Miehen veli lähti kotiinsa

Miehen veli lähti takaisin Berliiniin, nyt ollaan taas ydinperheen kesken. Helpottaa hieman, kun ei tarvitse nalkuttaa enää. Huomasin siinä, että usein nakutin hänellle siitä syystä, että hän oli laiskuuttaan jättänyt jotain tekemättä. Milloin ei ollut siivonnut jälkiään, milloin rikkonut jotain ja jättänyt asian sikseen, milloin ei vaihtanut sukkia… Onneksi oma mieheni on vähän reippaampi, eikä tarvitse nalkuttaa mistään. En jaksaisi kovin pitkää huomautella ja anella toista vähän skarppaaamaan. Jossain näin lausahduksen ”moni pahuus alkaa silkasta laiskuudesta”, ja mietin mieheni veljen jälkiä siivotessani, että aika usein se ehkä pitää paikkansa. Ikävä jäi kuitenkin, oli niin kiva kun oli kokoajan kaveri ja lastenhoitaja lähellä. 

Yöt ovat käyneet koleiksi, ja lehdet rahisevat puissa kuin syksymmällä. Satelee useammin. Tuntuu, että tosi kovaa vauhtia mennään syksyä kohti. Toivon kovasti, että kohtalonkorteissa meidän perheelle osuisi ensi vuoden jälkeen asuinpaikaksi selllainen kaupunki, missä ei olisi talvesta tietoakaan.

Sophie käy päivä päivältä uteliaammaksi, ja hän menee kaikkialle ja kaikkien luo. Välillä pelkään, kun vähän isommat lapset saattavat lyödä. Se on kuitenkin tärkeä kokemus Sophielle, että joku ärsyyntyy ja lyö, sillä tavalla hän oppii käsittelemään muiden negatiivisia tunteita.

Kuukautiset alkoivat 20:n kuukauden jälkeen, mikä sai olon tuntumaan mukavan naiselliselta. Mieheni oli todella iloinen, ja on nyt täysin valmis toiselle vauvalle. Hän on kyllä ollut niin hyvä ja vauvan elämässä mukana touhuava isä, että olisi ihanaa saada vielä toinenkin vauva. Olen kahden lapsen äitejä nähdessäni huomannut, että kahta lasta on välillä todella hermoa raastavaa hoitaa. Yhden kiltin tyttären kanssa on ollut tosi rauhallista, toivottavasti mahdollinen seuraava vauva olisi luonteeltaan Sophien kaltainen.