Minun Intiani + intialainen nykymusiikki

Luin Virpi Hämeen-Anttilan Minun Intiani-kirjan, ja pidin siitä paljon. Kuvaton teos vaatii aiempaa Intian tuntemusta, jotta pysyy kärryillä ja tietää, mistä puhutaan. Mielenkiinto myös pysyy yllä vain yhdistämällä lukemaansa vanhan tiedon pohjalta rakentuviin maisemiin ja palatseihin. Gujarat on esim. minulle alueena aika tuntematon, joten hypin sen kohdan kirjasta aika lailla lukematta, kun ei ollut minkäänlaista aiempaa kuvaa mihin yhdistää, minkälaista siellä on. Suosittelen kirjaa kuitenkin Intian maantiedosta ja historiasta jo ennestään tietäville.

Uuteen musiikkiin on ollut vaikea eläytyä jo muutaman vuoden, mikä johtuu myös uudesta tekniikasta. Kun suurin osa musiikista nykyään kuunnellaan äänekkäissä paikoissa kuten autoissa ja korvanapeilla liikenteessä, pitää musiikin olla myös kokoajan kuuluvaa. Sen takia uusissa raidoissa ääni on kokoajan tasaisesti yhtä lujalla, kuiskaus ja huuto ovat yhtä äänekkäitä musiikkiraidalla, jolla ääni ei enää vaihtele matalalta korkealle kuin vain kymmenisen vuotta sitten. Hiljaisuudessa musiikki voi tuntua siksi jopa raskaalta kuunnella. Valitettavasti suurin osa kuluttaa musiikkia huonoista kuulottimista tai kaiuttimista, minkä tähden musiikki pitää tehdä niille sopivaksi. Olen ymmärtänyt, että ihan jo tekniikan takia musiikki kuulostaa nykyään niin erilaiselta kotikuuntelijalle, ja esim. elokuvateatterissa upean äänentoiston äärellä elokuvamusiikki saattaa olla ihan eri tasoista kuin sitten kotona Youtubesta sountrackilta kuunneltuna.

Rahat Fateh Ali Khanin uusi albumi Back to Love tiivisti kuitenkin mielestäni hyvin, mitä vikaa myös kappaileissa noin yleisesti on. Laitoin tämän albumin päälle lähtiessäni lenkille. Arvostelen koko albumin tässä nyt kappale kerrallaan, sillä kappale kappaleelta summautui se, miksi en nykyään enää innostu niin radiota kuunnellessani:

1. Zaroori Tha

Levy alkaa aivan ihanalla ja tunteellisella kappaleella Zaroori Tha, mikä oli kai suosituin single tältä julkaisulta. Kappaleessa on aivan ihanaa huilun ja laulajan äänenkäyttöä, myös sanoitukset ovat runollisen kauniit: ”Rakkaus oli tärkeää, mutta ero oli myös tärkeä, poistuin sydämestäsi ja vaelsin, ja ymmärsin, oli tärkeää myös vaeltaa.” Tätä voisi kuunnella useamman kerran. Laulu tuntuu kaikessa haikeudessaan positiiviselta.

2. Aag Lagi

Tämä on tunnelmaltaan todella hieno kappale, ja tuo kertosäkeen hypnoottinen ”aag aag aag aag…”-kuljettaa mukavasti lenkkitossua toisen edelle. 

3. Dil Ke Taar

Tässä tyypillinen laulu, joka ei ole bhangraa, mutta johon on ängetty bhangran piirteitä aina lujalla pauhaavista rummuista alkaen. Näitä ”punjabihtavia” lauluja on Bollywood ollut viimeiset vuodet pullollaan, eikä ne valitettavasti kuulu omaan suosikkikategoriaani. Näissä on myös vähän sellainen tekopirteyden olo, että ”no niin, bailataan vähän”, mutta bailu jää jotenkin kuitenkin vähän vaisuksi.

4. Fusion in Raag Champa Kali

Kappale alkaa uskonnollisen musiikin tavoin, mutta sitten alkaa konemusiikki pauhaa. Tämä kappale on esimerkki sellaisesta musiikista, missä ei enää ole lainkaan aitoja soittimia paitsi laulajan ääni, ja kaikki koneella tuotetut äänet ja soittimet ovat kokoajan yhtä lujalla. Juuri sellainen varmaan autossa kuunneltavaksi tehty kappale, joka hiljaisella lenkkipolulla muuttuu kauheaksi äänten sekamelskaksi.

