Terveisiä Amerikasta!
Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa viime aikoina, koska haen vielä blogin suuntaa. Kirjoitanko meidän perheen arjesta, Amerikkalaisesta kulttuurista, Intialaisesta kulttuurista, ruoasta, kulttuuri-ilmiöistä, sekin on vielä hakusessa. Toisaalta olen niin onnellinen, että pelottaa kertoa siitä kenellekään. Jostain syystä tuntuu turvalliselta pitää matalaa profiilia, ettei kukaan voi viedä tätä aarretta, näitä ihania päiviä elämästä!
Mutta sitten asiaan! Me ollaan tosiaan tässä välissä muutettu tänne Bostoniin! En ole ikinä ollut erityisen kiinnostunut Amerikasta, ja lentokoneen laskeutuessa valtavan, käsittämättömän valomeren päällä olin enemmän huolissani turhasta sähkön kulutuksesta kuin ihastunut bling blingistä. Sitten lentokentällä moni ihminen tuli isosti hymyillen tervehtimään meitä, koska halusivat leikittää Sophieta. Passintarkastuksessa oli hauska mies, joka puhui saksaa. Mieheni ystäviä oli tullut lentokentälle meitä katsomaan. Sinä iltana ihmiset olivat niin ystävällisiä ja mutkattoman rentoja, että antauduin täysin. Kyllä, minulla on paljon ammennettavaa tästä uudesta seikkailusta ja elämästä täällä.
Ensimmäisenä aamuna katsoin ikkunasta ulos, ja teki heti mieli lähteä kaupungille. Toisaalta olin kamalan väsynyt ja jetlagin tainnuttamana jäin kotiin. Koko ensimmäinen viikko meni kuin sumussa, kroppa oli ihan Berliinin ajassa. Yöllä kolmen aikoihin istuin keittiön lattialla syömässä ”aamupalaa” maha nälästä kourien. Päivisin siinä 15:00 taas oli pakko siirtyä yöpuulle. Mietin siinä, että miten ihmiset jaksaa tehdä jotain viikonloppumatkoja toisille mantereille. Itselleni uusi rytmi tuntui luonnolliselta ja hyvältä vasta viikon jälkeen.
Mieheni on järjestänyt työnsä alkamaan vasta 12:00, jotta minulla jää aikaa harrastuksille. Haittapuoli on, että hän tulee illalla myöhään, jo nukkuma-aikaan kotiin. Itse menen nukkumaan aikaisin, jotta jaksan herätä 7:00 aikoihin ja olla ulkona aktiivisesti sen viisi tuntia, mitä vuorokaudessa vietän ilman vauvaa. Lempipaikkojani on Chinatown, missä aamulla tuoksuu kaduille asti todella maukas kiinalainen ruoka.
Olemme yhdessä puhuneet, kuinka meidän pitäisi vähentää ravintoloissa käyntiä. Berliinissä ja Helsingissä muutamissa ravintoloissa meille tarjoillaan jo välillä jotain pientä ekstraa, kun niin usein käydään. Jo meille tuotiin ylimääräiset samosat eteläintialaisessa ravintolassa, kun olemme tässä muutamassa viikossa muuntuneet uusiksi vakioasiakkaiksi. En usko, että on erilaisia ja samanlaisia ihmisiä, yhdessä ihmisessä on jo niin paljon. Tässä suhteessa on harmi, että olemme ruokahimon osin samanlaisia. Kaksi ahmattia yhdessä, molemmat lihoneet yli kymmenen kiloa yhdeksän kuukauden avioliiton aikana. Kun toinen päättää ottaa vähän kevyemmin, niin toinen kantaa kotiin take away pizzaa yms. ja sitten taas mässäillään ”tämän kerran vaan”.
Omakotitaloalueella on mukavan rauhallista käppäillä. Tällä alueella on myös pienempiä kauppoja, kuten itselleni tosi tärkeät luomuruokakauppa, maustekauppa ja Whole Foods. Tälla kadulla on myös jooga- ja muita elinvoimakursseja, joihin aion osallistua. 
Täällä on todella siistiä, mikä on ihanaa vaihtelua likaisen Berliinin jälkeen. Juttelin yhden turkkilaisen tytön kanssa, kuka haluaisi muuttaa Berliinistä takaisin Istanbuliin. Ensimmäisenä häntä Berliinissä ärsyttää koirankakkaiset kävelytiet, joka on kyllä tosi iso haitta vauvanvaunujen kanssa.