Competitive envy

Amerikkalaiseen kulttuuriin tutustuessani olen jälleen törmännyt uuteen käsitteeseen, kilpakateuteen (competitive envy). Tämä on ”tärkeä” osa amerikkalaista kilpailukulttuuria, sitä, missä hienolla autolla ajetaan vanhan kotteron ohi ja näytetään ohimennen ikkunasta keskisormea. Pian autot ovat keskenään kiihdytysrallissa. Eurooppalaisena en kertakaikkiaan ymmärrä tuollaista, köröttelisin rauhassa kotterollani ja miettisin, onko tuolla keskisormen näyttäjällä mahdollisesti joku henkisen tyhjyyden tunne. Sen olen ymmärtänyt, että tässä kulttuurissa ihmisen onni omaisuudestaan ikään kuin lisääntyy, jos muut ovat kateellisia. Onnittelun perään on ihan tyypillistä lisätä ylimääräinen: ”I am so happy for you… and so jealous at the same time!” 

Ajattelin, että aika harvoin jaksan kadehtia kenenkään onnea. Tämän taustalla vielä buddhalainen elämänkatsomus ”onni voi olla onnettomuus, aika näyttää”. Mieheni veljen etsiessä vaimoa olen kuitenkin löytänyt itseni toivomasta, että tuleva vaimo ei ole ihan hirveän paljon minua kauniimpi, älykkäämpi, koulutetumpi, lempeämpi ja muuten vaan huomattavasti parempi tyyppi. Netin avioliittopalstalla katsoin mieheni veljen profiilia ja muutamaa aivan upean näköistä kosijaehdokasta. Teki suorastaan mieli poistaa nämä tyttöset sieltä profiilista. Kun vaimo viimein löytyy ja jos hän on aivan mielettömän ihana, niin saattaa olla, että tunnen sydämessäni sinä päivänä jonkinlaista haikeutta ja kateutta, vaikka samalla tuntisin onnea mieheni veljen puolesta. Mutta enemmän kateutta. Kauheaa löytää itsestään tällaisia synkkiä puolia, mutta on tärkeää kertoa avoimesti myös tällaisesta, sillä on terveydelle  hyväksi olla avoin ja rehellinen.  

Alkaisinko sitten amerikkalaistyyliseen kilpajuoksuun mieheni veljen vaimon kanssa? Siihen taidan olla liian eurooppalainen.