Leppoisuuksia
En aio viilata teitä hattaralla silmään. Sormien alla odottaneet postaukset on koskenut enimmäkseen esikoisen uhmaa, omaa mielialaa, kasvatusongelmapohdintaa, omaa elämää, harmitusta siitätästätuosta. Jotta kuitenkaan en itsekään alkais ajatella, että kaikki on vaan surkeeta, palauttelen mieleen kaikkea hyvää.
Siis tämä kesä. Kamalaa voivottelua siitä, miten on kurja ja kylmä ja ankea kesä. Intohimoisille ihogrillaajille tää ehkä onkin, eikä sekään kovin hauskaa oo jos päivästä toiseen on +12 astetta ja sataa. Mutta mun mielestä on ollut tosi paljon myös niitä kesien parhaita kelejä: lämpötila pyörii 18 ja 22 asteen välillä, pilvien lomasta paistaa aurinko. Just hyvä! Ei tarvi läträtä aurinkorasvan kanssa heti jos aikoo lähtee postilaatikolle, ei tarvi koittaa sutia meikkiä naaman hikinorojen väliin, ei tarvi pohtia kärähtääkö lapsen iho kun voi pitää peittävämpiä vaatteita, sisällä ei oo kuuma. On siis voinut tehdä kaikenlaista ihan normaalia ihan normaaleissa varusteissa.
On voinut juhlia perheen ja suvun uutta tulokasta nimijuhlassaan (kehyksissä tämä värssy).
On voinut räpeltää mökkirannassa tunti toisensa perään.
On voinut käydä metsäretkellä kerrassaan huikean eväsrepun kanssa.
On voinut treffailla vauvakavereita.
On voinut sähköistää tukkansa lähes loputtomalla trampoliinihyppimisellä.
On voinut kuljeskella torilla.
On voinut huvitella Särkänniemessä (musta- ja sinipaitaiset hurvittelijat).
Ei siis oikeastaan pöllömpää, sanoisin. Toki sieltä puuttuu terassioluet, ulkomaan uima-altaat, festarit ja muut omat, niihin ja niiden puuttumiseen voin palata sitten niissä heti aluksi mainituissa aiheissa. Mutta… nyt keskityn näihin hyviin hetkiin, lasten hetkiin.