Amerikka ja me – mistä en pidä täällä
Kulttuurishokki alkaa viimein helpottaa. Viikon verran olen purnannut kokemaani karvasta pettymystä, kun tajusin ulkokullatun kulttuurin täällä olevan sisältä jotakin ihan muuta. Olen hyväksynyt sen, että tämä ei ole mikään maapallon onnela. Täällä kukin voi tavoitella omaa onneaan, tuli se sitten mistä hyvänsä. Hyväksyin myös sen, että amerikkalaisia ystäviä on vaikea saada, minkä vuoksi Bostonin saksalaiset ja suomalaiset tuttavuudet ovat ihan Ok.
Lisäksi luin amerikkalaisten kulttuurishokeista Suomessa ja Saksassa. Itse olin ensin kurkkuani myötä täynnä täkäläisten feikkihymyä ja feikki-innostusta, mutta nyt ymmärrän sen vain olevan paikallisten tapa. Suomessa asuva Danielle paheksuu suomalaisia tämän tavan puutteesta:
Negatiivinen puoli ylenpalttisessa rehellisyydessä ja suoruudessa (Suomessa) on se, että ihmiset vaikuttavat välillä tylyiltä. ”Joskus kaipaan sitä, että ihmiset ovat ystävällisiä ja näyttävät innostuneilta, vaikkeivät he sitä välttämättä tarkoittaisikaan. Se on osoittaa mielestäni kohteliaisuutta ja hyviä tapoja.”
Synnytyksen jälkeen olen syönyt todella paljon kakkuja. Euroopassa ei ole niin epäterveellistä kuin täällä. Amerikassa makea on makeampaa, ja olen huomannut kärsiväni nopeasta sydämentykytyksestä kahviloissa käynnin jälkeen. Sokerin yliannostusta. Olen päättänyt vähentää syömistä nyt joksikin ajaksi, täällä on niin paljon suolaa, sokeria ja rasvaa kaikkialla! Yäk!
Tänne muuttaessamme suunnittelin tutustuvani muihin äiteihin, mutta täällä ei naiset pysykään kotona. Moni ei halua elää sellaista perhe-elämää, mitä me liputetaan. Täällä on eniten yhden ihmisen talouksia koko maailmassa, samalla avioeroja enemmän kuin missään muualla. Joka kolmas lapsi elää kodissa, josta puuttuu isä. Naisia siis ei todellakaan kannusteta jäämään kotiin miehen uran taakse, mikä on täysin ymmärrettävää. Minä täällä sitten hengailen puistoissa lastenhoitajien ja maahanmuuttajien kanssa. Muilta maahanmuuttajilta olen kuullut, että amerikkalaisten ystävien saaminen on todella vaikeaa, ja idealistista on tehdä yksi amerikkalainen ystävä vuodessa. Täällä ei ole kavereita kuten Euroopassa, täällä on tuttuja ja verkostoja.
Avioliittojen arvostuksen romahtaminen näkyy omasta mielestäni myös villeissä nuoruusvuosissa. Teiniraskauksia on todella paljon, 30% alle 19-vuotiaista tytöistä tulee tällä hetkellä raskaaksi. Näistä 82% on raskaana ”vahingossa”. Abortteja tehdään myös ennätyspaljon, ja lopulta vain 58%:lle syntyy vauva. Joka neljännellä amerikkalaistytöllä on joku sukupuolitauti. Pieniä tyttöjä kulkee koulumatkoilla seksikkäissä vaatteissa. Mielestäni se on ihan Ok, mutta en tyttärelleni enkä Suomelle toivo tuollaista elämää.
Leikkipuistossa hoitaja nyrppisti nenäänsä kun kerroin, että emme ole ostaneet Sophielle leluja. Vakuutin, että minä olen tyttäreni leikkikaveri. Täällä kulttuuriin kuuluu, että lapset viettävät paljon aikaa sähköisten laitteiden edessä. Televisiota ja tietokonetta tapittaa pieni amerikkalainen ihan pienestä pitäen. Keskiverto amerikkalaislapsi (alle 21) viettää pelkkien videopelien parissa 10 000 tuntia lapsuudestaan. Se on todella paljon, kun vuodessa on 8765 tuntia. En toivo tuollaista elämää omalle tyttärelleni, enkä aio hommata meille televisiota enkä videopelejä. Ohjelmointi- tai jollekin muulle tietokonekurssille aion kyllä Sophien viedä, kun aika on.
Tyttölapsista joka viides tulee täällä seksuaalirikoksen uhriksi. Näistä noin 20% on alle 8-vuotiaita. Omasta tyttärestäni pidän huolen mahdollisimman tarkasti. Kannustan häntä niin paljon kuin mahdollista, tuomaan itsestään esille muita kuin seksuaalisia luonteenpiirteitään.
Tunnen itseni todella vanhoilliseksi tässä maassa. Ymmärrän, miksi lehtien kannet ovat täynnä avioerouutisia ja seksikkäitä naisia.
Enkä näe tässä mitään pahaa. Mieheni veli on esimerkiksi materialisti ja kertoo nauttivansa ajatuksesta itsestään ajamassa avoautolla Floridan palmurivien alla, tili täynnä rahaa ja puhelinluettelo täynnä tyttökavereita. Onni on hänelle ostoskeskuksen merkkituote. Perhe-elämä ei kutkuta häntä ollenkaan. Ymmärrän häntä, ja varmasti suuri osa amerikkalaisista ymmärtää myös. Itseäni tuollainen ei kuitenkaan kutkuta ollenkaan, vaan näenkin mukavat viikonloppumatkat perheen kesken ihan parhaana ajanviettona. Tunnen tällä hetkellä olevani niin yksin näiden perhejuttujen kanssa täällä Amerikassa.