5. Habibi

Tyypillinen turkkilaisesta laulusta tehty intialainen cover, on tuossa alussa soitettu vähän jotain kreikkalaistakin biisiä. En ole koskaan ollut mikään näiden covereiden ystävä, kun kuuntelen myös turkkilaista ja arabialaista musiikkia. Alkuperäisenä kuulostaa aina paremmalta, ja tunnelma on intialaisen artistin esittämänä aivan erilainen kuin mitä Lähi-idän artistin, omasta kulttuuriperinnöstään ammentavan ammatintaitajan, esittämänä. Kaipa näitä lauluja pitää yllä muslimikuuntelijat.

6. Nach Dumadum

Pakollinen discokappale, joka kuulostaa vähän samalta kuin ne 500 muuta tänä vuonna julkaistavaa intialaista discotanssikappaletta. 

7. Rab Jaane

Olen hieman kyllästynyt lauluihin, joissa huudetaan ”Maula”, ”Allah” tai ”Jumala tietää”. Tässä kappaleessa sitten yritetään vielä tuoda sitä pientä rokahtavuutta noilla sähkökitaroilla, joita kuulee yhä useammin intialaisilla radiokanavilla. En ole oikein ollut fanittaja.

8. Rim Jhim

Shreya Ghoshalin kanssa yhdessä laulettu Rim Jhim on hieno kappale, ja oli ihan ansiokkaasti paljon radiossa soitettu hitti. Tämä saattaa joillekin olla jo jopa ihan puhkikulunut, ja tiedostan että ainakin itselläni on joskus kausia, jolloin tarvitsen pientä pesäeroa Shreya Ghoshalin esittämiin balladeihin. Vaikka niin paljon kuin neitokaisen äänestä tykkään.

9. Sab Joote

Ylidramaattinen, itsesäälissä vieriskelevä tunnelma. Tunnelmaa virittää metallimusiikista tuttuja soittimia.

 

Suhteet Oma elämä Musiikki

Suomessa taas!

Olemme noin kaksi kuukautta sitten tulleet Sophien kanssa takaisin Suomeen. Muutimme tänne vanhempieni luokse siis synnytystä varten, laskettuun aikaan on enää kaksi kuukautta! Perheemme uusi tulokas, Sami, kasvaa oikein reippaasti.

Alussa Suomeen tullessa ahdisti se, kuinka paljon täällä on kieltokylttejä. ”Älä tee sitä” ja ”Tämän teko kielletty”-lappusia tuntui olevan joka paikassa. En ole ennen kiinnittänyt niihin mitään huomiota, mutta nyt Amerikan vuoden jälkeen tämä osui todella räikeästi silmiin. Sen lisäksi jo muutamalla ensimmäisellä kauppareissulla tuli myyjä kieltämään Sophieta, että mihinkään hyllyllä oleviin tavaroihin ei saa koskea. Jos Sophie itki julkisella paikalla, niin jo joku vanhempi nainen tuli sanomaan, että ”Älä vaan tyttö itke”. Suomessa moni asia, mitä Sophie teki vapaasti Amerikassa, ei ollut enää sallittua. Mihin ei saanut viedä vauvan rattaita, missä ei saanut mekastaa… Leikkipaikoilla joidenkin lasten vanhemmat jopa kieltävät pienokaisiaan menemästä muiden lasten tai näiden vanhempien luo! Sellainen järkyttää yhä kahden kuukauden jälkeen.

Kuukauden täällä vietettyämme olin kulttuurishokissa, kun oli niin pimeää ja hiljaista. Kaupoissakin oli ylihinnoiteltua, samalla hinnalla kuin olisin Bostonissa Marshall’s tavaratalosta ostanut Ray Ban-aurinkolasit, pystyin täällä ostamaan IBERO-merkkiset aurinkolasit Citymarketista. Kaiken lisäksi kaveripiiri on luotava uudestaan, eikä Sophie vielä oikein ole saanut leikkikavereita. Leikkipuistoissa useat lapset eivät suostu jakamaan lelujaan, koska ”MINUN!” ja lapset viettävät ihan ongelmitta aikaa yksin. Monilla lapsilla ihan normaalit käytöstavat, ”anteeksi”, ”voisitko väistyä”, ”kiitos”, jne. tuntuivat puuttuvan kokonaan. Tunsin syyllisyyttä siitä, että olin tuonut Sophien tänne Bostonista, missä hänellä oli paljon leikkikavereita ja missä lapset ottavat paljon kontaktia toisiinsa.

Kaksi kuukautta kun on vierähtänyt, niin olo on helpottanut ja olemme alkaneet jo sopeutua uuteen elinympäristöön. Ihminen on lajina selviytynyt niin hyvin nimenomaan koska osaa sopeutua. Kulttuurishokki kai aina iskee kuukauden jälkeen uudessa maassa, mutta sitten ei enää huomaa niitä alussa ärsyttäneitä, ”vääriä” asioita. Esimerkiksi kieltokyltit eivät enää kiinnitä ollenkaan huomiotani ja huomaan jo itsekin puhuvani negatiiveilla, sana ”ei” on hiipinyt takaisin sanavarastoon vaikka juuri Amerikassa sen työstin tuossa vuoden aikana lähes kokonaan pois.

