Kuulumisia

Tietokoneeni temppuilee, minkä takia blogi ei päivity juuri nyt niin usein kuin aiemmin. Odotamme nyt toista vauvaamme, laskettuaika on kesäkuun lopulla. Kaikille Amerikassa syntyneille vauvoilla tulee pakosti ”birth right”-Amerikan kansalaisuus. Ulkomailla asuvalle henkilölle kansalaisuus voi kuitenkin olla pelkkä rasite, sillä se tarkoittaa kirjanpitäjän palkkaamista veroilmoitusten laatimiseen, erilaisia veroja (myös asuntovero esim. Saksassa olevasta asunnosta!), sekä erityistä pankkitiliä, joka pitää jokaisella amerikan kansalaisella olla ulkomailla. Myös joillain aloilla kuten rahoitusmarkkinoilla ei kaikissa maissa mielellään palkata amerikkalaisia hankalan veropolitiikan takia. Amerikka on maailman ainoa maa, joka määrää kansalaisensa verovelvollisiksi kansalaisuuden mukaan elinpaikasta riippumatta. Laki kiristyi viime vuonna, eikä verovelvollisuutta voi enää edes aina hylätä passista luopumalla. Laskeskelin, että kansalaisuus maksaa vähintään tonnin vuodessa uuden lapsemme täytettyä 18 vuotta, jolloin hänellä on laillinen oikeus hylätä kansalaisuus silloin, kun se on lain puitteissa sallittua. Vanhemmilla ei ole oikeutta peruuttaa lapsensa kansalaisuutta. 

Päätimme mieheni kanssa, että olisi turvallisinta ja mukavinta palata Suomeen synnyttämään. Minua on pidemmän aikaa stressannut ajatus Saksaan muutosta, sillä koen mieheni perheen hieman rasittavana ja meidän perheen asioihin liian paljon puuttuvana. Mieheni keksi hyvän idean, että asettuisimme asumaan Heidelbergiin. Saisimme yhä asua laadukkaassa ja turvallisessa Saksassa, vähän kauempana perheestä. Molemmilla kivi vieri sydämeltä ja juhlistimme päätöstä reippaalla lenkillä aurinkoisena iltapäivänä. Seuraavana aamuna mieheni heräsi ja kertoi yöllä miettineensä, että ei halua palata Eurooppaan. Kerroin, kuinka olin tyytyväinen Heidelbergin suunnitelmista. Hän kiristi minua nyt sanomalla, että Heidelberg oli vain ehdotus, ja että jos haluan Eurooppaan niin Berliini ja perhe odottavat. 

Mieheni on alkanut myöhemmin myös katua suunnitelmiamme synnyttää Suomessa. Häntä on alkanut ottaa todella koville ajatus, että olisin lasten kanssa poissa puoli vuotta. Itseäni ottaa koville myös olla erossa, mutta tarvitsen raskauden takia huomattavasti enemmän lepoa, enkä tunne pystyväni antamaan niin paljon huomiota ja virikkeitä Sophielle kuin mitä hän tarvitsisi. Poden omantunnontuskia siitä, että vietämme aamupäivät kotosalla kun en raskausvaivoiltani koe olevani valmis ulkoiluun ja aktiviteetteihin kuin vasta Sophien herätessä päiväunilta. Sophiella on paljon virtaa ja hän nauttii, kun saa olla aamusta iltaan aktiviteeteissa ja muiden lasten kanssa. Jos en olisi raskaana, niin ottaisin vain itseäni niskasta kiinni ja lähtisimme heti aamusta ulos. Raskaana minulla on kuitenkin sellainen tunne, että lepääminen on tärkeää.

Mielessäni on vahvistunut yhä ajatus, että en missään nimessä halua jäädä Amerikkaan. Elämä täällä on todella kovaa, ja jos vaikka miehelleni sattuisi jotain, niin en voisi mitenkään selvitä näillä hinnoilla täällä yksinhuoltajana. Elämän kalleus on ylättänyt täällä tosi paljon, kun täällä on asuttu.