Sophie kuusikuukautistarkastuksessa. Täällä Bostonissa vauvat käyvät lääkärissä lähes yhtä tiheään kuin Suomessa neuvolassa. Sophien 6kk tarkastuksessa todettiin, että meillä on upea ja terve tyttö. Heidän on kysyttävä jokaiselta perheeltä, onko varaa ruokaan, suojaan ja lämmitykseen. Vuonna 2012 Amerikan lapsista 21.5% eli köyhyydessä, eli vähän yli joka viides. Heistä 1.6 miljoonaa oli ainakin osittain kodittomina. On ikävää, että kaduilla on ihmisiä, kun esim. meille mahtuisi olohuoneen levitettävälle sohvalle nukkumaan ja suihkuunkin pääsisi. Herää kuitenkin kysymys, minkälaisella ihmisellä ei ole perhettä eikä ystäviä? Mielestäni kaikkien muiden kanssa voi olla kaveri, paitsi väkivaltaisten.

Miestäni on myös vaivannut kodittomat, ja hän heille tuolla kaduilla rahaa antaa joskus, itse en uskalla ottaa mitään kontaktia. Vuosia aiemmin aina joka ilta mieheni antoi ruokaa eräässä kadunkulmassa asuvalle miehelle. Yhtenä iltana hän oli kutsunut tämän ravintolaan kanssaan. Ruoan saavuttua asunnoton oli udellut, mistä mieheni on kotoisin. Vastauksen saatuaan hän oli raivostunut ”SAKSASTA! TE SAKSALAISET OLETTE RASISTEJA! RASISTI!” Koditon oli käynyt niin aggressiiviseksi, että mieheni oli nopeasti maksanut ja liuennut paikalta. Parempi jättää auttaminen ammattilaisille.

Kävimme myös Boston Universityn Hawaii-tapahtumassa. Boston University on todella hieno yliopisto, missä on opiskelijoilla paljon harrastuksia ja seuroja,kuvassa siellä oleva ruokakauppa. Oli kahviloita ja ravintoloita, supermarketti, taidegalleria, laaja ulkoterassi… pyörryttävän hienoja tiloja opiskella. Yksi vuosi opintoja tässä koulussa maksaa $60,694, eli yksi kolmen vuoden tutkinto maksaa noin 200 000 dollaria, kun kirjat ja jäsenmaksut, rekisteröintimaksut ja muut puuttuvat tuosta vuosihinnasta. En voi korostaa, kuinka hyvä asia on julkinen koulutusjärjestelmä. Välillä täällä Amerikassa tympii, kun kaikki on maksullista ja niin kallista. Vaikka kilpailun väitetään pienentävän hintoja, niin se ei ainakaan täällä ole totta. Valtavan isoilla yrityksillä on lähes monopoliasema esim. murohyllyillä. Toisaalta taas hinnoissa ei ole suurta vaihtelua, esim. kaikkien joogastudioiden kuukausihinta on täällä 300-400 dollaria, ei halvempaa, ei kalliimpaa. Epäilen välillä suuria kartelleja. Onneksi Euroopassa vielä ei ole niin paljon yksityistettyä kuin täällä.

Tyypillinen amerikkalainen luentoluokka, hyvin samantapainen englantilaisten luentoluokkien kanssa.

Boston Universityssa oli myös paljon opiskelutiloja, joissa opiskelijat saattavat ahertaa myös vapaa-ajalla esimerkiksi viikonloppuisin.

Boston University ruokala. Miltä niistä Suomeen vaihto-oppilaiksi tulevista amerikkalaisista mahtaa tuntua ne vaatimattomat suomalaiset opiskelupuitteet, sitä mietin täällä.

Boston Universityssä oli myös paljon ylimääräistä, kuten erilliset rukoushuoneet. Arvostan sitä, että täällä on moskeijat ja kirkot vierekkäin. Vaikka rukoushuone on islamilaisesti sisustettu, niin en epäile hetkeäkään, etteikö sinne voisi mennä vaikka Jeesusta palvomaan. 

Sophie ja mieheni Boston Universityn Hawaii-tapahtumassa. Tajusimme paikan päällä olevamme vähän liian vanhoja tuollaiseen opiskelijatapahtumaan. En ollut lippuja tilatessani huomannut, että kyseessä on oppilaille suunnattu juhla. Oho! Kyllä, teinivuodet ovat jo ohi ja minusta ja miehestäni huomasi, että olemme jo yli 22-vuotiaita.

