Melkein ensiaskelet

Sophie on käynyt jo niin itsenäiseksi, että hakeutuu tuon tuosta muiden kuin äidin seuraan. Monella on tarhasta mielipiteitä. Kyselemällä muiden tarhassa käyvien lasten vanhemmilta olen tullut siihen johtopäätökseen, että tarha sopii joillekin lapsille todella hyvin ja toiset viihtyvät äidin järjestämissä aktiviteeteissa vähän pidempään. Sophie on niin sosiaalinen, että tarha tuntuu päivä päivältä paremmalta vaihtoehdolta. Ongelma on, että tarhassa vauvat ovat vain omanikäistensä kanssa. Kaipaan ranskalaistyylistä Montessori-päiväkotia, missä lapsia ei erotella iän mukaisiin ryhmittymiin. Neljävuotiaiden seurassa on niin hauskaa, että Sophie laskee jo isoja liukumäkiä heidän kanssaan leikkipuistoissa. Moni pikkutyttö myös mielellään paijaa ja leikkii vauvan kanssa. Ainakin toistaiseksi pidän Sophien ”kotona”, jotta voin viedä häntä sellaisiin paikkoihin ja aktiviteetteihin, missä pääsee eri ikäisten lasten kanssa kontaktiin.

Sophie on jo monena päivänä meinannut irrottaa kädet ja lähteä kävelemään. Koko ajan jännitän, onko tämä se ensiaskeleiden päivä. Bostonin kaupungin eri uima-altailla käydään nyt usein, Sophie viihtyy altaissa pitkiä aikoja.  Yhtenä päivänä järjestimme erään tuttavaperheen äidin kanssa piknikin. Avatessani mukanani ollutta pizzapakettia, sanoi hän kummaksuen ”so unusual”. Kääreistään hän paljasti maapähkinävoileivät. Yhä usein tulee sellaisia shokkeja, kuinka yhdenmukaisesti amerikkalaiset toimivat. Piknikeillä näkyvät maapähkinävoileivät ovat ”usual”, ja tässä tuli taas mieleen kuinka amerikkalaiset toimivat usein yleisen kaavan mukaan. Meidän perhettä ei voileivät kiinnosta, enkä voisi kuvitellakaan voitelevani paahtoleipiä piknikille! Meillä on aina joku take away.

Yhtenä päivänä mielessäni kävi, minkälainen maailma olisi ilman naismalleja. Kuvitella, että naismalli olisi normaali kadulla vastaantuleva toinen nainen, ei photoshopattu mainosvartalo. Mitä kauemmin mietin, sitä upeammalta tuntui maailma ilman mainoskasvoja. Tiedän, että se on arkipäivää mm. Saudi-Arabiassa. Olen päättänyt olla ostamatta Barbie- ja Disney-Prinsessat-tavaraa Sophielle, naismallikasvoja nekin. Tänään etsin kaupoilla lasten uimavälineitä, ja taas oltiin siinä pisteessä, missä tarjolla oli vain Hello Kitty, Disney ja Barbie-krääsää vaaleanpunaisine tuotteineen. Oli ”pakko” ostaa vaaleanpunainen Hello Kitty-uimalauta, vaikka mieluummin olisin ostanut vaikka ihan vain keltaisen ilman mitään kuvia. Lastenhammasharjaakaan ei saa kioskista ilman hymyilevän prinsessan kuvaa siinä varressa. On harmi, että tuolla tavalla tietynlainen, ulkonäköään paljon ajatteleva malli naisesta syövytetään lapsen mieleen jo ihan pikkuisesta. Olen nyt lukenut sitä Thich Nhat Hanhin kirjaa The Art of Power, ja kaduttaa, että olen suositellut hänen kirjojaan niin monelle. Peace is Every Step on edelleen todella hyvä kirja, mutta muut eivät ehkä olekaan. Dalai Laman tapaan hänen nimellään julkaistaan vuosittain uusi(a) kir(jo)ja, varmaan ihan bisnesmielessä ilman mitään syvempää tarvetta kertoa mitään erityistä. Saako ääneen sanoa, että Dalai Laman useat kirjat ovat hengellisesti aika vähän antavia? 

Pidän siitä, että täällä on erikseen buddhalaiskeskus, jonka vieressä on buddhalainen temppeli. Keskuksessa pyöritetään liiketoimintaa. Temppeli on erikseen vieressä, missä ei kolikkoja kilkutella, siellä on rauha elämän oravanpyörästä. Toisenlaista menoa näin, kun kävin hienossa katolilaisessa kirkossa, ja jo ovella oli rahankeruupiste. Kirkkoon voi myös ostaa lippuja opastetulle käynnille. Rahalippaita oli siellä täällä, alttarilla oli myynnissä kynttilöitä sytyttämistä varten, ja sivummalla pyydettiin rahaa avustustyöhön. Kirkon eteisessä fläppitaululla oli vielä esitteitä erilaisista maksullisista tapahtumista, jne. Mielestäni on sopimatonta sillä tavalla pyörittää liiketoimintoja rukoilemaan tulevien uskovaisten jaloissa.