Terveisiä Amerikasta!

Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa viime aikoina, koska haen vielä blogin suuntaa. Kirjoitanko meidän perheen arjesta, Amerikkalaisesta kulttuurista, Intialaisesta kulttuurista, ruoasta, kulttuuri-ilmiöistä, sekin on vielä hakusessa. Toisaalta olen niin onnellinen, että pelottaa kertoa siitä kenellekään. Jostain syystä tuntuu turvalliselta pitää matalaa profiilia, ettei kukaan voi viedä tätä aarretta, näitä ihania päiviä elämästä!

Mutta sitten asiaan! Me ollaan tosiaan tässä välissä muutettu tänne Bostoniin! En ole ikinä ollut erityisen kiinnostunut Amerikasta, ja lentokoneen laskeutuessa valtavan, käsittämättömän valomeren päällä olin enemmän huolissani turhasta sähkön kulutuksesta kuin ihastunut bling blingistä. Sitten lentokentällä moni ihminen tuli isosti hymyillen tervehtimään meitä, koska halusivat leikittää Sophieta. Passintarkastuksessa oli hauska mies, joka puhui saksaa. Mieheni ystäviä oli tullut lentokentälle meitä katsomaan. Sinä iltana ihmiset olivat niin ystävällisiä ja mutkattoman rentoja, että antauduin täysin. Kyllä, minulla on paljon ammennettavaa tästä uudesta seikkailusta ja elämästä täällä. 

Ensimmäisenä aamuna katsoin ikkunasta ulos, ja teki heti mieli lähteä kaupungille. Toisaalta olin kamalan väsynyt ja jetlagin tainnuttamana jäin kotiin. Koko ensimmäinen viikko meni kuin sumussa, kroppa oli ihan Berliinin ajassa. Yöllä kolmen aikoihin istuin keittiön lattialla syömässä ”aamupalaa” maha nälästä kourien. Päivisin siinä 15:00 taas oli pakko siirtyä yöpuulle. Mietin siinä, että miten ihmiset jaksaa tehdä jotain viikonloppumatkoja toisille mantereille. Itselleni uusi rytmi tuntui luonnolliselta ja hyvältä vasta viikon jälkeen.

Mieheni on järjestänyt työnsä alkamaan vasta 12:00, jotta minulla jää aikaa harrastuksille. Haittapuoli on, että hän tulee illalla myöhään, jo nukkuma-aikaan kotiin. Itse menen nukkumaan aikaisin, jotta jaksan herätä 7:00 aikoihin ja olla ulkona aktiivisesti sen viisi tuntia, mitä vuorokaudessa vietän ilman vauvaa. Lempipaikkojani on Chinatown, missä aamulla tuoksuu kaduille asti todella maukas kiinalainen ruoka.

Olemme yhdessä puhuneet, kuinka meidän pitäisi vähentää ravintoloissa käyntiä. Berliinissä ja Helsingissä muutamissa ravintoloissa meille tarjoillaan jo välillä jotain pientä ekstraa, kun niin usein käydään. Jo meille tuotiin ylimääräiset samosat eteläintialaisessa ravintolassa, kun olemme tässä muutamassa viikossa muuntuneet uusiksi vakioasiakkaiksi. En usko, että on erilaisia ja samanlaisia ihmisiä, yhdessä ihmisessä on jo niin paljon. Tässä suhteessa on harmi, että olemme ruokahimon osin samanlaisia. Kaksi ahmattia yhdessä, molemmat lihoneet yli kymmenen kiloa yhdeksän kuukauden avioliiton aikana. Kun toinen päättää ottaa vähän kevyemmin, niin toinen kantaa kotiin take away pizzaa yms. ja sitten taas mässäillään ”tämän kerran vaan”.

Omakotitaloalueella on mukavan rauhallista käppäillä. Tällä alueella on myös pienempiä kauppoja, kuten itselleni tosi tärkeät luomuruokakauppa, maustekauppa ja Whole Foods. Tälla kadulla on myös jooga- ja muita elinvoimakursseja, joihin aion osallistua. Täällä on todella siistiä, mikä on ihanaa vaihtelua likaisen Berliinin jälkeen. Juttelin yhden turkkilaisen tytön kanssa, kuka haluaisi muuttaa Berliinistä takaisin Istanbuliin. Ensimmäisenä häntä Berliinissä ärsyttää koirankakkaiset kävelytiet, joka on kyllä tosi iso haitta vauvanvaunujen kanssa. 

