Mietin tätä aihetta jo aiemmin, ja vähän asiaan liittyen Lilyssä on nyt ollut keskustelua samasta asiasta. Muilla palstoilla toki aikuisten osalta, mulla vähän lapsiinkin liittyen.

Ensin Trendi Lovesin palstalla puhuttiin ruuista, jotka on yök. Kommentteja tuli myös sen puolelta, että ruuan ei sais todeta olevan yök. Sitten Minimalenissa oltiin sitä mieltä, että todellakin saa. Mä ite meen siihen kategoriaan, jonka mielestä on mälsää sanoo jostain yök. Ei sillä, itelläkin on inhokkiruokia, ja muutamaa ruokalajia on todella vaikee nieleskellä alas. Kuitenkaan harvemmin tulee mieleen käänteessä jos toisessakin kertoo, miten yök joku ruoka on. Joskus on hiukan pitänyt purra hammasta huomatessa, että jossakin paikassa on tarjolla nimenomaan jotain mun mielestä kamalaa. Eipä siinä auta kun koittaa ottaa jotain muuta siinä puitteissa kun on mahdollista, ja muun seassa sitten syödä. Tai jos oikeesti ei pysty, niin sit ei pysty ja toteuttaa jonkun järkevän varasuunnitelman (esim huomaamattomasti jättää pääruuan ottamatta ja väittää että se on siellä salaatin alla, tai sit ottaa vähän ja pilkkoo sen sinne salaatinjämien alle). Jonkun mielestä on ihan ok huudahtaa että ai tossa on TOTA, mä en syö sitä, ei kai tässä toisessa vaan oo sitä. Mun mielestä ei, mut niinhän ihmisillä on eri mielipiteitä ja tapoja.

Edelle linkitetyissä jutuissa on muutamissa kommenteissa myös tuotu se mun mielestä oleellinen pointti esille. Jos joku nyt oikeesti saa aina ihan välittömän oksennusreaktion punajuuresta, niin sit lienee ihan ok olla syömättä sitä. Jos taas on kyse siitä, että kerran kymmenen vuotta sitten maisto punajuurta ja muistelee että se oli pahaa ja siks nykyäänkin kovaäänisesti närppii sen ruuasta, niin en oikein tajua että miks. Eiks mieluummin sillon tällön kannattais kokeilla maistaa? Vaikka se ei maistuiskaan mahtavalta, niin varmaan silti ois helpompi jos huomaa että se onkin ihan ok, edes välttävää, eikä tarttis pakonomasesti vältellä sitä. Mikähän mun motto ruokaällötyksiin siis ois, ehkä näinkin hieno kun ”jos maistat inhokkiasi pari kertaa vuodessa ja aina tulee oksennus, saat nyppiä sen ruuasta pois”. Tai sit ei ikinä maista ja sinnikkäästi nyppii ja tekee ravintoloissa erikoistilauksia, mut sit varmaan ei haittaa ne rasittuneet huokailutkaan joita muilta ehkä saa.

Ja sit sovelletaan tätä lapsiin. Mä kun oon aatellut, etten jaksa alkaa tekeen lapselle erikseen sipulitonta sienetöntä vihanneksetonta juustotonta maustamatonta väritöntä hajutonta ja mautonta ruokaa. Siis siinä vaiheessa kun koko perhe syö muutenkin samoja ruokia, vauva-ajan laimeimmat mössöt jää tästä tietty pois. Tää on tullut mulle muutaman kerran mieleen, kun on joku lapsi ollut syömässä ja oon tyynesti laittanut ruokaan esimerkiks oliiveja, kesäkurpitsaa, papuja, aurajuustoo tai katkarapuja. Kaikki siis yksittäistapauksia lukuunottamatta perinteisesti jotain ”pahaa”. Tietenkään erillisten ruoka-annosten kohdalla mulla ei oo mitään pakottavaa tarvetta ripotella päälle oliivikasaa, jos tiedän että lapsi/aikuinen ei niistä tykkää. Muuten oon lasten(kin) kanssa mennyt asenteella, että syöt mitä on, jos et jostain todella tykkää niin jätät sen kohdan syömättä, jos ei käy niin et syö.

Toivottavaa olis, että tällain pääsis edes suht pitkälle. Vai onks tää niitä ihania ”tiedät sitten kun…”, ja kohta huomaan että automaattisesti laitan lapselle makaronia ja ketsuppia vaikka ite söisin mitä. En yritä siis sanoo että meidän muksu ei ikinä tuu syömään ranskalaisia ja nakkeja, syönhän itekin joskus, mut onko mahdotonta että sillon kun aikuiset syö kunnolla, lapsetkin edes yleensä syö? Ja jos aikuiset rentoilee, voi lapsetkin rentoilla. Vielä vois miettiä miten tää toteutetaan ravintoloissa, jossa valtavan aikuisten menun vieressä lapsille on tarjolla kolmen eri sarjakuvahahmon mukaan nimetyt nugetit… mut onneks ravintolavalinnat ei oo vielä oleellisia lapsen kannalta.