Torakkapainajainen
Torakka käveli näyttävästi makuuhuoneemme poikki keskellä yötä, mistä alkoi kamala painajainen. Bostonissa on iso ongelma nuo erilaiset tuholaiset. Kahdella perhetuttavallamme vilisee kotona hiiriä, rottia juoksentelee kaduilla huomattavan suuria määriä yöaikaan, kattojen räystäillä näkyy silloin tällöin vesikarhu päiväunilla, ja sitten on tietenkin näitä pieniä eläimiä, torakoita ja muurahaisia, yms.
Olemme viime päivinä lukeneet paljon torakoista, ja myllänneet koko kämpän päästäksemme niistä eroon. Nettikirjoitusten perusteella vaikutti siltä, että torakoista ei kannata mainita kenellekään. Kaikessa hiljaisuudessa olemme kantaneet kotiin torakka-ansoja, erilaisia kolojen täyttäjiä ja muuta materiaalia. Ympäristökysymykset eivät liikuttaneet pätkääkään, kun vaihdoimme kodin pahvilaatikot muovilaatikoihin ja ostimme muutenkin paljon ilmatiiviitä muovilaatikoita esim. keittiöön. Heittelimme kaiken ylimääräisen biohajoavan torakan ruoaksi kelpaavan tavaran menemään, kuten kaikki paperit, pahvit. Koko elämäntyyli on mennyt kertaheitolla uusiksi, astiat on pestävä heti ruokailun jälkeen, joka ilta on siistittävä erikseen lattiat ennen nukkumaan menoa, Sophie ei saa enää kulkea kotona keksi kädessä, kaikki ruoka on oltava ilmatiiviissä rasioissa tai jääkapissa…
Toisen torakan bongasimme, kun se liukui ulko-oven alta meille kyläilemään. Mieheni löysi asuntolan kellarista sekä pyykkihuoneesta torakat, mikä viittasi ongelman olevan koko talonyhtiössä. Yhtenä aamuna heräsin torakanpurema sormessa, mikä mieheni mielestä ei muka ollut torakanpurema. Mielipiteeni sängyistä muuttui täysin, juuri kun pitkän kinuamiseni vuoksi olimme heittäneet omamme menemään. Nukumme nykyään olohuoneen levitettävällä sohvalla.
Olemme yöllä tehneet etsintäiskuja laittamalla valot päälle ja katsomalla, löytyykö vipeltäjiä. Ei ole löytynyt, joten uskomme nyt, että ongelma on ennemminkin läheisen naapurin syytä. Valtavasti töitä torakoista aiheutuu silti edelleen, teippaamme mm. illalla ulko-oven saumat teipillä, ettei yöllä tulisi naapureilta meille niitä. Myrkkyloukut ja liima-ansat ovat yöllä käytössä, vaikkei niihin nyt ole mitään ilmaantunut. Mieheni vannottaa, että tämä on meidän kahdenkeskinen salaisuus, mistä ei saa puhua kenellekään. Siksi puhun siitä vain salaa täällä blogissa, onhan tämä todella ällöttävä juttu ollut kaikinpuolin, vaikka kenen tahansa kotoa voi löytyä torakka. Kaikista järkevintä teoriassa olisi kertoa asiasta isännöitsijälle, mutta riski saada syyttävä sormi suuntaamme on mielestäni liian iso. Oma käsitykseni kotitaloustöistä on tässä myräkässä muuttunut täysin, eikä esim. muruset lattialla varmaan enää ikinä ole yhdentekevä juttu.
Massachusets on Amerikan ”New England”, ja valitettavasti brittiläiset ovat tuoneet omat rakennusfirmansa tänne asuntoja rakentamaan. Vanhat talot ovat samalla tavalla kehnosti rakennettuja kuin Englannissakin. Kolme vuotta Englanissa ja nyt täällä kahdeksan kuukautta englantilaisen arkkitehtuurin huonoja puolia kirotessani olen päättänyt, että nyt loppuu. Etsimme parhaillaan uutta, modernia kämppää.