Suhteet Oma elämä

Ruokamyrkytys ja Berliinin siirtolaiset

Kärsiessäni raskauspahoinvoinnista, söimme mieheni kanssa ulkona lähes joka päivä kolmen kuukauden ajan. Kymmenet erilaiset ravintolat Helsingissä ovat meille tuttuja. Jatkuvasti ulkona syödessä mahamme olivat usein sekaisin. Mieheni pyysi, että alkaisin taas kokata kotona, sillä hän ei jaksa enää mahan myllerrystä. Kirjoitan tästä siksi, että söimme eilen ulkona ihan normaalissa intialaisravintolassa ja tänään mahaani on sattunut pistävästi koko aamun. Kyse ei ole ruoan tulisuudesta eikä mausteista, sillä syömme hyvin mausteista ja tulista intialaista kotiruokaa lähes päivittäin. Kyse on bakteereista. 

Tässä kohtaa kirjoitusta alkaa uliseva vuodatus, tämä mahakipu on purettava. Kävimme ennen ravintolaan menoa turkkilaisessa herkkupuodissa. Myyjän laittaessa valitsemiani lokmia rasiaan, putosi yksi lattialle. Myyjä katsoi alta kulmain, huomasiko mieheni. Hän huomasi mieheni katsovan häntä, kun hän oli laittamassa sitä salassa lattialta rasiaamme. Nopeasti hän nousi ylös, otti tarjottimelta uuden lokman ja laittoi lattialle pudonneen takaisin myyntiin tarjottimelle. Hälytyskelloni soivat ja mietin, kannattiko makeisia syödä, jos myyjällä on pokkaa ottaa täysi hinta lattialle pudonneesta, tahmaisesta lokmasta. Mahakipuni voi siis johtua joko noista turkkilaisista makeisista tai intialaisesta ravintolasta. 

Viime toukokuussa Helsingin ravintoloista paljastui, että 55%:ssä oli välttävä tai sitä huonompi hygienian taso keittiössä, ja joka neljännessä ravintolassa riisissä oli liikaa oksennusta ja ripulia aiheuttavia bakteereja. On täysin järjetöntä syödä päivän lämmin ateria muuten kuin itse valmistamalla.

Mieheni sukulaiset omistavat neljä intialaista ravintolaa Berliinissä. Asiakkaat ovat lähes täysin ei-intialaisia, he kun valmistavat ruoan itse kotona. Aion oman tyttäreni kanssa valmistaa yhdessä ruokaa, jotta hän opiskelemaan lähtiessä osaa tehdä muutakin kuin keittää pastaa. 

Ravintola-jutut sikseen, ärsyttää vaan, kun asiakkaille tarjotaan sellaista, mistä menee maha sekaisin! Berliinin asukkaista vuonna 2000 ulkomaalaistaustaisia oli 25%. Luku on kasvanut noista ajoista paljon, mutta en löytänyt tuoreita tilastoja. Täällä asuu ainakin puoli miljoonaa ulkomaalaistaustaista, minä myös. Mieheni mukaan hänen lapsuudessaan esimerkiksi englannin, ranskan ja espanjan kieltä kuuli Berliinissä harvoin. Nykyään tuntuu, että puolet vastaantulijoista puhuu muuta kuin saksaa.

File:COB data Germany.PNG

Kuva on kopioitu Wikipediasta. Saksassa on n. 82 miljoonaa asukasta, joista 12% on ulkomaalaistaustaisia. Sama luku Suomessa on n. 2.7%. Vuonna 2005 Saksassa päätettiin sulkea ovet, jolloin ei-EU:n alueelta tulevien, kouluttamattomien muuttajien on lähes mahdoton tulla Saksaan ilman kikkailuja. Kikkailu kuitenkin osataan, esim. eräs intialainen tuttavaperhe adoptoi kaikki kouluttamattomat sisaruksensa Intiasta Saksaan ”lapsinaan”. Joulukuussa Angela Merkel esitti eurooppalaisten tulon vaikeuttamisen tutkimista. Usein mietin omaa asemaani saksassa, ja miten sulautua tänne. Olen jo hirveän innokas puhumaan saksaa, mutta törmään jatkuvasti kielimuuriin. Opiskelen nyt lähes joka päivä, ja luin, että kieli kuin kieli alkaa luistaa kolmessa kuukaudessa, jos on sen kielen ympäröimänä ja opiskelee vähän siinä samalla. Tämä on tähtäys.

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Mieli