Rasismi Amerikassa

Kun asuimme vielä Suomessa, usein häiriinnyin etenkin vanhempien ihmisten rasistisista kommenteista. Tuntui, että ilmapiiri oli tunkkainen ja että olisi jo ihan sellaisten perussuomalaisten kuuluvien jurputtajien takia kiva muuttaa ulkomaille. Asuimme jonkin aikaa Saksassa, ja siellä varsinkin turkkilaiset erottuivat katukuvasta omalla kulttuurillaan. Päivisin, kun olin työaikaan lähes autioilla kaduilla työntelemässä vauvaa rattaissa, liikkui kaduilla myös nuoria arabi- ja turkkilaistaustaisia miehiä siellä täällä notkumassa. Heillä oli ihan erilainen tapa pukeutuakin kuin kantasaksalaisilla. Kuulin, että on heidän kulttuurissaan häpeä, jos mies viettää arkipäivää kotona, minkä takia he hengailevat kaduilla ja kuppiloissa. Mietin, että kotona tietokoneen ääressä voisi hyvin laatia työhakemuksia. Sieltä täältä kuului ulkomaalaisten valittavan, että saksalaiset ovat salaa rasistisia ja syrjiviä. Saksassa rasismi on todella suuri tabu, mutta silti olen kuullut alkuperäisväestöön kuuluvien saksalaisten ystävättärien rasistisia kommentteja.

Saavuimme Amerikkaan, enkä ensin huomannut rasismia ollenkaan. Olimme asuneet täällä jo monta kuukautta, ennen kuin tajusin liikkuvani täysin valkoisissa, kristityissä ympyröissä. Huomasin, että aasialaisilla, mustilla ja juutalaisilla on ihan omat kulttuurinsa ja piirinsä. Jotkut intialaiset ja itä-aasialaiset eivät halua mieltää itseään aasialaisiksi täällä, ja silloin tällöin joku sanoo ”I look Indian, but I am white”, tai kuten taiwanilainen naapuri ”I am like a banana, yellow outside but white inside”. He näkivät itsensä ensisijaisesti amerikkalaisina, ei mustina vaan he mielsivät amerikkalaisuuden ja valkoisen ihonvärin yhteen. 

Viime aikoina olen huomannut jo myös itsessäni epämieluisia piirteitä. Milloin katselen hiphoptyylillä käveleviä, kovaäänisiä mustia poikia ajatellen, että ”En kyllä halua tuollaisia samaan kouluun tyttäreni kanssa”. Miestäni vain nauratti, en muka ymmärrä ”gansta style”-tyyliä, ja että se on vain tyyli. Suomessa en koskaan katsellut muun rodun edustajia juurikaan, korkeintaan tyyliin ihailin somalinaisten korkeita poskipäitä. Mitä minulle on Amerikassa tapahtumassa?

Uutisia lukiessa jatkuvasti näkee tarkkoja kuvauksia rikollisista. Joka päivä on joku raiskaaja, pedolfiili, kidnappaaja taikka murhaaja kokonimellä ja kuvalla uutisissa. Mieleeni on alkanut tämän takia syöpyä kuva mm. siitä, että tyypillinen pedofiili on joko latino tai valkoinen, turpea ja punottava keski-ikäinen mies. Tällainen profilointi on täysin ällöttävää ja häpeän tällaisia mielikuvia, mutta harvemmin esim. raiskaaja on nuori, hyvännäköinen nainen. Obama vastikään puhui haastattelussa olevansa huolissaan amerikkalaiseen kulttuuriin syvälle juurtuneesta rasismista ja siitä, että se ehkä vaikuttaa hänen tyttäriensä elämään.

Tarha on täällä niin kallista lystiä, että jo kahden lapsen pitäminen tarhassa maksaa enemmän kuin mitä on normaali duunarin kuukausipalkka. Monet aasialaiset ja varsinkin kiinalaiset ovat järjestelleet asiansa niin, että isovanhemmat hoitavat lapsenlapsia. Kotiäitiys nähdään jonkinverran häpeänä, minkä vuoksi esim. omassa kaveripiirissäni on muutama äiti, jotka käy töissä vaikka palkka on pienempi kuin lapsien päivähoidon kulut, jolloin päivähoitoon menee koko naisen palkka ja vähän miehenkin palkasta. Samaan aikaan täällä Bostonissa juutalaiskeskus järjestää juutalaisille paljon kaikkea ilmaista, mm. ilmaista päivähoitoa lapsille. 

