Kävimme Boston Science-museumissa, kyllä kannatti! Vauvoille ja aikuisille oli paljon tekemistä, suosittelen! Yksi tyttö ihastui kovasti Sophieen ja halusi paijata häntä yhä uudelleen. Olen mielissäni, kun täällä moni tulee paijaamaan Sophieta. On hienoa, että Sophie oppii ihan pienestä jutustelemaan paljon kun ihmiset paljon häneen ottavat kontaktia. Moni viettää äitiyslomaa ulkomailla, ja Amerikka on hyvä paikka lapselle. Monet suhtautuvat tosi myönteisesti lapsiin ja mielellään vähän leikittelevät. 

Yhtenä päivänä satoja moottoripyöräilijöitä ajoi letkassa kaupungin halki. Jumitin tämän takia liikennevaloissa noin 20 minuuttia. Amerikassa olossa on myös se hyvä puoli, että tapahtumilla ja aktiviteeteilla on paljon voluumia. Muuttoa suunnitellessamme moni varoitteli, että ei kannata lähteä sinne Amerikkaan kun ”mitä sä siellä muka teet?”. Täällä on kyllä niin paljon aktiviteetteja, kutsuja ja harrastemahdollisuuksia, että enemmän on tarjolla kuin mitä kerkeää tehdä. 

”Kotiäitiys” on harhaanjohtava nimike, ei äitinä kerkeä kotona juurikaan olla. Myös moni muu on kertonut, että pienen lapsen kanssa ei voi olla kotona ollenkaan. Sophie pitkästyy seinien sisällä nopeasti ja alkaa marista jo ennen puolta päivää. Lähdemmekin yleensä aamulla klo 10:00 aikoihin ulos ja palaamme vasta illalla. Joka päivälle löytyy hyvin mielekästä tehtävää, se on Bostonin kaltaisen suuren kaupungin hyve. 

Bostonin joella huomasin muutaman kilpikonnan. 

Juttelin jälleen sveitsiläisen ystävättäreni kanssa, tällä kertaa lapsilisistä. Kävi ilmi, että heidän perheensä saa todella paljon lapsilisää, siihen päälle Sveitsi maksaa tyttären esikoulun Amerikassa, mistä koituu monien tuhansien eurojen lasku vuosittain. He asuvat Amerikassa kolme vuotta. Sveitsi tuntuu järisyttävältä paikalta silloin, kun ajattelen eläkettä. Saksassa saa niin pientä eläkettä ja palkkaa verrattuna Sveitsiin, että puhumme yhä enemmän sinne muutosta Sophien tullessa kouluikään. Amerikassa ei huvita asua näillä koulukustannuksilla, kun haluamme kuitenkin monta lasta ja yksi kouluvuosi kustantaa täällä helposti 40 000 dollaria per lapsi… ei mitään järkeä, jos ei ole miljonääri. 

Tapasimme myös naapurustoon muuttaneen uuden ranskalaisen pariskunnan, heidän perheensä asui Sveitsissä ennen tänne muuttoa. He kertoivat, että rasismia on. Moni sveitsiläinen on kuulemma kurkkua myöten täynnä maahan massoittain saapuneita ranskalaisia ja saksalaisia. Voi olla, että rajojen sisälle liikkumista tiukennetaan taas pian.

