Äiti ja isä New Yorkissa, Times Square

Vanhempani eivät halunneet New Yorkiin, mutta mieheni osti siitä huolimatta matkan koko poppoolle. Läksimme New Yorkiin bussilla Bostonista, matka kesti kolmisen tuntia pysähdyksineen. New Yorkin pilvenpiirtäjien ilmestyessä ikkunan taakse, ihailivat sitä sekä äiti että isä. Enää ei ollut puhettakaan, että matkasta voisi tulla tylsä. Vietimme kaikkiaan neljä ihanaa päivää New Yorkissa. Ensimmäisen päivän iltana suuntasimme Times Squarelle.

Paikalla olikin jo paljon ihmisiä, aivan kaikenlaisia ja alastomista (ihan oikeasti alastomista) aina päästä kantapäähän hunnutettuihin. New Yorkissa äitini ja minun silmiin pisti naisten suuri osuus ihmisistä katukuvassa. Tämä on ihana lomakohde varsinkin sellaisille ihmisille, ketkä tykkäävät olla näytillä ja näyttäytyä. Kaupunki sopii myös niille, jotka haluavat nähdä ja näkyillä. Moni nainen tepsutteli eteenpäin epämukavissa kengissä selvästi kärsien. Toisaalla oli hippejä mukavissa sulttaanihousuissa ja narusandaaleissa. ”everybody is here”

En ole koskaan käynyt Intiassa, mutta kuvittelen Intian olevan juuri tällainen. Paljon katsottavaa ja kokoajan jotain meneillään. Täällä oli ihan oikeasti niin paljon kaikkea, että kokoajan riitti puhetta kaikesta ympärillä näkyvästä. Ei siinä kerennyt miettiä kotiasioita eikä maailman murheita, kun kaupungin elämä sykki niin voimakkaana ympärillä. New York on todella jännittävä kaupunkilomakohde, jossa oikeasti pääsee elämään kuplassa poissa rutiinielämästä. 
 Äidilläni oli päällä ihana uusi Bostonin shoppailureissulta löytynyt asukokonaisuus.
Onnelliset kaverit – äiti ja tytär 
Sophie viihtyi tosi hyvin, hänenkin mielestään selvästi New York oli hyvin mielenkiintoinen kaupunki. Ikionnellinen Sophie on aina muutenkin, kun saa viettää perheaikaa sekä äidin että isän kanssa. Raskaana olevia naisia näkyi aika paljon, Amerikassa on jo kolmatta vuotta meneillään vauvabuumi. 
Pitkästä päivästä huolimatta vanhempani olivat virkeita ja aktiivisia vielä silloinkin, kun meitä muita alkoi jo väsyttää.
Liikkuminen oli helppoa, sillä mieheni on vieraillut New Yorkissa lukuisia kertoja aiemminkin. Hänen entinen tyttöystävänsä oli aito New York City Girl, ja vaikka tuo romanssi on ohi, jatkuu mieheni ja New Yorkin suhde yhä vahvana. Äitini mieleen oli, kuinka korkealla ylhäällä siinsi rakennusten katot, ja jos alhaalle katsoi, saattoi katuritilöiden välistä nähdä alla siintävän metrojunan. Energinen ja sykkivä meno sopi vanhemmilleni. He ovat nyt täysin lomatunnelmassa.

 

Suhteet Oma elämä