta mainintaan Suomen Vesistösäätiö. Juttuun oli kirjoitettu, että säätiö tekee suojelutyötä pienvesien, kuten lähteiden, purojen ja lampien eteen. Vesistösäätiö ei ollut minulle entuudestaan tuttu ja halusin saada tietää siitä lisää.

Suomen Vesistösäätiön verkkosivuilla kerrotaan kuinka hyvinvoivat vedet eivät ole itsestäänselvyys. Ja on totta kuinka monet ihmisen toimet ovat saaneet vesistöjä huonompaan tilaan. En haluaisi kuvitellakaan aikaa, jolloin kirkkaat vedet Suomessa olisi vain tarinoita. Että oikeasti Suomessa asuisi ja eläisi ihmisiä, jotka eivät koskaan ole nähnyt puhtaita ja kirkkaita luonnonvesistöjä. Säätiön mukaan lähteet, purot ja norot ovat hälyttävän heikossa tilassa! Voin uskoa, mutta en haluaisi että se on totta.

 

Mikä olisi sitten oiva tapa pitää vesistöistä huolta? Ympäristö.fi -sivustolle on listattu joitain ehdotuksia, mutta pääasia on ettei vesiä pilaa. Yksittäisten ihmistenkin on otettava vastuuta vesien hyvinvoinnista, ja hyvä tapa olisi vähentää vesistöjen kuormitusta kemikaaleilla, myrkyillä ja roskilla, ja että puhdasta vettä ei tuhlattaisi.

Suomen Vesistösäätiö kerää myös rahalahjoituksia. Toinen kohde rahalla tukemiseen on Luonnonperintösäätiö. Osa kohteista on rantoja ja saaria ja kohteen ja summan voi valita itse. Suomen Luonnonsuojeluliitolla, WWFllä ja Luontoliitolla on myös vesistöjen suojeluun, puhdistamiseen sekä vesistön tilan ylläpitämiseen rahakeräyksiä.

 

On tehty myös kokeiluja ja tutkimusta puuaineksen lisäämisestä veteen, voisiko se puhdistaa vesistöjä. Suomen ympäristökeskuksen jutun mukaan metsäojien biologinen puhdistusteho on säilynyt kuusi vuotta hyvällä tasolla. Puupuhdistamot toimii vesihyönteis- ja nilviäisystävällisinä paikkoina ja tekee myös siten puulisäyksestä ravinnesieppareita. Puuaines vähentää ravinne-, kiintoaines- ja humuspitoisuuksia ja runsastuttaa pohjaelimistöä. Uppopuun käytöstä on kokeilua myös Lempäälässä kiviainesalueella, jossa käytetään selkeytysaltaita.

Toki mietityttää, että miksi joudumme puhdistamaan vesiä, luontoa yleensäkin, että eikö toimintamme voisi olla saastuttamatonta. Aktiivihiiltäkin markkinoidaan vesien ja ilman puhdistamiseen, mutta se on sitten toisen alueen ekosysteemistä pois, mm. turve. En nostaisi Suomea muiden maiden pelastajaksi, jos se kaivaa samalla itsensä omaan kuoppaan.

Puheenaiheet Puhutaan rahasta Uutiset ja yhteiskunta Vastuullisuus

Kestämätön elämäntapa

Voiko olla niin, että käytämme luonnonvarat ja sitten vasta avaamme silmämme? Vai voiko olla niin, että näemme kestämättömän elämäntyylimme ja teemme muutoksia? Voiko olla myöskin niin, että jonkin isomman tahon on rajoitettava yhtiöitä, yrityksiä ja yksittäisiä ihmisiä?  Saako yhteisestä hyvästä ja välttämättömästä varastaa?

Milloin käännymme ajattelemaan eläimiä ja kasveja, itse elämää ja sen edellytyksiä? Ne on yksinkertaisia asioita joita ihminen välttämättömästi tarvitsee. Jos rakentaa tyhjän päälle korkeaa tornia, sieltä välttämättä tippuu. Oli ne sitten pilvilinnoja, haaveita tai kestämätöntä elämäntyyliä. Eräs intiaanien näkemys on kuinka tulisi ajatella seitsemän sukupolven päähän ja elää niin, että heidänkin elämä olisi turvattu tällä maapallolla. Olisi kohtuullista jättää maapallon tila edes entiselleen omien toimien pohjalta jos ei voi paremmaksikaan sitä muuttaa. Ymmärrän hyvin heitä, jotka kärsivät ympäristöahdistusta!

Jaan teille tähän linkin, josta pääsette allekirjoittamaan vetoomuksen, jossa halutaan säilyttää Ilomantsin Patrikkasuo turvetuotannolta: https://www.adressit.com/patrikkasuon_turvetuotantohankkeestaon_luovuttava

Toinen hyvin huolestuttava adressi on Itämeren puolesta, jossa kielletään akkumateriaalitehtaan jätteiden päästäminen vesistöön puhdistamatta: https://www.adressit.com/itameri_ei_ole_akkuteollisuuden_kaatopaikka

Käsittämätöntä miten tällaiset toimet (ja monet muut!) saavat ympäristölupia aloittaa edes toimintaa! Hakemukset ovat hienoja, lupaukset ovat liikoja, heillä on tarjota työpaikkoja, mutta minkä kustannuksella?! Elämän! Tällaiset toimet eivät edistä todellista yritteliäisyyttä, tarjoa jatkuvaa työtä eivätkä tue kestävää elämäntapaa. Jatkuvaa kasvua ei ole olemassakaan!

Kuka haluaa oman kesämökkipaikan vesistön pilata? Kuka sallisi edes sellaista?  Kuka haluaa syödä liejussa kasvaneita kaloja? Kuinka monesti voimme vedota, että linnut voivat muuttaa toisaalle asumaan? Kuinka monta eläin- ja kasvilajia pitää kuolla sukupuuttoon ihmisen toimesta? Suomalaiset eivät todellakaan ole näiden mittareiden mukaan mitään luontokansaa sillä aiheutamme tällaisia seuraamuksia edelleen. Toivottavasti näille tulee loppu! Pian tai nyt heti!

Työ ja raha Puhutaan rahasta Uutiset ja yhteiskunta Vastuullisuus