Olen täällä tutustunut kahteen juutalaiseen, joiden kanssa aina silloin tällöin tavataan. Yksi ranskalainen perhe muutti täältä pois, ja kyseli Facebookissa haluaako kukaan heidän lastentarvikkeita. Minä halusin syöttötuolin, ja silti tuo toinen juutalaisnainen tuli ja sanoi haluavansa kaiken, myös syöttötuolin, ja että maksaa kyllä ”pienen summan”. Sain lopulta syöttötuolin, mutta mieleen jäi, että olipas häijyä kärkkyä sitä kun jo olin ilmaissut mielenkiintoni. Saan sähköpostiini jotain syystä paljon ilmoituksia juutalaiskeskukselta, mitä kaikenlaisia juhlia ja tapahtumia heillä on jatkuvasti ja miten paljon tarjolla kaikkea ilmaiseksi yhteisölle. Välillä mietin, miten mukavaa olisi kuulua tuollaiseen yhteisöön. Varsinkin tällaisessa kaupungissa, missä kaikki maksaa ja on todella kallista. 

Sain ilmaisen lahjakortin lasten kuntosalille ja kyselin Facebookissa, jos joku haluaisi sen. Tämä juutalaisnainen heti ensimmäisenä ilmoittautui. Kysyin mieheltäni, että onko Amerikka tehnyt minusta jotenkin rasistisen, kun en nimenomaan halua sitä antaa näille kummallekaan juutalaisnaiselle, he kun saavat niin paljon kaikkea jo synagogan jäseninä. Mieheni sanoi, että me ei olla rasisteja, mutta me ei myöskään anneta niille. Lopulta päätin antaa lahjakortin naapuruston japanilaiselle naiselle, joka kuuluu kanssani samaan laatikkoon, ”mamu”-laatikkoon. Siitä jäi outo olo. Onko Amerikassa eri taustoista tulevat ihmiset todella niin laatikoituja, että itsekin olen alkanut mieltää itseni taustaltani eurooppailaiseksi ja kristinuskoiseksi, vaikka en Jeesukseen uskokaan? Jo se, että kutsun jotain ihmistä ”juutalaisnaiseksi” on leimaavaa ja hävytöntä, enkä ennen tänne muuttoa välttämättä olisi lokeroinut häntä tuollaiseen juutalaislaatikkoon.

Ehkä ympäristö oli jo tullessamme tänne huomaamattani lokeroinut meidän perheen ”kristitty valkoihoinen” ja ”mamu”-laatikoihin. Olivathan ihmiset jo valmiiksi laatikoissaan, kiinalaiset tuolla, kristityt täällä, juutalaiset toisaalla. Ehkä ympäristö on teljennyt meidät noiden kahden laatikon vangiksi, ja kun olen tullut tietoiseksi missä ympyröissä liikumme, olen alkanut nähdä muissa laatikoissa olevat täysin eri piireissä kulkeviksi, ja näin myös on. On sanomattakin selvää, ettei ole suotavaa minun viedä tytärtämme juutalaiskeskuksen ilmaiseen päivähoitoon, vaikka kaikenlainen rasistiseen taustaan kohdistuva syrjiminen ja poissulkeminen on laissa ankarasti kiellettyä. Olisi laitonta kieltää Sophieta liittymästä tuohon juutalaiskeskuksen avoimeen päivähoitoon sen takia, että hän on uskonnoton. Silti tiedän tarkasti, että se ei kuulu meidän laatikon sisälle, siellä juutalaiskeskuksessa alkaa toinen laatikko, mihin meillä ei ole asiaa. En usko, että asiat Bostonissa liikahtavat ihan heti parempaan suuntaan, sillä jo alakoulun pihalla näkee nuorten hengaavan keskenään näissä laatikoissa, mustat tuolla, valkoiset täällä, aasialaiset siellä.

Helsingin kovaääninen perussuomalainen puhuu vain suomea, ja on jo tämän takia suljettu vain yhden kulttuurin sisälle, mikäli ei kiinnosta tutustua muihin kulttuureihin esimerkiksi lukemalla. Avarakatseinen, englantia puhuva helsinkiläinen voi taas puhtaasti tuntea olevansa maailmankansalainen, eikä ympäristö niin kovakouraisesti lajittele jäseniään.

Rasismi on valitettavasti syvällä ihmisluonnossa, eikä sitä voi siksi millään paeta esim. muuttamalla Suomesta ulkomaille. Kaikissa maissa missä olen asunut, Englanti, Ranska, Kreikka, Saksa ja USA, ei rasismin ääni ole vaiennut, vaikka perussuomalaisten ääni ei tänne kanna.