kp 29/30

Tänään heräsin taas menkkajomotukseen. Ajattelin et nyt ne hanat aukee. Kamala etova olo ja vatsaa nippailu tuttuun tyyliin. 

Housuissa ei kuitenkaan mitään.

 

ÄLLÖVAROITUS

Aamupalan jälkeen vatsa meni sekaisin, jouduin käymään ainakin kolme kertaa vessassa.

Söin särkylääkkeen ja odotin kuukautisia. Joita ei tullut.

Rinnat huutaa hoosiannaa, olen haistanut tänään outoja hajuja ja yökkäillyt.

Närästys ja yskä saaneet oksennuksen nousemaan suuhun.

On paleltanut älyttömästi.

Vatsa turposi samalla tavalla kuin raskausaikana, se oli pehmeä ja kun vahingossa osuin siihen tuntui vatsassa jotain. Aattelin et hulluks olen tulossa. 

Kamala väsymys iski iltapäivästä.

Sain kun sainkin vihdoin joskus 17 aikaan närästyksen laskemaan ja lähdin kaupoille lapsen ja ystäväni kanssa.

Siellä haistoin ja maistoin kaikenlaista kummallista. Huomasin että oksetti.

Tulin kotiin pari tuntia sitten ja laitoin siteen.

Ei ole yhtään semmoinen olo että menkat alkaisi enää. Kaikki aamun ja päivän menkkajomotukset on poissa.

Tulee valkkaria vaikka yleensä ei tule tähän aikaan kuukaudesta.

Olo ei ole niin optimistinen kuin aamulla mutta silti toivon..

Ovistesti eilen vaan saa harmistumaan, mitäs jos se nega olikin oikeasti myös raskauden nega?

Huomenna on kp 30.

Ylihuomenna perjantaina on kp 31 ja silloin testaan mikäli kello 16 mennessä ei ole kuukautisia tullut ja pääsen töistä. Menen apteekin kautta kotiin. 

Toivon todella että ei ala kuukautiset. Tai jos alkaa niin alkaisi jo pian!

Yleensä mulla alkaa öisin/aamuisin mutta on niitä poikkeuksiakin ollut.

Hyvin tässä on vielä niille pirun menkoille.. hyvin voi alkaa huomenna tai pe. Eikä ne olis edes kovin myöhässä silloin.

 

En edes halua ostaa testiä koska turhaan sitä alkaa turhaa rahaa tässä vaiheessa.. perjantaina sitten.

Perhe Raskaus ja synnytys

kp 28/30

Aamulla heräsin kamalaan menkkajuilintaan. Ja nälkään.Saman tien särkylääkettä, vessaan ja side housuihin. Mitään ei kuitenkaan näkynyt silloin.

Söin ison aamiaisen ja laitoin lapsen valmiiksi tarhaan.

Lähdin kipeen vatsan kanssa ulos kävelyttämään koiraa taaperon kanssa ja siellä olikin talvi. Yöllä oli ollut pakkasta ja tuntui että kesästä mentiin suoraan talveen. Maa oli jäässä. Palelin.

Taapero huusi koko matkan kun en päästänyt rattaista kävelemään. 

Päästyäni töihin vatsa oli ihan kuralla. Menkkamerkki ajattelin. Ensimmäiset kolme tuntia oli kamalan kiireistä, en ehtinyt kuin käymään pikaisesti vessassa. Ja söin jotain pientä aina kun oli mahdollisuus. Loppupäivästä tuli kollega töihin joten aika menikin siivillä.

Päästyäni töistä ajelin hakemaan tyttöä hoidosta jolloin huomasin että rinnat on aivan jäätävän kipeät. Niihin en luota koska kaksi kertaa erehtynyt tekemään testin rintakipujen varjolla- turhaan (joskus aikaisemmissa kierroissa).

Ilta on mennyt rauhallisesti kotona. Menkkaolo ja ripuli menneet ohi eikä näy vielä kuukautisia kylään.

Olo on outo ja levollinen. Niin kauan kuin ne on poissa- on mahdollisuus.

Tein ovistestin äsken ja ihmetys on suuri kun se ei näyttänyt yhtään mitään enää. Se on näyttänyt viikon ajan haamua. Vaikka sekään ei merkitse mitään ovistestissä vaan ollakseen positiivinen sen pitäisi olla kirkuvan punainen. Niin kuitenkin otin sen huonona merkkinä.

Aloin tarkkailemaan woman log-appia tarkemmin. Ainoa huono puoli on se, että olen jättänyt merkkaamatta kesä ja heinäkuunkierrot koska silloin pidettiin kesälomien ja reissujen takia ns. rennomaa yritysaikaa eikä seurailtu kamalasti ovista. 

Joten mitä nyt katsoin minulla on 4 tarkkaa tietoa kierrosta ja ne menee näin;

Maaliskuu kuukautiset alkoi 19.3, kierto 26päivää.

Huhtikuu kuukautiset alkoi 16.4, kierto 30 päivää.

Toukokuu kuukautiset alkoi 16.5, kierto 30 päivää.

KESÄ-HEINÄ ei tarkkaa tietoa.

Elokuu kuukautiset alkoi 11.8, kierto 29 päivää.

Yhdet kuukautiset on välissä heinäkuussa josta on merkintä mutta en muista onko se jälkeenpäin kirjattu muistelma alkaneista kuukautisista vai miten se meni.. silloin kierto on tietojen mukaan ollut 27 päivää.

Epäilen kyllä että olen väärässä tuon maaliskuun ja heinäkuun kiertojen suhteen. Kumminkin tästä voitaisiin päätellä että kiertoni on luultavasti 29/30.

Olin ajatellut tehdä testin torstaina kun on kiertopäivä 30. Mutta nyt ajattelin että ihan turhaan rahaa laittaa likoon jos se onkin negatiivinen. Vähemmän sitä pettyy jos ne kuukautiset alkaa kuin tehdä testi ja innostua sitten pudota korkealta. 

Joten näillä näkymin odotan perjantaihin. Onhan jo tiistai ilta!

Voin kyllä sanoa ihan varmasti että jos ei torstai iltaan mennessä ole tullut kuukautisia niin olen hyvinkin varma mitä se testi tulee näyttämään perjantaina. Yleensä mulla tulee hyvin tarkkaan, ellei päivää aiemmin ne. Toukokuussa oli vaan pettymys kun kp 31 muuttui kp1.

Tämmösiä pähkäilyjä tänään!

Niin ja pulssi lyö tuhatta ja sataa.

Kyllä sitä tuntee ittensä tyhmäksi kun kuukautiset tästä pamahtaakin paikalle.

Perhe Raskaus ja synnytys