Mieheni veli R on kylässä ja välillä oikein sihisyttää. Olen yleensä hyvin rauhallinen ja lempeä persoona, mutta R:lle tiuskin ja napisen tuon tuosta.

Monella suomalaisella on tapana pestä astiat niin huolellisesti, että sitä ihmeteltäisiin Intiassa monessa perheessä. Olen muutaman kerran ajautunut tilanteeseen, missä intialainen kaveri on kulmat kurtussa kysynyt ”Miksi peset astiat niin vaivalloisesti?” Muutamissa intialaisperheissä olen huomannut astioiden pesun olevan sellaista valuvan veden alla ohimennen astioiden harjaamista (vain sisäpuolelta) ja laittamista kuivumaan. Moni suomalainenkin pesee astiat niin, ainakin entisillä tyopaikoilla olen huomannut. Haittapuoli tuossa tavassa on se, että mukeihin jää usein teerajat, haarukoiden välissä saattaa yhä olla jotain. Mieheni veli oli pessyt meillä tiskit ja katselin sitten tahroja kuivumassa olleissa astioissa ja päätin pestä ne uudelleen. Mieheni veli siihen sitten heitti ”et ole mikään intialainen kotivaimo” – ja siitäkös näin samantien punaista ja huutelin, etten haluaisikaan olla missään nimessä jos sillä tarkoitetaan tässä kotiorjan tapaista elämää. Kohta oli jo isot nuottaset käynnissä, ja vastaavista ihan harmittoman oloisista tilanteista tulee jatkuvasti pientä kähinää.

Monella suomalaisella on myös kaapit niin siistissä järjestyksessä, että he tuskailevat tilan puutetta. Monilla intialaisilla kavereillani olen nähnyt todella sekaisia kaappeja ja laatikoita, aina löytyy uutta tilaa kun änkee tavarat romukopan näköisiin laatikoihin.

Tämä visiitti on saanut minut miettimään järjestettyjä avioliittoja, ja kuinka siinä voi todella käydä kalpaten. Kuvitellaan, jos minut olisi esimerkiksi järjestetty R:lle vaimoksi. Eläisimme koko elämämme yhdessä, mutta kotielämämme olisi kulissien takana jatkuvaa kyräilyä ja kiukkua. Suhteessa ei koskaan olisi sitä rakkautta ja rauhallisuutta, mitä oman mieheni kanssa saan jakaa.

Näin ensimmäistä kertaa tuollaisen lentokoneilla taivaalle kirjoitetun mainoksen. Mainoshelikoptereita ja zeppeliinejä lentelee taivaalla muuten aamusta iltaan joka päivä. Bostonissa alussa minua järisytti mainonnan kiihkeys ja runsaus. 

R hoitaa Sophieta päivisin, jolloin käyn pyöräilemässä ja kuntosalilla. Nautin aikatauluttomasta arjesta, kun omia menoja ei nyt tarvitse ajoittaa miehen töiden mukaisesti. R on todella materialistinen, ja rakastaa shoppailla merkkituotteita. Amerikasta saa merkkituotteita todella edullisesti, ja ihan jonkun uuden Louis Vuittonin laukunkin saattaa löytää täällä muutamalla satasella. Armanin, Burberryn, Chanelin hajuvedet liikkuvat parhaimmillaan 24:n dollarin hinnoissa/purkki. Euroopassa näitä ei juuri myydä alennuksella, minkä takia moni merkkejä rakastava saattaa hullaantua amerikassa! Olen ymmärtänyt, että myymättömät merkkilaukut esim. poltetaan Euroopassa ennen kuin laitetaan alennukseen. R hullaantui eilen kaupoilla ja osteli merkkivaatteita onnellisena pilkkahinnoilla Saksan hintoihin verrattuna. 

Kävimme myös baseball-pelissä, mikä oli Sophien mieleen. Hän oli taas kaikista iloisin matkakumppani, ja otti paljon kontaktia edellä ja takana istuviin. Mietin, että tämäkään kokemus ei olisi ollut niin rikas ilman vauvaa, joka piti hymyntäyteistä ja iloista meininkiä yllä. Myös jouluna mietin sukujuhlissa, kuinka nuivaa olisi ollut olla pelkkienaikuisten kesken. Lapset toivat niin paljon iloa, melua ja puheenaihetta. Ainakin meillä vauva kitisee nimenomaan silloin, kun ollaan kotona ja hän pitkästyy. Tapahtumissa on niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei kitisytä ollenkaan.