Bostonin keskuspuiston uima-altaalla

Matkasimme Sophien kanssa tänään Bostonin keskuspuiston uima-altaalle. 

Sophie viihtyi altaassa yli tunnin ja harmitti hirveästi, että en ole häntä tänne aiemmin tuonut. Todella moni muu tietämäni vauva harrastaa uintia, ja tuntemamme espanjalaisperheen puolitoistavuotias poika on menossa Montrealiin vauvojen MM-uimakilpailuihin. Moni vauva nauttii vedestä, ja tunnen painetta ilmoittaa Sophie uimakouluun syksyllä. 

Yksi iloinen kahlaaja 🙂

Kastumassakin kävin minäkin, taaperon äitiys on tällaista sormetmultaan-hommaa aina välillä.

Chinatownissa oli lounaaksi hyvin kiinalaista ruokaa. Mieheni veli kertoi lempiruokaansa olevan pasta carbonara, sitä hän kuulemma tilasi kolme annosta aina joskus ravintolassa käydessään. Nykyään hän ei enää lihavuusleikkauksen jälkeen voi syödä sitä. Aika monen ulkomailla asuvan intialaisen lempiruokaa on joku pasta- taikka pizza-ateria, olen pistänyt merkille. 

Usein minulta ulkomailla kysellään suomalaisesta ruoasta. Tuntuu, että olen koko lapsuuteni syönyt lähinnä eineitä ja kouluruokaa, kalakukon kaltaisia kotiruokia en ole koskaan nähnytkään livenä. Moni suomalainen perusruoka kuten lihapiirakat, maksalaatikko tai kaalipaistos ovat tuttuja vain eineinä, miksi koko suomalainen keittiö ehkä tuntuu hieman vieraalta. En ollut koskaan edes kokannut suolaista ateriaa, kun ulkomaille muutin ja ihmiset alkoivat kysellä suomalaisesta maustamisesta. Englannissa moni ihmetteli, että millä Suomessa sitä ruokaa maustetaan jos etikkaa ei käytetä. Kiemurtelin aina vastaukseksi jotain hömppää, vaikka mieli teki huutaa että ”I DON’T KNOW! Lisäaineilla varmaan on maustettu kaikki mitä mä oon syöny!”. Todella huomaan esim. kotikokissa monien käyttävän esim. valmisliemikuutioita.

Ompa häpeällistä kaupalta laittaa myymälävarkaista iso kuvagalleria seinälle. Chinatownista löytyi paljon kivoja leluja, ja taas tosi kauniita astioita. Koko ajan himottaa ostaa kaikkea kivaa keittiöön, vaikka toistaiseksi en kokkaa Sophien iän takia. Mukaan tarttui myös pannua ja tehosekoitinta, olisi niin ihanaa taas päästä kokkailemaan. 
 

Leikkipuistossa oli kuwaitilainen mies, jonka veljellä on neljä vaimoa ja 56 lasta. Ihan normaali lapsiluku yhdelle miehelle on 60. Arabi rinta pulleana kerskui mieheni veljelle, kuinka islam antaa miehen ottaa neljä vaimoa. Aiemminkin olen törmännyt tähän ilmiöön, missä arabimies kerskuu länsimaalaiselle kuinka heidän kulttuurissaan mies on kuningas. 

Sairaalassa työskentelevät kammoavat näitä, kun eräskin mies päätti estää vaimonsa silmäleikkauksen jotta tämä sokeutuisi ja hän saisi uuden vaimon. Muutama kuukausi sitten Bostonin keskussairaalaan oltiin ambulanssilla tuomassa synnyttävää naista. Vauvan napanuora kuristi kaulaa niin, että työntyessään ulospäin vauva sai aina vähemmän happea. Naisen mies sanoi hoitohenkilökunnalle, että tuota tyttövauvaa ei saa painaa takaisin kohtuun. Vauvan kuoltua mies nauroi, että mitäs tuosta tehdään uusia vauvoja. 

Luen paraillaan kirjaa kardiologiasta. Kylmät väreet menevät selkäpiissä, kun hengenvaarallisten verihyytymien takia sairaalaan tuotavia ei ole aikaa nukutella eikä puudutella, vaan nahka pitää heti repiä auki, rykiä luut pois edestä ja siinä potilaan nähden kaapia tämän sykkivää sydäntä ylimääräisestä kuonasta. Kardiologien potilaiksi päätyy yleensä vain joko vanhoja tai ihan pienen pieniä ihmisiä. Sydäntäni raastoi, kun luin kuinka silloin tällöin veri ei vastasyntyneellä lähdekään monista eri syistä kiertämään sydämen kautta napanuoran katkettua. Tällaista ei voi etukäteen havaita ultralla, ja kardiologeilla on todellinen kiire pienokaisten operoimisten kanssa. Joillain operoinnin jälkeen sydäntä sykkimään auttavilla lääkkeillä on karmeita sivuvaikutuksia, kuten raajojen halvaantuminen ja aivojen vahingoittuminen. Tuo on niin kylmähermoista työtä, että miehelleni mietin, että jos kaikesta työstä saisi samaa palkkaa niin haluaisiko kukaan tehdä noin raastavaa ja stressaavaa hommaa? Mieheni mielestä ehdottomasti, ja se hätäosastolla virtaava adrenaliini on kuulemma nautittavaa. Moni tosiaan nauttii vaaratilanteista, toiset hyppäävät benjihyppyjä ja tekevät vapaapudotuksia. Itse en esim. tuota kardiologin työtä varmaan pystyisi tekemään, kädet vispaisivat varmaan ihan kauheasti. Moni kirurgi toki käyttää rauhoittavia töissä. Hienoa, että jotkut tuollaiselle uralle päätyvät tekemään niin kallisarvoista työtä.

Suhteet Oma elämä