Synnytyskertomus
Raskausaika sujui hyvin loppuun saakka esikoista odottaessa. Ja odottaa sainkin! Kaikki ihmiset ympärilläni odottivat malttamattomina pienen syntymää. Seurasin kuuta, josko se syntyy kun on täysikuu tai uusikuu, jospa se syntyy jonku nimipäivänä, jospa se odottaa horoskooppimerkin vaihtuvan jne. Kunnes se jospa muuttui pelkäksi odotukseksi. Päivät ja yöt kuluivat lasketusta ajasta, yritin odottaa vauvaa aivan rauhassa. Se taisi olla melkein mahdotonta.
Kävin vyöhyketerapiassa, hieronnassa, liikuin ja siivosin, rentouduin ja koitin olla ajattelematta jotain muuta. Mutta päivät vain vaihtuivat.
Minulle päivysti kotikätilö kotiini viikot 38-42 ja minulla oli doula varattuna.
Raskausviikolla 41 synnytyssairaalalta yritettiin tavoittaa useasti ja hoputtaa käymään sairaalalla, mutta vointini oli hyvä sekä kotikätilön toimesta saatiin seurattua vauvan sydänääniä ja liikkeitä tuntui selvästi usein. Voin sanoa, että tässä vaiheessa oli jo vaikea rentoutua. Toisaalla oli painostus jopa käynnistykseen, ihmiset kyselivät koska vauva syntyy ja itselläkin alkoi olo jo tuntua, että voishan tämä vauva tosiaan jo alkaa syntymään. Mutta synnytys ei käynnistynyt vielä sillä viikolla millään tavoin.
Oli sunnuntai, rv42+0 ja maanantaiksi minun täytyi jo mennä synnytyssairaalalla käymään, olettaen, että yliaikaiskontrolliin. Kotikätilöni joutui palaamaan töihin toiselle paikkakunnalle ja synnytyksen olisi lopulta tapahduttava sairaalassa ellei synnytys käynnistyisi yön aikana.
Kun saavuin synnytyssairaalalle maanantaina, rv42+1, minut otettiin käyrille, kuunneltiin vauvan sydänäänet ja siinä samassa saapui lääkäri, joka oli antamassa minulle tablettia. Aloin itkemään, sillä hämmennyin tilanteesta, että eihän tilannetta ole edes tutkittu tarviiko käynnistää. Lääkäri oli heti sitä mieltä, että se olisi turhaan, sillä tilanne voisi olla eri aivan pian. Synnytysraportissa lukee, että ei ole turvotusta, lapsivettä tavallisesti ja ei ole verenvuotoa.
Tunsin itseni huijatuksi. En millään olisi halunnut olla siinä tilanteessa kun lääkäri sanoo, että mitä sinä nyt itket, tuhlaat vain energiaa tuollaiseen ja ainut keino on käynnistää synnytys juuri sillä hetkellä.
Yritin miettiä ja keskustella mitä vaihtoehtoja on synnytyksen käynnistämisessä ja päädyin ballonkiin. Se asennettiin aamupäivästä ja kohdunsuu oli silloin sormelle auki sekä kanavaa jäljellä 3cm.
Pyytämällä pääsin yöksi vielä kotiin, mutta piti vannottaa, että aivan varmasti tulen takaisin jos synnytys käynnistyy tai ballonki lähtee pois, ja ihan viimeistään aamulla pitää muutenkin palata.
Ei olisi ehkä kannattanut lähteä kotiin. Automatka ei tuntunut miellyttävältä istua ballongin kanssa enkä varmaan saanut nukuttua yhtään sen paremmin kotona kuin mitä sairaalassa olisin nukkunut. Yön aikana olin kuulemma tuntunut kuumalta, lienee ollut lämpöä jo silloin, sillä vuorokauden päästä siitä minulle nousi kuume kesken synnytyksen.
Palasin siis tiistaiaamuna takaisin. Ballonki ei ollut lähtenyt itsestään pois, joten se irroitettiin ja samalla puhkaistiin kalvot.