Neuvolassa on ihanaa käydä, ei ole yhtään ikävä Bostonin Lastensairaalaa, vaikka se on maailmankuulu korkealaatuisesta hoidosta ja vaikka sinne matkustaa lapsia ympäri maailmaa spesialisoituneiden huippulääkärien luokse. Sophie on niin terve ja raskaus edennyt hyvin, että kotoisaa ja helppoa neuvolaa emme vaihtaisi Amerikan sairaaloihin!

Paluumme on ensimmäisen kuukauden järkytyksien jälkeen sujunut hyvin ja nautimme kevätauringosta. On kivaa, että syksyllä Sophie pääsee aloittamaan tarhan, ja kokonainen kuukausi päiväkodissa maksaa saman verran mitä Bostonin keskustassa kaksi päivää! Lisäksi vaihtoehtoiset rokotteet kuten tuberkuloosi ja hepatiitti, jotka voi ottaa milloin vain ja jotka ovat koko loppuelämän voimassa, maksavat täällä vain alle satasen, kun Amerikassa olisi kustannukset olleet satasia. Annan täällä molemmille lapsillemme matkailussa myöhemmin heidän tarvitsemiaan rokotteita, kun halvalla saa. Lisäksi astmalääkkeeni maksaa 6 euroa, KELA-korvauksen jälkeen 4 euroa, mikä Amerikassa oli jotain satasen pintaan.  Elinkustannukset ovat niin paljon pienemmät täällä Jyväskylässä monessa suhteessa, että ajattelimme mieheni kanssa alkaa säästää rahaa omistusasuntoa varten.

Ainoa aidosti vaikea asia täällä Jyväskylässä ollessa on olla kaukana Bostonissa yhä asuvasta miehestäni. Amerikan ja Euroopan aikaero on vaikea, emmekä oikein löydä rauhallista, kahdenkeskeistä aikaa Skypessä. Kun Bostonissa on aamu ja mieheni valmistautuu töihin lähtöä varten, olen minä täällä iltapäivällä jonkin aikaa hänen kanssaan linjoilla samalla kun hän pesee hampaita, yms. Kun mieheni pääsee illalla töistä kotiin on kello jo 4 aamulla täällä ja me nukkumassa. Vaikka meillä on täällä Jyväskylässä hyvä olla ja kaupunki tarjoaa erinomaiset puitteet lastenkasvatukselle, on olo hieman vaisu ja ehkä hieman tyhjä ilman miestäni. Usein mietin, miten ihanalta tuntuisi, jos mieheni asuisi täällä meidän kanssa. 

Tänne paluu on vahvistanut näkemystäni, että Eurooppa tai Amerikka eivät kumpikaan ole parempi paikka asua. Riippuu koulutuksesta, ammatista ja muista sosiaalisista taustoista, kummassa maassa kenenkin on parempi elää. Amerikassa elämä on paljon ”kovempaa”, pitkät työpäivät ja pienet lomat, lasten koulutuksesta koituvat jättimäiset kustannukset, jne. Mieheni kuitenkin sanoo mieluummin tekevänsä 14:n tunnin amerikkalaista työpäivää kuin 8-9 tuntia Saksassa.

Amerikassa on jo niin yksityistä, että lääkärit ja varsinkin kirurgit jo harjoittavat monessa sairaalassa itsenäisesti ammattiaan, vähän samaan tapaan kuin Suomessa kampaaja työskentelee itsenäisesti vuokraamallaan penkillä jonkun parturikampaamon tiloissa. Tämän takia tietenkin työ on myös raskaampaa, itse saa kirjanpitäjänsä ja sihteerinsä ja muut palkata ja asiansa hoitaa. Toisaalta taas kun itse tekee niin rahan saa myös itse pitää mitä ansaitsee sen mukaan, kuinka paljon potilaita on ottanut vastaan ja kuinka paljon heille testejä teettänyt. Tämä nauratti täällä Jyväskylän neuvolassa, kun iskin Bostonista saamani paperit pöydälle. Verikokeita ja erilaisia testejä oli kertynyt roppakaupalla aina tuhkarokkotestistä mieheni veriryhmän selvittävään verikokeeseen. Moniakaan niistä testeistä ei olisi koskaan tehty neuvolassa, mutta tulipahan tehtyä oikein ison rahan edestä siellä Bostonissa. 

 

Suhteet Oma elämä