Saariristeily

Bostonin pormestari. Huomasin aamulla ilmoituksen, että Bostonin pormestari järjestää lähipuistossani aamiaisen ja vastailee kysymyksiin. Itseäni kiinnosti paitsi aamupala, myös kuulla paikallisten kysymyksiä. Paikalle oli hyvissä ajoin saapunut iso kiinalaisjoukkio, joka sulloi kaksin käsin leivonnaisia ja hedelmiä laukkuihin buffetin avautuessa. Eräälläkin naisella oli rasia mukana käsilaukussa, johon sai paljon sullottua. Kiinalaiset päästivät muut lähelle vasta, kun koko buffetpöytä oli tyhjä. Pormestari saapui paikalle runsaan avustajajoukun kanssa, joka piti huolen, ettei kukaan pääse lähelle. Jos olisi halunnut esittää kysymyksen, olisi pitänyt moukkamaisesti huudella. Pormestari kehui upeaa päivää, hyvää kotikaupunkia ja mainitsi monta kertaa tapahtuman sponsorit. ”Hyvä päivä jee jee hyvä olla täällä puistossa teidän kanssa jee jee Upea päivä jee jee hyviä leivonnaisia jee jee kiitos vielä kerran sponsoreille jee jee”. Nurkassa oli kyniä ja paperia sekä laatikko, johon voi halutessaan kirjoittaa kysymyksen pormestarille. Hän palaisi asiaan sähköpostilla. Olen oppinut, että Amerikassa on ilmaista vain puistot, kävelykadut ja kirjasto. Kaikki muu ilmainen on markkinointia, kuten tämä aamuinen tapahtuma. 

Joskus joku saattaa tulla juttelemaan mukavia ja tarjoaa sitten yllättäen käyntikorttiaan ja palveluitaan. Hintoja on välillä vaikea löytää, ja ne kuulee joissain kaupoissa vasta myyjältä tai palvelun tarjoajalle soittamalla. Tällöinkin hinnan saa selville vasta pienen markkinointipuheen jälkeen. Amerikkalaiset osaavat myydä, ja ehkä itsellenikin tarttuu täältä hyviä markkinointikikkoja. Tuntuuhan se kyllä välillä siltä, kuin tyhmänä pidettäisiin.

Chinatown ja latinalaisalueet ovat ränsistyneintä Bostonia. Kun kaikkialla muualla huolehditaan peruskunnostuksesta, herää kysymys, halutaanko luoda mielikuvaa ränsistyneistä ulkomaista pitämällä Chinatownin rakennukset ja kadut niin huonossa kunnossa.

Amerikkalaiset ovat todella yhtenäinen kansakunta, individualismi oikein loistaa poissaolollaan. Samaan aikaan ihmisiä näkyy paljon yksin julkisilla paikoilla, ja Amerikkalaiset asuvatkin isoimmissa kodeissa pienimpien asukasmäärien kanssa. En ole kenelläkään nähnyt mitään muuta kännykkää kuin uusimman iPhonen. Myös kaikilla miehillä on joko valkoinen tai pastellinsävyinen kauluspaita. Hiustyylit ovat samat lyhyet kaikilla. Naisilla on jakkupukujen vyöt niin tiukilla, että ihmettelen kuinka he voivat päivän aikana syödä. Lähes jokaisella on värjätty tukka. Jokainen myös puhuu tietyn kaavan mukaan, samoja fraaseja kuulee jokaisen suusta. Kilpailu myös loistaa poissaolollaan, kaupoissa on vain muutaman suuren brändin tuotteita, valinnanvaraa ei juurikaan ole ellei mene erikoisputiikkiin. Aikaisemmin olen jo tässä blogissa miettinyt mahdollisten kartellien olemassaoloa, sillä saman palvelun tuottajien hinnoissa on hyvin vähän jos ollenkaan vaihtelua. Olen alkanut viihtyä täällä kuitenkin niin hyvin, että huomasin tipan tulevan linssiin, kun mieheni puhui ikävöivänsä äitiään ja Saksaa.

Tässä toinen kuva keskustasta, josta näkee noita kauluspaitojen värejä.
Teimme Sophien kanssa risteilyn Bostonin lähisaarille. Sophie oli niin onnellinen, kun sai leikkiä hiekalla.
Aidoista saarista ei ole kyse, vaan rakennetuista. Jotenkin sen epäaitouden vain aistii. Amerikassa on mm. niin pienet luomumarkkinat heviosastolla, että olen alkanut ostaa myös niitä isoja, kiiltäviä vihanneksia. Jos syö eineksia tai purkitettua ruokaa, niin valinnanvaraa on paljon. Täällä ei elintarvikkeiden tuoteselostuksiin tarvitse laittaa kaikkia kemikaaleja, jolloin ainakin itselleni jää sellainen epätietoinen olo.
  Vietimme ihanan päivän saarilla, Sophie oli hyvin tyytyväinen ja innoissaan lautalla. Sophie naureskeli aaltoja tarkkaillessaan, kun yksi poika tuli huutamaan ”Get the Hell out of here!” ja halusi löydä Sophieta. Aina silloin tällöin joku lapsi tulee ja haluaa potkaista, lyödä taikka nipistää Sophieta. En oikein tiedä, kuinka näihin suhtautua. Mieheni käski pakottaa heitä pyytämään anteeksi. Kammottavin tapaus oli, kun eräs poika alkoi heitellä aidatussa leikkipuistossa amerikkalaista jalkapalloa. Hänen äitinsä sanoi, että vauvoja pitäisi varoa. ”As if I would care”, vastasi poika eikä äiti siihen sanonut mitään. Meidän piti lähteä puistosta, sillä se oli aivan liian vaarallista.
 

