Siirtymävaiheita

Mitähän pitäis tehdä, kun lapsi nostaa jalkansa pinnasängyn reunalle ja pomppii ja punnertaa elämänsä tunnossa? Toivoa, että ei se siitä yli pääse, ja pelätä katkenneen niskan puolesta jos kuitenkin pääsee? Ottaa sängystä reuna pois ja toivoa, että kyllä se siellä sängyssä pysyy, ja pelätä… kaikkea. Esimerkiks sitä, että yöllä meidän nukkuessa lapsi nousee sängystään, hiippailee keittiöön, siirtää tuolia, kiipeää työtasolle, ottaa puukon ja tippuu sen kanssa lattialle. Tai jotain muuta todennäköstä, vaikkapa kiipee kirjahyllyyn ja kaataa sen. Ulko-ovien lukkoja se ei sentään oikeestikaan osaa (kai) avata.

Tähän asti mä oon (muistaakseni) ottanut erilaiset siirtymät suhteellisen lunkisti, meiningillä että näin se homma etenee. Toki on saattanut vähäsen jännittää tai mietityttää, mutta nyt mut on yllättänyt paniikki. Oikeesti, mitä jos toi mukula hommaa ittensä keskellä yötä johonkin pahempaankin kiipeliin?! Heeeeelp.

Mut kai se on pakko, pelottaa mua se yli metrin korkeudelta päälleen tipahtaminenkin. Tekis mieli pyytää M:aa kokeileen, ”pääsetkös sä siitä reunan yli kiipeen?”… mutta öhm, ehkä en halua antaa sille mitään ideoita.

dscn2805.jpg

Hyvästit kaltereille?

Toinen siirtymä ei oo ihan niin kinkkinen, mut vähän rasittava silti. Muistatteko kuomat kun kävitte vauvojenne kanssa ruokakaupassa, ja koko marketissa on noin viis vauvakopalla varustettua kärryä? Ja kuinka mukavaa oli, kun lapsen saatto laittaa tavalliseen ostoskärryyn istuun. Joo, helppoo oli. Nyt epelimme vaan on keksinyt, että tässähän voi nousta seisoon! Eipä taas meikäläistä naurattanut kun pääni käänsin, ja tyyppi seiso läppäpenkillään polvet tutisten. Kiva. Joten nyt meidän kauppareissut alkaa sillä, että metsästetään jostain nurkasta… autokärry. Siinä kun on turvavyö, mutta muutenhan se laivan kokonen, parilla kopalla varustettu käytäväntukkija on Todella Käytännöllinen. (Mun äidin oivallinen vinkki oli antaa lapselle omat pikkukärryt. Noh, toimii lähikaupassa, tosin sillonkin saa ostoskierroksen lisäks tehdä tyhjennyskierroksen. Kärrystä kun saattaa löytyä huomattavat määrät keksejä, pillimehuja, kissanruokapurkkeja, muumilimsaa, barbie-lehtiä ja, noh, kaikista kirjavimmassa tölkissä myytävää lonkeroo. Äitille!)

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe

Lapsi kasvoi niin nopeasti

Ei voi olla totta. Vannoin, etten havahdu tähän, mutta nyt havahdun kuitenkin. Lapseni on jo noin iso.

Mitä on tapahtunut? Mihin se aika meni? Miten se voi olla jo takana?

Se pieni vauva, joka oppi kääntymään, ryömimään, haparoiden kävelemään. Pallerona sylissä. Nyt istun pöydässä ja katselen, kun tyttö istuu tavallisella tuolilla, syö sujuvasti haarukalla. Hörppää maitoa, sanoo kiitti ja hypähtää alas tuolilta. Juoksee omaan huoneeseensa, valitsee hyllystä kirjan ja heittäytyy vatsalleen lattialle sitä selailemaan. Vauva? Onko tämä edes taapero? Leikki-ikäinen.

En halua haikailla mennyttä, en halua haaveilla tulevaa. Nautin hetkestä, oon yrittänyt nauttia koko ajan. Miksi sitten luomien alla polttaa kyyneleet ja mietin, nyt jo? Eikö tyttö voisi vielä olla ihan pieni. Sitä pienempi, kuinka pieni kaksivuotiaskin vielä on. Vanhaa valokuvaa katsoessa tunnen poskella tytön pehmeän hiuksen ja muistan niskan tuoksun. Ja itkettää. Lapsi tulee itsekin katsomaan, ”vauva”, ja painaa päänsä olkaan. Niinpä, nytkin sulla on silkkinen tukka. Suukotan ja hymyilen.

Pitkä hoikka tyttö seisoo peilin edessä, sovittelee aurinkolaseja ja räkättää naurusta. Ei hän erityisen pullea ollut vauvanakaan, mutta mihin se loppukin pyöreys on hävinnyt? Miten vartalo on jo lapsekas? Kun tyttö oikaisee isänsä viereen makaamaan, katson sanattomana. Kainalonkokoisen, käsivarrella kannateltavan pikkuisen jalat ulottuvat jo pitkälle. Hän on todennäköisesti kasvanut jo yli puolet koko tulevasta pituudestaan, kymmenisen sentin päästä täyttyy metri. Se on yllättävän paljon loikoilevaa vauvaa.

Nautin tästä ajasta, nautin tulevasta. Teen edelleen niin, kuin oon vähän väliä tehnyt tytön syntymästä asti: olen vaan, katson häntä, imen mieleeni millainen hän on minäkin hetkenä ja aikana. Elän hetkeä. Ja sieltä liikutuksen kyyneleiden alta mietin, että juuri nyt on hyvä.

Suhteet Ystävät ja perhe Syvällistä