Tylleröisemme joi unimaidot sujuvasti tuttipullosta vuoden ja kahdeksan kuukauden ikään asti. Jonkun aikaa ehti jo hirvittää hampaiden puolesta, mutta pullon poisjättämisen siirtämiseen oli aina joku syy. Viikonloppureissu, flunssa, yksin kotona eli pitää saada nukuttua, kohta sitten. Odotuksissa siis oli, että tästä tulee pahempikin koetinkivi. No ei tullut.

Iltarutiinit on siis ennen ollut pyjama, iltapala, maitopullo sylissä, hampaiden pesu, sänkyyn ja heippa. Ajateltiin jatkaa samalla rutiinilla, mutta korvata tuttipullo sellasella… nokkapullolla? Tai mikä lie, pullo jossa on sellanen kova muovitörö siinä keskellä. Aiemmin M ei oo suostunut siitä juomaan, nyt kaavan puitteissa erehty pari kertaa imaseen. Kokeilin muutamana iltana, mutta tottumisen sijaan alko tuleen huutoo. Laitoin typyn sitten vaan nukkuun ilman iltamaitoo. Ja hyvin meni. Nyt iltarutiinit onkin pyjama, iltapala, vähän maitoo tavallisesta nokkamukista sylissä istuen ja kirjaa lueskellen, hampaiden pesu, uutena iltalaulu, sänkyyn ja heippa. Eikä oo reiluun viikkoon kuulunut vastalauseita.

Päiväunien kohdalla meinasin alkaa kovastikin miettiin että mitämitä, siinä kun se sylissä juotu maito on ollut ainoo rutiini. Korvasin sen samaten lauleskelulla jotta tyttö saa saman unisylihetken, sitten sänkyyn ja heippa. Eikä tässäkään mitään, pari kertaa huudahteli vähän tavallista pitempään.

Maitoo M saa nyt sitten enemmän ruualla, aiemmin juomana on ollut vesi. Tapana kun on ollut, että muuten se horii ensin maidon ja sitten ei ruoka enää juuri uppookaan. Tasapainoo on kuitenkin havaittavissa senkin suhteen, että menee sekä ruoka että juoma.

Että jeejee! Ilmeisesti tässä ajotuttiin sopivaan herkkyyskauteen ja vältyttiin taisteluilta. Joskus kait puolisen vuotta sitten koitettiin jättää pullo pois, mutta luovutettiin jo yhen raivarin kohdalla. Nyt ei tarvinnut sitten sitäkään. Seuraava episodi oliskin unitutin heivaaminen, oisko se se meidän risti sitten… toivotaan parasta, kun sinne asti päästään.