Juoksen amerikkalaisten aikataulujen perässä

Amerikkalaisilla on paljon dead lineja ja sovittuja sekä suunniteltuja aikatauluja. Aamuiseksi olin sopinut tapaamisen naapurin Taylorin kanssa klo 9:30, ja klo 9:10 aikoihin hän laittoi viestiä: ”Maija, would you be okay if we moved our coffee to 9:40 am?” Lopulta hän saapui tapaamispaikalle 9:35, tasan viisi minuuttia aiemmin sovitusta myöhemmin.  Vuolaasti hän pahoitteli aiheuttamaansa delayta, ja itse olin ihan että ”joo, se on ihan Ok?”. 

Kurdilaisen kaverini kanssa tapaamme usein, ja sovimme tapaamisajan tyyliin ”kello yhden ja kahden välillä joskus”. Hänen kanssaan on hurjan kivaa lähteä ulos, kun ei tarvitse pelailla minuuttiaikataululla. Yritin yhden amerikkalaisen naisen kanssa samanlaista, ja hän lähetti heti viestiä takaisin: ”Let’s shoot for 1pm!” Kiirehdimme Sophien kanssa sitten tapaamiseen, jotta olimme paikalla viittä minuuttia vaille yksi, ja siellä tuttavani jo meitä odotteli amerikkalaiseen tapaan etuajassa.

Monelle amerikkalaiselle smalltalkkumppanille on järkytys, kun meillä ei Sophien kanssa ole kellotettuja aikatauluja. Lapsen hermostuessa eilen leikkipuistossa katsoi hänen äitinsä kellosta, että ei voida lähteä kotiin kun vasta 15 min. jälkeen loppuu leikkipuistoaika. Monet tuskailevat myös huutavan lapsen kanssa, joka ei halua lähteä vielä kotiin. Yksikin äiti ärsyyntyneenä puhisi, kuinka he myöhästyvät 10 minuuttia päiväunilta! Myös kotona nautittava lounas on joka päivä tasan samaan aikaan, vaikka se aiheuttaisikin elämään välillä kiirettä ja stressiä. Ymmärrän aikataulujen hyvät puolet ja hieman ihailen niiden mukaan tiukasti eläviä.

Olemme mieheni veljen kanssa löytäneet Mixx-jogurttibaarin, missä on todella laaja buffet erilaisia jäätelönpäällisiä. Täällä kävimme taas iltapäivällä, ja Amerikassa käydessä jos tulee vastaan niin suosittelen muillekin.

Illalla menimme syömään espanjalaisen tuttavaperheen kanssa. Oli uskomatonta kuulla niin paljon kritiikkiä, olen jo aika tottumaton kuuntelemaan toisten huonoja kokemuksia. Eurooppalaiset kritisoivat paljon, miksi varmaan siellä on niin laadukasta monessa suhteessa. Tuo perhe on pitkään halunnut palata Eurooppaan, mutta Espanjan huonon taloustilanteen vuoksi ei ole löytynyt työpaikkaa sitten millään. Kahden vuoden etsinnän jälkeen perheen isälle on löytynyt paikka Barcelonalaisessa sairaalassa, ja he lähtevät mahdollisimman pian jo syksyllä. Heille kuulemma riittää Amerikka ja takaisin eivät tule koskaan kuin korkeintaan lomille. Espanjassa on, heidän mukaansa, tiukasta taloustilanteesta huolimatta parempi elämänlaatu heidän perheelleen. ”Täällä on elämä niin kovaa”, he kertoivat. Tässä jälleen yksi uusi mamuperhe, joka täältä palaa maitojunalla kotiin. Joskus tuntuu, että monet Eurooppalaiset ovat täällä kuin isossa hienossa talossa kylässä, ja kaivelevat vain sen roskalaatikoita.

Olisi mukava tavata sellaisia eurooppalaisia, jotka täällä viihtyvät ja aikovat tänne jäädä loppuelämäkseen. Heitä on täällä jossakin, mutta omalle kohdalle ei ole vielä osunut. Huomasin siinä illan aikana, että itse viihdyn täällä oikeastaan aika hyvin, kun ei yhtään tee mieli palata Eurooppaan ihan lähivuosina, joskus kylläkin.