Leikimme aamupäivällä Sophien kanssa olohuoneessa, kun mieheni pohjoisintialainen isä soitti. Päätin olla vastaamatta puheluun, jolloin hän otti yhteyttä mieheeni ja vaati päästä Skypen videopuheluun. Mieheni otti sitten yhteyttä, että isoisä ei ole viikkoon nähnyt Sophieta ja on jo kovin ikävissään. Pian tuli uusi soitto Berliinistä, ja minä vastasin. Paikalla oli paljonkin sukua ja olihan minun tultava kameran eteen, kuulema. Olin alusvaatteisillani ja suihkussa käymätön takkutukka, joten kieltäydyin useamman kerran näyttäytymästä. Sitten he halusivat nähdä, onko meillä siistiä. Ei ole. Monta kertaa kieltäydyin näyttämästä koko huonetta kameralla, mitä se niille kuuluu. Lopulta mieheni isä kyseli, että valmistanko joka päivä ruokaa miehelleni ja mitä valmistan ja että kai intialaista. Kun kysyttäessä kerroin tarjoilevani ruoan riisin kanssa, ihmetteli mieheni isä, miksi en paista joka päivä tuoretta chapati-leipää. Pitäähän joka päivä olla tarjolla myös jokunen vastapaistettu leipänen mieheni kotiin tullessa. Mieheni perheessä vauvan hoidon lisäksi nainen valmistaa kaikki päivän ruoat, siivoaa ja puunailee asuntoa, käy ruokakaupassa, rukoilee ja hakee kynttilöitä asunnossa kuljettaen jumalien siunausta perheelle. Omia perheen ulkopuolisia harrastuksia ei ole, ei edes minkäänlaista liikuntaa. Naiset kotona pitävät perinteet pystyssä, mutta en ihaile tuollaista elämää. Rakastan mieheni perhettä, mutta kyllä aina välillä punottaa ärsytyksestä se naisen paikka kotona.

Mieheni perhettä kismittää, kuinka mieheni siivoilee meillä ja vieläpä tiskaa astioita! En todellakaan täällä joka päivä imuroi ja laittele, enkä todellakaan valmista mitään leipäsiä! Vastikään mieheni oli kipeä, ja valmistin meille porkkanakeittoa. Skypessä heti tuli moitetta, että vähintään kanakeittoa pitäisi olla, mies parka sairaana. Viime aikoina olen salaa ajatellut, että onhan tämä tietynlaista luksusta asua kaukana perheestä täällä toisella mantereella. Hei hei vaan, perhe! Siivouksen ja kodin suhteen ei ole mitään paniikkia, kun perheenjäsenet eivät tee yllätysvisiittejä. Mieheni isä varsinkin mielellään puuttuu kaikkeen ja kahden kesken tulee minua puhuttelemaan. Mieheni kuullen hän ei uskalla minua nuhdella, sillä mieheni ei siedä sellaista ollenkaan. Perhe oli jo valinnut miehelleni tulevan vaimon Intiasta, lentolippujakin oli jo katseltu vastoin mieheni tahtoa. Hän ei missään nimessä halunnut perinteistä intialaista naista, kun ei itse ole perinteinen intialainen mies, vaan kokee itsensä ensisijaisesti saksalaiseksi. 

Ihmettelen suomalaisia naisia, jotka kääntyvät muhammettilaisiksi. Päätin itsekin joskus 14-vuotiaana ryhtyä muslimiksi, mutta kelkka kääntyi nopeasti niitä pyhiä kirjoituksia lukiessa. Kaiken sen työn jälkeen, jonka esiäitimme ovat tehneet saadakseen meille tuleville sukupolville oikeutta naisina. Kyllä sitä voi konservatiivisesti elää uskonnottomana, ei tarvitse mihinkään järjestöihin liittyä. Muille leipästen paistaminen on täysin turhaa, jos silläkin ajalla voi olla esimerkiksi urheilemassa tai opiskelemassa. Jos joku kaipaa leipäsiä enemmän kuin terveyttäsi, niin ei siinä avioliitossa mitään järkeä ole. Naisten ei kuulu tehdä mitään sen takia, että sattuvat olemaan naisia. Ei pitää yllä huiveja, ei paistaa leipäsiä, ei valmistaa piparkakkuja. Nainen eläkööt ja tehkööt, mitä halajaa. Ketola sanoi hyvin:

Riikka Helena Ketola Hyvin naisten todellisuudesta lähtevä käsite ”oikeus haluta”…naisten maailma on täynnä monitasoista ja syvälle persoonallisuuteen ulottuvaa tunteitten, halujen , tarpeitten oikeudettomuuden kokemusta – persoonallisuuden yhteiskuntalähtöistä tukahduttamista…Naisten pitää oikeuttaa itselleen asioita, mitä miehelle ”perusihmiselle” ovat itsestäänselviä.