Tunnen itseni välillä vauvakuiskaajaksi, kun vietän niin paljon aikaa Sophien ja muiden aktiviteeteissa tapaamiemme vauvojen kanssa. Tämä tapaamamme ranskalaispariskunta tuskasteli, kun heidän tyttärensä ei vielä osannut juoda pillillä eikä kulkea alas rappusia. Otin pillimehupurkin ja laitoin pillin tyttären suuhun. Hän vain pureskeli pilliä. Sitten otin simauksen pillistä ja laitoin sen takaisin vauvan suuhun. Hän imi sieltä mehua ja hänen vanhempansa olivat todella onnellisia, olihan vauvalla todettu jo puutostiloja syömättömyyden takia. Muutama viikko aikaisemmin heidän tyttärensä oli ollut sairaalassa letkuruokinnassa, mutta joi nyt koko mehupurkillisen pillillä imien. Myöhemmin vein hänet kiipeilytelineelle ja opastin alastulon kanssa, mikä sujuikin jo pian tytöltä mallikkaasti itsekseen. Hänen vanhempansa olivat todella kiitollisia ja halusivat samantien järjestää uuden tapaamisen meidän kanssa. Olin ylpeä ja oli mukava tuottaa niin paljon iloa heidän perheelleen. Kokoajan on sellainen tunne, että Sophien kanssa menee tosi mallikkaasti ja hän onkin kaikinpuolin mallikas tytär, joten kukaan ei voi ainakaan sen suhteen arvostella.

Olen tiukasti pitänyt Sophien ilman kenkiä, vaikka kaikilla muilla vauvoilla on aina kengät ollut. Olen pitkästi perustellut syitä sille, miksi en laita vauvan jalkaan kenkiä turvallisissa leikkipuistoissa. Muutamalta muultakin vauvalta on nyt otettu kengät pois, ehkä Sophien vaikutuksesta. Moni vanhempi stressaa liikaa eikä osaa rentoutua vauvaa hoitaessa. Oma kokemukseni on, että stressaamisella ei voi antaa parastaan tässä hommassa.  

Sophie kävi kavereideni lasten kanssa viilentymässä. Yhdysvaltojen eteläisimmissä osavaltioissa on kuulemma paljon perhekeskeisempää kuin Bostonissa. Täällä kotiäitejä jotkut pitää lähes syöpäläisinä, mutta etelämmässä on outoa, jos nainen ei jää kotiin lapsiaan hoitamaan. Amerikassa se on sama kuin lopputili. Täällä palkaton, sosiaalitueton äitiysloma kestää kaksitoista viikkoa, mutta sosiaalinen paine pakottaa monet äidit ainakin Bostonissa takaisin töihin jo kolmen viikon äitiysloman jälkeen. Sain kuulla, että etelämmässä ajatellaan täällä pohjoisessa asuvilla menevän taloudellisesti hyvin kun on varaa asua Bostonissa. Texasissa tai Chicagossa asuisi isossa talossa uima-altaineen näillä Bostonin yksiön vuokrilla. Vaikka se Bostonissa kuulostaa luksukselta, niin noissa kuumissa osavaltioissa on altaita lähes joka talossa kuten saunoja Suomessa. 

Kaverini kertoi, kuinka oli alkanut käydä mustien kirkossa. Muutaman sunnuntain jälkeen oli hänelle tultu kertomaan, että tämä ei ole hänelle oikea kirkko. Ystäväni oli tuohtunut ja vetänyt esiin rasismi-kortin. Puhuimme, kuinka Harvardin yliopistolla on niin paljon eri kulttuureita edustettuina, ja paljon pieniä kulttuuritaustojen perusteella muodostuneita porukoita. Ystäväni uskoo, että maailma on menossa takaisin Baabelin tornin aikaiseen malliin, missä vain tietynlaiset ihmiset ovat kavereita keskenään.

Kurdilainen ystäväni harmitteli, kuinka ei millään saa juutalaisia kavereita, sillä he haluavat kaveerata vain keskenään. Neuvokkaana hän laittoi tyttärensä synagogan päiväkotiin. Hän kertoi, kuinka hänen tyttärensä oli oppinut hieman hebreaa, mutta ei monista Tooran kuulemisista ja uskonnollisista aktiviteeteista huolimatta ole tullut juutalaisuskoon, eikä hän sitä pelkää ollenkaan. Synagogassa tytär saa olla sisäpiiriläinen kulttuurissa, johon on vaikea päästä ulkopuolisen sisälle. 

