Tunnelmakuvia – keväinen Boston

 

Alan nyt viimein hahmottaa, minkälaiseen suuntaan haluan blogia viedä. Paljon kuvia, vähän tekstiä. Valokuvien ottaminen on kivaa, ja uudessa kotikaupungissa riittää kuvailtavaa.

Allergia on nyt ohi, olo on jälleen normaali. Kaksi päivää aivastelua oli ihan riittävästi. Uskon yhä, että olisin vain pitkittänyt pahaa oloa pillereillä, joiden sivuvaikutuksiin kuuluu mm. väsymys.  Tänään pysähdyin huomaamaan, kuinka vihreäksi kaupunki on muuttunut ihan tässä viikon aikana. Profeetta Muhammadin lausahdus ”Maailma on kaunis ja vihreä!” on kyllä totisinta totta, jos ei muu.
Koululaisia on alkanut ilmestyä leikkipuistoihin. Joitain se haittaa, mutta omasta mielestäni leikkipuisto on hyvä paikka nuoren hengailla, turvallinen ja siellä voi leikkiä erilaisia leikkejä. Paljon parempi paikka, kuin vaikkapa ostoskeskus. Tuntuu, että monet haluavat ajaa nuoret nuorisotiloihin taikka muualle pois katukuvasta. Kesälomiaan viettävät nuoret voivat omasta puolestani olla missä vain, missä on turvallista ja hyviä virikkeitä. Mieluiten ulkotiloissa.
Sophie opettelee espanjaa leikkipuistossa equadorilaisen lastenhoitajan seurassa. Hän on täällä Amerikassa asunut 14 vuotta, mutta kertoi kuinka ”homeland is always calling you”. Amerikassa on niin hyvä palkka moneen muuhun maahan verrattuna, että raha pitää täällä. Mietin, kuinka kaikenlaiseen ällöttävään ihmiset lähtevät mukaan rahan takia. Miljardööri LA Clippersin ex-valmentaja sanoi haatattelussa häpeävänsä kahden kesken vaimonsa kanssa ollessaan, sillä koko maailma tietää tämän 80-vuotiaan miekkosen seikkailuista 20-vuotiaiden tyttöjen kanssa. Thaimaalainen menee väkivaltaiseen työpaikkaan polkupalkalla, ja yllätyshulluissa joku syö matoja satasesta. Joku asuu Amerikassa kaukana perheestä. 
 Tämän pakistanilaisen pojan äiti kertoi, kuinka itki Amerikassa koko ensimmäisen vuoden. Halu palata Karachiin oli kova, mutta perhe olisi tehnyt huomattavasti vähemmän rahaa Pakistanissa. Sophiella on uusi taito viedä tavaroita muiden käsistä, tässä hän hamuaa pojan kännykkää. Erään 2-vuotiaan tytön isä hehkutti, kuinka helppoa on, kun tytär leikkii ipadilla eikä kaipaa silloin muuta seuraa. Hän ja eräs muu nainen suorastaan tyrkyttivät minulle ABCmouse.com-sivustoa, jolla Sophiekin voisi pelata opettavia pelejä. Itse olen huolissani, menisikö lapseltani keskittymiskyky noita interaktiivisia pelejä pelaillen. 
Sophie vei myös tämän amerikkalaispojan lelut. Poika alkoi itkeä, mutta sanoi sitten, että toisaalta vauvan on hyvä oppia maailmasta tutustumalla uusiin leluihin. Hävettää myöntää, että minäkin sorrun täällä rasistisiin ajatuksiin. Mustaihoiset amerikkalaiset tuntuvat paljon sydämellisemmiltä kuin valkoihoiset. Varsinkin vanhempien mustien naisten hymyistä löydän sellaista aitoa onnellisuutta, mitä en niin löydä 50-vuotiaitten valkoisten hymyistä. Tämä on täysin rasistista ja siis väärää ajattelua, mutta isossa perheessä rakastavien sukulaisten seurassa kasvaa aidompi ihminen kuin pienissä, kolmen-neljän hengen talouksissa missä harvoin nähdään sukulaisia. Tämä siis omaa ajatteluani, mitä en missään nimessä allekirjoittaisi.

Tässä kuvassa näkyy mielestäni se oleellinen ero valkoisen vaivaantuneen hymyn ja mustan rennon hymyn välillä. Tiedostan, että esim. monilla suomalaisilla on vaikeuksia poseerata valokuvissa, koska se vaatii rentoutta, mikä voi jäykälle, pienen rakastavan piirin ihmiselle olla aika vaikeaa.

Kadut ovat suorastaan vihreinä.

Nurmikot ovat hyötykäytössä.
 

Vielä tunnelmakuva Bostonin keskuspuistosta.