Syksyn alku
Tämä kesän viimeinen viikko on ollut todella haikea. Boston on kaupunki, jonne ihmiset muuttavat, ja josta ihmiset muuttavat jatkuvasti. Uusia tuttavuuksia syntyy, vanhat tuttavat muuttavat pois. Moni tulee vain CV:tä täydentämään kaupungin huippu yliopistoihin ja sairaaloihin. Myös meidän tuttavapiiristä lähtivät tällä viikolla tutuiksi käyneet ranskalaiset ja amerikkalaiset naapurilapsiperheet.
Moni yrittää vielä järjestää valopilkkuja pimeneviin iltoihin. Tänä lauantaina meidät oli kutsuttu peräti neljään eri juhlaan, huomenna sunnuntaina on kahdet kutsut tarjolla. Viikonloput ovat juuri nyt todella kiireisiä, ennen kuin talvella hiljenevät.
Järjestin vielä viimeisen tapaamisen tutun ranskalaisperheen ja heidät tuntevien naapureiden kesken. Olin herkällä tuulella koko kekkereiden ajan, ja hyvästellessä onneksi heidän tyttärensä nukkui vaunuissa niin, että sain rauhassa vilkutellen toivottaa hyvää matkaa sortumatta soperrellen itkemään vuolaasti.
Kun saavuimme maaliskuussa Bostoniin olin lumen täyttämässä kaupungissa seikkailumielellä. Huhtikuussa alkoi ahdistaa, sillä ihmiset pysyttelivät vain sisätiloissa ja aloin miettiä, kuinka täällä edes voi tutustua kehenkään ja sitä kautta sulautua paikalliseen kulttuuriin. Pian seurasi ensimmäinen kulttuurishokki.
Lumien sulettua kävimme usein läheisessä leikkipuistossa Sophien kanssa, ja siellä ensimmäisiä tekemiämme tuttavia oli tuo ranskalaisperhe. Istuimme monesti iltapäivää keskellä puistoa lasten leikkiessä. Sophie ei vielä osannut kontata, ranskalainen tyttö oli jo lähellä kävelemistä. Perheen isä vakuutti, että kyllä täällä tuttavia tekee helposti ja heistä sitten ajan kanssa tulee ystäviä. Siitä sain rohkeutta ja positiivista mieltä Sophien ja minun tulevaisuuden suunnitelmiin. Kesän aikana olemme todella tehneet paljon tuttavuuksia ja ystäviäkin on kertynyt mukava määrä. Siitä huolimatta varsinkin heinäkuun helteillä vietimme paljon aikaa puistossa ranskalaisen tytön ja Sophien leikkiessä keskenään. Tänään he vielä kiipeilivät telineillä viimeistä kertaa yhdessä naapuruston lasten kanssa. Molemmat ovat kasvaneet ja kehittyneet kesän aikana hurjasti, vastaavasti Sophie opettelee kävelemistä kun ranskalaistyttö jo juoksee puiston poikki. Hän oli meille kesäkaveri, yksi ensimmäisistä vauvallemme tutuksi tulleista lapsikavereista, jonka nähdessään Sophieta aina hymyilytti.
Bostonin kaupunki sulkee huomenna ulkouima-altaat, leikkipuistoissa ei enää ole juurikaan väkeä lasten siirtyessä tarhoihin ja kouluihin, monet ulkoilma-aktiviteetit kuten konsertit ja elokuvat ovat tältä vuodelta ohi.
Mietin kuumeisesti, mitä aktiviteetteja järjestän talvella Sophielle. Perustamani äitivauvakerho on kerännyt kahdessa viikossa jo 30 jäsentä, joten leikkiseuraa on Sophielle kyllä jatkossakin tarjolla ainakin jonkunverran. Harrastusten, kuten uimakoulun, aloitusta olen tarkoituksella vitkutellut talvelle. Mielessä käy yhä useammin tarha tai joku leikkikerho, sillä täyden viiden päivän aktiviteetin järjestäminen taaperolle voi talvella olla välillä työlästä.
Maanantaina alkaa syyskuu, lehdissä on jo vähän kellertymää. Sophie täyttää torstaina vuoden. Tuntuu, kuin kokonaan uusi aikakausi olisi alkamassa, vaikka tämä onkin vain kesän loppu. On vaikea arvata, minkälainen talvesta tulee ja mitä me täällä teemme.