Sveitsiläiset tuttavamme kertoivat, kuinka monia ärsyttää siellä maahanmuuttajat, erityisesti saksalaiset. Mieheni kertoi, että myös hänen tuttavapiiristään on moni berliiniläinen muuttanut Sveitsiin. Tuttavamme ilmoittivat, että saksalaisia on joka paikassa ja ihan liikaa. Meidänkin perhe on miettinyt Sveitsiin muuttamista, saahan siellä kuulemma ihan tavallisesta kaupan kassalla tehtävästä työstä 4000:n euron kuukausipalkan nettona. Mieheni on vertaillut kirurgien palkkoja Saksan ja Sveitsin välillä, ja palkan saisi lähes kolminkertaisena jos työpaikka olisi Sveitsissä. Zûrich houkuttelee, ja on vieläpä saksankielinen kaupunki, ja minulle olisi hyötyä ranskan osaamisesta. 

Puhumme aina silloin tällöin, että mihin sitä muutettaisiin. Mieheni amerikkalaisella ja huippuhyvällä tutkinnolla saisimme varmasti töitä monesta maasta, saihan hän Suomestakin työpaikan vain muutama viikko hakemisen jälkeen. Olin unelmoinut pitkään Lähi-idässä asumisesta, ja mieheni jo sanoi että kyllä sekin käy. Täällä olen kuitenkin nähnyt miten arabialaiset lapsiaan kasvattavat ja miten he käyttäytyvät ja miten keskenään leikkivät, eikä lasten kasvattaminen Lähi-idässä enää innosta.

Kävimme Boston Science Museumissa, missä oli hienoja historiallisia miniatyyrejä. Silmiini osui etenkin tämä Menkauren pyramidin rakentamisesta kertova työ. Niin paljon vaivaa on nähty rakentaessa, ja paljon vaivaa on nähty myös hajoittamisessa. Rikkaat arabialaislapset leikkivät puistoissa sellaisia leikkejä kuin esim. tavaroiden hajotus. Korkeilta telineiltä mätkitään riemuissaan alas milloin tablettitietokoneita, milloin puistoon kuuluvia leluja. Myös ihan Jyväskylässä monen lapsen mielestä oli kivaa hajoittaa kaverin rakentamat lumiukot, yms.

Viime aikoina uutisissa on ollut paljon juttuja tuhovimmasta. Facebookissa vilahtelee kammottavia videioita Irakista, ISIS pelaamassa jalkapalloa verisillä ihmisten päillä, ISIS ampumassa pieniä lapsia… Kurdiystäväni kertoi itkeneensä viikkoja ja viikkoja, hän on poissa tolaltaan uutisia seuratessaan. Heidän perheellään on paljon ystäviä Irakissa, joista ei enää ole tietoa ovatko elossa vai surmattuja. Moni antaa lastensa leikkiä tuholeikkejä, ja väittää että eivät he oikeasti sitten aikuisina tuhoa mitään. On todella vaikea ymmärtää tuhoamisvimmaa, enkä uskaltaisi omien lasteni sitä mahdollisesti kasvattaa aggressiivisilla leikeillä. 

Pyramidien tuhoaminen on onneksi osoittautunut erittäin vaikeaksi. 1000-luvun alkupuolella tuhottavaksi tuomittu pyramidi sai kahdeksassa kuukaudessa reiän, ennenkä hajottaminen todettiin liian työlääksi. Pyramidista on kuitenkin päällyskivet anastettu Kairon infrastruktuuria varten.

Tuhoamisesta muistutti myös tämä kuva Pohjois-Amerikasta 1800-luvun alusta. En ole kovinkaan ylpeä monista Eurooppalaisten tekemistä hirmuteoista, kuten vaikkapa tästä biisonien massatuhoamisesta. Hirmu ylpeä olen kuitenkin esim. tieteen saralla saavutetuista meriiteistä, upeasta jälkiruokakulttuuristamme, naisten oikeuksista, jne. Loppupeleissä on kivaa kertoa täällä ihmisille, että meidän perhe tulee Euroopasta.