Säännölliset supistelut alkoivat siitä noin kuuden tunnin kuluttua. Minulla ei ole kovin muistikuvia, mitä tein sairaalassa sen ajan tai oikeastaan mitä tein keskiyöhön saakka. En tiedä milloin doulani saapui tai oliko minun miesystävä mukana siellä koko päivää. Kahteen kertaan kävin suihkussa, ensimmäisen kerran odotellessa synnytyssaliin pääsyä ja toisen kerran synnytyssalissa. Silloin olinkin suihkussa kaksi tuntia.
Saapui keskiyö, enkä olisi millään halunnut tulla pois kuumasta suihkusta, pelkäsin, että jäädyn.
En kuitenkaan jäätynyt, mutta muistan saaneeni omat villasukat jalkaan. Kohdunsuu oli 3cm auki. Tuntui ihan toivottomalta. Supistuksia oli ollut jo 9h ja ”mitään” ei ollut tapahtunut. Pyysin jotain, että saisin levätä, olin ihan väsynyt. Minulle laitettiin kohdunkaulanpuudute ja nukahdin. Kivut palasivat herättyäni, mutta minulle oli noussut myös kuume yli 39 asteeseen. Minulle annettiin särkylääkettä, ja minulle aloitettiin antibiootit ja laitettiin Buscopan-piikki sekä toinen kohdunkaulanpuudute jonkin ajan kuluttua. Aikamoista, kuulostaa ihan kamalalta enkä muista näistä mitään. En kuumetta, en kellonaikoja, en hoitavia henkilöitä salissa enkä varmaan mitään muutakaan.
Ennen neljää minulle laitettiin epiduraalipuudutus, joka oli synnytyksessä kamalin kokemus. Makaan kyljellään kippurassa, yksi pitää kiinni polvista, yksi jalkapohjista, yksi työntää päätä rintaa vasten ja anestesialääkäri törkkii neulaa usean kerran kun ei saa sitä oikeaan paikkaan. Enkä saanut itkeä. Doulani oli joutunut jo lähtemään, sillä hänellä oli seuraavana päivänä varattu työmeno, ainut koko alkuviikolle, sillä doulaukselle varattu aika oli saman kuin kätilölle rv 38-42. Sen jälkeen hän lupautui tulemaan jos ei ole muuta sovittua.
Tätä kertomusta on raskas kirjoittaa, huomaan huokailevani tämän tästä. Minulla on lyhyitä muistikuvia ja apuna raportti synnytyksestä. Ei synnytys ollut vain kamalaa, miltä se saattaa tuntua. Minulla ei ollut enään luottamusta itseeni synnyttäjänä. Se romahti jo silloin kun ymmärsin, että synnytys käynnistetään. En halunnut olla sairaalassa, enkä pitänyt hoitavasta kätilöstä. Onneksi en kuitenkaan ollut aivan yksin.
Epiduraali toimi minulle kuten pitääkin. Ei tuntunut enään yhtään mitään kipua. Sain levättyä ja herättyäni olin avautunut sinne maagiseen kymmeneen senttiin ja sai alkaa ponnistamaan. Se ei ollut aivan helppoa kun osa tunnosta oli myös pois, pakara ja jalka kramppasi ja mikään asento ei tuntunut hyvältä. Kätilö ei niistä välittänyt vaan vaati, että nyt vaan synnytät sen lapsen ulos. Mies tsemppasi, että nyt saat kiroilla ja huutaa, mutta sellainen ei tuntunut siinäkään tilanteessa sopivalta. Piti vain ponnistaa, ja monta kertaa. 47 minuuttia!
Minulle leikattiin episiotomia, jota en varmasti anna enään koskaan leikata, sillä siihen kohtaan jäi synnytyksen jälkeen hermosärkyä, mutta nyt kolmen vuoden kuluttua synnytyksestä se ei oireile onneksi ollenkaan. Tilastollisesti puolelle ensisynnyttäjälle tehdään episiotomia, välilihan leikkaus, vaikka se ei välttämättä ole perusteltua eikä se nopeuta synnytystä.
Vauva syntyi keskiviikkona puoli seitsemältä aamulla. Kaksi vuorokautta sen jälkeen kun synnytystä alettiin ballongilla käynnistämään. Hänelläkin oli tulehdusarvot koholla ja laitettiin antibioottitipalle. Voinnin tarkisti heti lääkäri.
Ihana vauvani oli vihdoin siinä.