Tappelu äitivauvakerhossa

Äitivauvakerhossa eräs poika löi Sophieta päähän ja potkaisi häntä mahaan. Otin poikaa kaksin käsin kiinni ja huusin, että minun vauvaani ei potkita. Pojan äiti riensi pienokaisensa apuun. Hän alkoi minulle kertoa, että minulla ei ole oikeutta käydä hänen poikaansa käsin sillä tavalla. Syntyi tappelu, jonka jälkeen pyysin pojalta anteeksi, mutta hän ei suostunut pahoittelemaan tekosiaan Sophielle. Toivon, ettei tästä aiheudu myöhemmin ongelmia kerhossa, sillä tuo toinen äiti vielä lähtiessäänkin kurkki kulmien alta minun suuntaani.

Olen paljon miettinyt tätä ongelmaa, että jotkut isommat lapset käyvät aggressiivisesti vauvojen kimppuun. Joitakin kuukausia sitten eräs vanhempi arabialainen lapsi otti Sophieta kiinni kaulasta ravistamisaikeissa. Tilanne olisi voinut käydä hengenvaaralliseksi, ellei lähellä ollut kiinalaisäiti olisi ehtinyt puuttua tilanteeseen. Silloin säikähdin ja tajusin, että ilman väliinpuuttumista jotkut menevät liian pitkälle. En voi näyttää Sophielle, että lyöminen tai potkiminen on hyväksyttävää, siksi aion jatkossakin käydä käsiksi häntä pahoissa aikeissa lähestyviin lapsiin. Kevyeen lyömiseen en puutu, se on lyöjän ja tämän äidin välinen asia. Potkiminen, useamman kerran lyöminen tai kuristusote ovat kuitenkin sellaisella rajalla, missä vaadin päällekäyjältä ainakin anteeksipyyntöä. 

Mieheni veli on hullaantunut Amerikkaan ja tulee tänne taas lokakuussa. Haaveidensekaisissa suunnitelmissaan hän aikoo muuttaa tänne pysyvästi, kunhan vain työkuviot järjestyisivät. Veljen mukana lokakuussa tulee myös mieheni eläkkeelle viime viikolla jäänyt äiti, jonka muuttoa meille mieheni suunnittelee. Tutustuessamme puhuimme tästä paljon, enkä pitänyt minkäänlaisena rasituksena sitä, että anoppi asuisi kattomme alla. En silloin ollut tietoinen kaikista vaivoista ja sairauksista, jotka häntä painavat. Myös huomattavasti erilainen luonteenlaatu kuin mitä minulla on, on tullut myöhemmin yllätyksenä. Yritän pysyä positiivisena, onhan tässä upea tilaisuus verestää jatkuvasti saksan kielen osaamista. Pelkään, että minulle tämä uusi järjestely tuottaa ainakin alussa paljon stressiä ja mielipahaa.
 

Suhteet Oma elämä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.