Saimme hienoja valokuvia.

Bostonin silhuetti saarelta käsin.

Sophie on niin ihana, viaton ja hyväntuulinen tyttö, oikein harmittaa, miten jotkut häntä voivat kohdella törkeästi.

Tuut tuut!

Suhteet Oma elämä

Tunnelmakuvia – keväinen Boston

 

Alan nyt viimein hahmottaa, minkälaiseen suuntaan haluan blogia viedä. Paljon kuvia, vähän tekstiä. Valokuvien ottaminen on kivaa, ja uudessa kotikaupungissa riittää kuvailtavaa.

Allergia on nyt ohi, olo on jälleen normaali. Kaksi päivää aivastelua oli ihan riittävästi. Uskon yhä, että olisin vain pitkittänyt pahaa oloa pillereillä, joiden sivuvaikutuksiin kuuluu mm. väsymys.  Tänään pysähdyin huomaamaan, kuinka vihreäksi kaupunki on muuttunut ihan tässä viikon aikana. Profeetta Muhammadin lausahdus ”Maailma on kaunis ja vihreä!” on kyllä totisinta totta, jos ei muu.
Koululaisia on alkanut ilmestyä leikkipuistoihin. Joitain se haittaa, mutta omasta mielestäni leikkipuisto on hyvä paikka nuoren hengailla, turvallinen ja siellä voi leikkiä erilaisia leikkejä. Paljon parempi paikka, kuin vaikkapa ostoskeskus. Tuntuu, että monet haluavat ajaa nuoret nuorisotiloihin taikka muualle pois katukuvasta. Kesälomiaan viettävät nuoret voivat omasta puolestani olla missä vain, missä on turvallista ja hyviä virikkeitä. Mieluiten ulkotiloissa.
Sophie opettelee espanjaa leikkipuistossa equadorilaisen lastenhoitajan seurassa. Hän on täällä Amerikassa asunut 14 vuotta, mutta kertoi kuinka ”homeland is always calling you”. Amerikassa on niin hyvä palkka moneen muuhun maahan verrattuna, että raha pitää täällä. Mietin, kuinka kaikenlaiseen ällöttävään ihmiset lähtevät mukaan rahan takia. Miljardööri LA Clippersin ex-valmentaja sanoi haatattelussa häpeävänsä kahden kesken vaimonsa kanssa ollessaan, sillä koko maailma tietää tämän 80-vuotiaan miekkosen seikkailuista 20-vuotiaiden tyttöjen kanssa. Thaimaalainen menee väkivaltaiseen työpaikkaan polkupalkalla, ja yllätyshulluissa joku syö matoja satasesta. Joku asuu Amerikassa kaukana perheestä. 
 Tämän pakistanilaisen pojan äiti kertoi, kuinka itki Amerikassa koko ensimmäisen vuoden. Halu palata Karachiin oli kova, mutta perhe olisi tehnyt huomattavasti vähemmän rahaa Pakistanissa. Sophiella on uusi taito viedä tavaroita muiden käsistä, tässä hän hamuaa pojan kännykkää. Erään 2-vuotiaan tytön isä hehkutti, kuinka helppoa on, kun tytär leikkii ipadilla eikä kaipaa silloin muuta seuraa. Hän ja eräs muu nainen suorastaan tyrkyttivät minulle ABCmouse.com-sivustoa, jolla Sophiekin voisi pelata opettavia pelejä. Itse olen huolissani, menisikö lapseltani keskittymiskyky noita interaktiivisia pelejä pelaillen. 
Sophie vei myös tämän amerikkalaispojan lelut. Poika alkoi itkeä, mutta sanoi sitten, että toisaalta vauvan on hyvä oppia maailmasta tutustumalla uusiin leluihin. Hävettää myöntää, että minäkin sorrun täällä rasistisiin ajatuksiin. Mustaihoiset amerikkalaiset tuntuvat paljon sydämellisemmiltä kuin valkoihoiset. Varsinkin vanhempien mustien naisten hymyistä löydän sellaista aitoa onnellisuutta, mitä en niin löydä 50-vuotiaitten valkoisten hymyistä. Tämä on täysin rasistista ja siis väärää ajattelua, mutta isossa perheessä rakastavien sukulaisten seurassa kasvaa aidompi ihminen kuin pienissä, kolmen-neljän hengen talouksissa missä harvoin nähdään sukulaisia. Tämä siis omaa ajatteluani, mitä en missään nimessä allekirjoittaisi.

Calm before the storm? Solange was seen in this Instagram shot from Beyonce posing with Lupita Nyong'o and Sarah Paulson at the afterpartyTässä kuvassa näkyy mielestäni se oleellinen ero valkoisen vaivaantuneen hymyn ja mustan rennon hymyn välillä. Tiedostan, että esim. monilla suomalaisilla on vaikeuksia poseerata valokuvissa, koska se vaatii rentoutta, mikä voi jäykälle, pienen rakastavan piirin ihmiselle olla aika vaikeaa.

Kadut ovat suorastaan vihreinä.

Nurmikot ovat hyötykäytössä.
 

Vielä tunnelmakuva Bostonin keskuspuistosta.

 

Suhteet Oma elämä