Ystävän mies baarissa ympäri yötä
Tapasin tänään ystävätärtäni, ja hän kertoi heidän perheessä meneillään olevasta aviokriisistä. Mies ei kuuntele, ei kommunikoi, ei siivoa. Viime aikoina hän on ollut pitkään yöhön baareissa, joskus ilmoittamatta mitään ystävälleni. Yöelämässä kiikkuminen on kamalinta, mitä puoliso voi kotiäidille tehdä. Ystäväni oli levoton, eikä oikein tiennyt, miten saa yhteyden mieheensä.
Illalla kerroin päivästä miehelleni, joka sanoi ystäväni olevan huolissaan, koska pelkää miehensä pettävän tätä. Mieheni kylmästi totesi, että mitä muutakaan nainen tuossa tilanteessa ajattelisi. Vastustelin heti, että ei Matthew sellainen mies ole! Tajusin kuitenkin, että jos on yömyöhään lasten kanssa yksin kotona ja mies rilluttelemassa, niin varmasti monenlaisia pelkoja hiipii mieleen ihan aiheetta. Paljon parempi tavata ystäviä ja kavereita päiväsaikaan, jolloin mieli on levollisempi. Viikonloppuna yritämme järjestää tapaamista niin, että molempien miehet olisivat mukana. Haluaisin kertoa ystäväni miehelle, että todellakaan ei ole Ok olla lasten kanssa yksin kotona kellon ympäri toisen eläessä elämäänsä baareissa. Sen verran kuormittavaa hommaa lasten hoitaminen on.
Bollywoodissa on upeannäköinen uusi näyttelijä tuo Fuglyn Kiara Advani. Aiheesta poiketen. Jään sivusta seuraamaan mahdollista urakehitystä, ainakin kosmetiikkakasvoksi sopii hän hyvin.