Ensimmäinen hermostuminen

Hermostuin ensimmäistä kertaa Sophien syntymän jälkeen, ääniin. Sophie oli narissut koko päivän, ei itkenyt, vaan sellaista tasaista taustanarinaa. Kun mieheni tuli kotiin, olin todella väsynyt. Hän alkoi leikittää Sophieta toistuvilla äänillä, ”Sooo-ooo-ooo-fii, Soooo-ooo-oooofii”. Pakenin makuuhuoneeseen, suljin oven ja korvani. Imetysaika on väsyttävää, ja sitten vieraat leikkivät vauvan kanssa aivosoluja ärsyttävillä toistuvilla äänillä. ”Naks, naks, naks, naks” – ”Pim, pim, pim, pim”. Tieteellisesti on havaittu, että toistuvat ja jatkuvat äänet saattavat vahingoittaa vauvan aivojen kehitystä. Arabialaisilla on sanonta, ”sama laulu liian monta kertaa tekee kuuntelijastaan vähäjärkisen”.

Olemme siis täällä Berliinissä mieheni perheen luona joululomilla, ja aamuvarhaisella Youtubesta käynnistyy mantra. Tässä 50:n minuutin laulussa samat kaksi lausetta toistuu muutamat sata kertaa. Ääni kaikuu olohuoneesta asunnon joka nurkkaan. Myös televisio pauhaa todella kovalla, ja intialaisella kanavalla tuntuu olevan mainoksia jatkuvalla syötöllä, samoja kanavan introja ja samoja mainoksia. ”Pimpelipom Patel Puteli Puuteri” ja kohta ”Pimpelipom Patel Puteli Puuteri” taas. Hermoni ovat olleet koetuksella, myönnän avoimesti.

Olen mielessäni verrannut ärsyyntymistä vähäjärkisyyteen, ja ollut itsestäni ylpeä, minä kun en hermostu juuri koskaan. Asiaa tutkittuani en enää pidä itseäni syyllisenä viimeaikaisiin äänistä hermostumisiini, sillä se on todella yleistä. Oman rakentamani arvauksen mukaan aivot saattavat ehkä suojella itseään ärsyyntymällä niitä tylsistyttävistä asioista, kuten uudestaan ja uudestaan tv:stä kajahtavilta ”tididididdii I’m loving it” slouganeilta. Huomen aamuna yritän sulkea korvani  mantralta, ja ottaa sen 50 minuuttia mahdollisimman lunkisti.