The New India Expressin kirjoitus Aishwaryasta

Olen seurannut Aishwaryan uraa aika intensiivisesti viimeisen 10 vuoden ajan. Nettifoorumit, faniklubit, elokuvat, lehtiartikkelit on useat nähty. Ihmettelen niitä ihmisiä, jotka ihan fanisivustoille asti tulevat ilmaisemaan ”vihaansa tuota lutkaa kohtaan”. Niitä satoja kommentoijia, jotka jättävät hänen videohaastatteluidensa alle haistatteluja Youtubessa. The New Indian Expressissä oli aiheesta hyvä artikkeli, jonka tähän vapaasti käännän:

Miksei Aishwarya Rai ole meille koskaan tarpeeksi hyvä

Hän on ehkä valmis palaamaan elokuvaruudulle… mutta huolimmeko ME häntä enää takaisin?

Intia voi huokaista helpotuksesta. Aishwarya Rai on kävellyt punaisella matolla Cannesissa ja esitellyt muotiluomuksia. Joku toteaa ”Vihdoinkin!”  Joku toinen täräyttää ”Tuoko oli kaikki mitä hän pystyy vuoden aikana tekemään?” 20-vuotisen uransa aikana hän ei ole koskaan täysin vakuutttanut meitä. Hän ei voi voittaa. Ei Aishwarya Rai.

Kyllä, hänet valittiin Miss Maailmaksi. Mutta Sushmita Sen voitti Miss Universumit! Kyllä, hän on kaunis. Mutta liian kaunis eikä tarpeeksi lahjakas! Hänen kikatuksensa. Kuvailemme häntä epäaidoksi, ei-luontevaksi, vaikka hän on näytellyt sellaisissa elokuvissa kuin Guru, Jodha Akbar, Josh, Iruvar, Chocker Bali, Raincoat, Devdas ja Hum Dil De Chuke Sanam. Mutta hän näyttelee hyvin vain osaavan ohjaajan alaisena!

Kuka välittää Padmashreen ja French Honourin saamisesta, amerikkalaisista talk shoiwsta, jatkuvista työtarjouksista? Kaksi vuotta sitten, hän oli liian lihava.

Nyt hän on laihempi, mutta ei voi kilpailla legendaaristen näyttelijöiden sarjassa kuten Richa Chaddha, eikä nuorten hurmaajien kuten Alia Bhattin. Kuinka hän sitten on saanut työtarjouksia, miten pysynyt pinnalla? PR:llä? Mainoksilla?

 

Hänet aina halutaan laittaa hyllylle, mutta aina hän palaa kaikkien harmiksi takaisin. Hänen raskauskiloistaan hänen aviomieheensä ja vaatteista aksenttiinsa, me kulutamme häntä ja silti teeskentelemme kuin hän ei olisi kukaan tärkeä.

Raskauskiloja saadessaan muistan nähneeni kirjoituksia, joissa hänen vaadittiin olevan Aishwarya Rai. Hän oli sen meille valkaa. Se kylmä, etäinen, saavuttamaton, saavuttamattoman täydellinen, vain jotta häntä saisi rauhassa vihata. Hän ei saa olla lihava ja äidillinen, sillä kuka vain voi olla sellainen. Silti aina kun uusia hyviä kuvia hänestä putkahtaa nettiin, trollit vyöryvät esille. ”Miksei tuo tantta voi pysyä kotona hoitamassa vauvaansa?” Hän on kuin TV-sarjojen miniät, joiden pitää jatkuvasti oikeuttaa olemassaolonsa.

Naisen ei kuulu kohauttaa olkiaan arvostelijoille, mutta koska Aishwarya tekee niin, vihaamme häntä vain enemmän. Kuinka nainen voi olla niin kaunis, menestynyt ja itseriittoinen, että hän ei välitä meistä? Kuinka hän pääsee kuin koira veräjästä? Vain miesnäyttelijöille annetaan anteeksi vanhuus ja jopa hit and run-liikenneonnettomuudet.

Moni nainen ei voi olla niin välinpitämätön. Aishwarya Raita on aina arvosteltu paljon hänen ulkonäöstään, osaamisestaan ja suhteistaan. Kuinka paljon rankempaa sellainen mahtaa olla naiselle, joka ei elä menestyksen kuplan suojassa?  

Äitini kertoi, että erään naisporukan kesken vain laittautuvia naisia arvosteltiin. Paksussa meikissä ja hienossa mekossa tepastelevan takana jupistiin salaa, ”Mitä tuo luulee itsestään”. Vanhempaa, olemattomasti laittautunutta naista ei arvostellut kukaan. Hänen kurveihinsa ei kukaan kiinnittänyt katsettaan. Saattaa olla, että mitä enemmän nainen ajattelee ulkonäköään, sitä enemmän myös muut sitä miettivät. 

Koin entisessä työpaikassani kummallista ärtymystä aina kauniin, pirteän ja osaavan kollegan pyyhältäessä paikalle. Työpaikan ilmapiiri oli muuttanut minua niin paljon synkempään suuntaan, että tunsin ensimmäistä kertaa kateutta. Ensin olin hämilläni totta kai, että miksi negatiivinen aalto vyöryy ylitseni hänen läsnäollessaan. Tiesin, että hän on aivan ihana ihminen kateudestani huolimatta. Muutama vanhempi kollega inhosi tätä tyttöä ja puhui hänen selkänsä takana, kuinka ÄRSYTTÄVÄ ihminen hän on. Olin toki mukana ja paikalla, kun niin puhuttiin. Salaa mielessäni mietin, että jotkut eivät osaa tunnistaa kateuttaan. Suuri työ työpaikkaa vaihtaessa oli löytää jälleen sellainen perusvire, johon ei viuhahda sellaisia muilta kokopäivätyössä omaksuttuja tunteita kuin esim. kateus. Ihmettelen, kuinka jotkut eivät tunnista tätä tunnetta.