Päivä alkoi hyvillä uutisilla, mieheni on saanut mukavan palkankorotuksen 🙂 Käytiinkin sitten tänään Sophien kanssa shoppailemassa, ja silmiini osui intialaistyyliset muistilehtiöt. Kaupoilla kerään mukaani aika usein jotain kiiltävää tai eksoottista, ja sitten myöhemmin kadun ostosta siksi, että se on liian kiiltävä tai hippimäinen. Ajattelin näistä vihkoista kuitenkin Sophien kouluvihkoja. Ehkä kuuden vuoden kuluttua ei enää kirjoiteta vihkoihin, mutta tykkään paljon noista intialaisista kuvioista. Mieheni järkyttyi kotiin tullessaan, mitä kaikki uudet tavarat on. Hän pelkää, että liika tavara tekee asunnosta sotkuisen.

Sophie ei vielä oikein innostu leluista, olen yhä se mielenkiintoisin asia leikkikentällä. Äidin sylissä kelpaa kiipeillä tuntitolkulla, mutta muoviauto on ihan tylsä.

Tämä loppupätkä on kirjoittelua ruoasta. Tänään kävimme keskitasoisessa intialaisessa ravintolassa illallisella. Olin valmistanut illalliseksi linssejä, mutta usein mieheni hakeutuu ravintolan suuntaan, kun kuulee linsseistä. Hänen mielestään linssit ja pavut ovat tylsää ruokaa. Joskus turhauttaa kotikokkaaminen, kun aikaa on vain 20 minuutin kastikkeiden valmistamiseen. Lisäksi mieheni haluaa jatkuvasti syödä ulkona, kun siellä on niin paljon valinnanvaraa, voi tilata lisukkeita, juomia ja jälkkäreitä miten mieli tekee. Välillä mietin, pitäisikö kotikokkaaminen toistaiseksi lopettaa, kun Sophie ei millään anna kokkausrauhaa. 

Olen pitkään ollut kyllästynyt intialaiseen ruokaan. Tuntuu, että intialaisissa tarjolla on aina samat muutamat ruoat, joita ollaan syöty tosi paljon. Muistan, kun 2009 vuoden syksyllä söin ensimmäisen samosan. Ostimme niitä ystäväni kanssa kassillisen ja söimme kuin viimeistä päivää. Olin löytänyt uuden helmen. Berliinissä söimme samosoja lähes päivittäin, sillä niitä jäi aina yli mieheni sedän intialaisesta ravintolasta. En olisi tuolloin 2009 uskonut, että samosoista tulisi joskus tylsää arkipalaa. Mietin myös, kuinka kiittämättömänä ruokapöydässä ajattelin, että taas mennään raskaalla intialaisella ruoalla. Rakastan intialaista ruokaa, mutta täällä ollaan päästy ihan uusien makujen ja ruokien äärelle kun erilaisia hyviä ravintoloita on niin paljon. On kiva käydä jossain harvinaisemmassa paikassa. Kaikesta ruoasta pitäisi olla kiitollinen.

Tälle tiistai-illalle kasaantui paljon. Ensin olin menossa buddhalaiskeskuksen viikottaiseen ryhmätapaamiseen, mutta sitten näin mainoksen kiinnostavasta luennosta paikallisessa synagogassa. 

Kaiken voitti kuitenkin kuntosalilla mainostettu Bollywood-workout! Olin jo kutsunut yhden tuttavani sinne kanssani tanssimaan, olimme viestitelleet tästä koko viikon. Tämä oli mainio tilaisuus tehdä lähempää tuttavuutta tuon mielenkiintoisen tytön kanssa, ja mahdollisesti aloittaa uusi ystävyys. Uudessa kaupungissa uusista tuttavuuksista haluaa pitää kaksin käsin kiinni, sillä uusi ystäväpiiri on luotava tyhjästä. Perun sovittuja tapaamisia amerikkalaisten tyttöjen kanssa vain todellisella hädän hetkellä.

Aamulla hyvä kun silmät aukesivat, aivastutti jatkuvasti ja oli todella houreinen olo 🙁 Kaikki päivän suunnitelmat uusiksi, kroppa huusi jatkuvasti sänkyyn. Mieheni sanoi, ettei saa valittaa, jos ei ota tablettia. 

Ihmiset ovat aika usein kipeinä, paljon koulussa perutaan tunteja opettajan sairastuttua, työpaikalla kollega on jäänyt sairaslomalle, jumppatuntia ei olekaan, kaveri peruu sovitun tapaamisen. Itse olen useimmiten vain 1-3 päivää sairaana, ja siihen pidän syynä pillereiden jättämistä pois ja lepäämistä. Olisinhan tänäänkin voinut lähteä tuonne tanssitunnille pillereiden voimin, mutta mieluummin lepäilen kotona. Nykyään on niin paljon pillereitä, jos olet liian innoissasi ota rauhoittavia, jos olet liian rauhallinen ota piristäviä, jne. Näissä tableteissa on se huono puoli, että ne menevät jäteveden mukana vesistöihin, joissain järvissä Suomessa luin kaloissa olevan paljon särkylääkkeitä. Siinä mielessä päivä tai pari sängyssä on ihan jees.