Suomen ylikulutuspäivä jo ensi kuussa
Käytämme luonnonvaroja yli kestävyyden rajan, ja Suomessa päivämäärä on 12.4. tänä vuonna. Ylikulutuspäivä on vaihdellut maalis-huhtikuun väliä kahdenkymmenen vuoden ajan. Tällä perusteella tarvitsisimme 3,8 maapalloa!
Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan suurimpia Suomen syitä ylikulutukseen ovat energiatuotanto, liikenne ja ruoantuotanto.
Ylikulutus aiheuttaa ympäristöongelmia ja heikentää ekosysteemiä tuottamaan puhdasta vettä ja ruokaa. Nytkin yli 2 miljardia ihmistä kärsii puhtaan veden puutteesta.
1970-luvulla maailman ylikulutuspäivä on ollut joulukuun lopussa. Tänä vuonna arvio on todennäköisesti heinä-elokuulla kuten 2020-luvulla on näkynyt.
WWF on listannut 7 tekoa, joilla voi vähentää ylikulutusta arjessa
– Kasvispainotteinen ruoka
– Joukkoliikenteen suosiminen, lentämisen välttäminen
– Uusiutuvan energian suosiminen ja energiatehokkuuden edistäminen, sekä sisälämpötilan laskeminen
– Hukkaneliöiden välttäminen
– Yhteiskunnassa vaikuttaminen
– Muiden kannustaminen
Koen, että on helpompaa olla hajottamatta, pilaamatta ja tuhoamatta, verrattaen uusiminen, korjaaminen ja uudelleen vanhan tilan luominen vie huomattavasti enemmän energiaa, aikaa ja myös rahaa. Tässä voi viitata tavaraan, ihmissuhteeseen ja luontoon yhtälailla. Mikä saa meidät kuluttamaan yli varojen, tarvitsemaan aina vain lisää, tekemään huonompia valintoja tai halua olla tiedostamatta maapallon resurssien tilaa?
On olemassa monenlaisia haasteita, esimerkiksi älä osta mitään päivästä älä osta mitään vuoteen, lentämisen boikotointi, kotimaamatkailun lisääminen, lähiruoan ostaminen, itse viljely tai jopa omavaraiseksi alkamisen kokeilu. Olisiko sinulla heittää ehdotusta kommenttikenttään, mitä muuta voisi kokeilla vaikka määräaikaiseksi haasteeksi?
Vielä haluaisin lisätä, että vuoden 2021 käsityötekniikkana oli parsiminen ja paikkaus. Vaatteen käyttöiän pidentäminen yhdeksällä kuukaudella vähentäisi hiili- ja vesijalanjälkeä sekä jätteen määrää noin 20-30%. Ja jos jokainen suomalainen paikkaisi yhden tavaran vuodessa, silloin yli 5 miljoonaa tavaraa voisi saada jatkoaikaa palvella pidempään!