Keskenmenoriitti

Vuoden viimeisenä päivänä tuntia ennen vieraiden saapumista tuijoteltiin miehen kanssa ruoanlaiton lomassa upeaa auringonlaskua.

Hups!

Juoksin vessaan ja vaikutti siltä, että viimeistelin keskenmenoni vihdoinkin ja juuri sopivasti uuden vuoden kunniaksi.

Joulua ennen ostin yhdestä loppuunmyynnistä parilla eurolla tosi erikoisen, ei-yhtään-minun-tyylisen, kaulakorun. Heti kun olin ostanut sen, ajattelin että tää on se. Tätä kaulakorua mä pitäisin rujona vastineena bola-koruille kunnes mä heitän sen tästä selvittyäni johonkin kodin pimeimpään nurkkaan.

Mun keskenmenolistaankin kirjaama keskenmenoriitti syntyi.

Uudenvuoden yöhön lähdin koru kaulassani. Kappas vain, korun ketju katkesi kesken kiivaimman juhlinnan. Sidoin sen humalaisin pikkukätösini vielä kuitenkin kiinni ja kaulaani. Ei meidän tiet vielä eroa, ajattelin.

Noin 2014 skumppalasillista myöhemmin en aamulla muistanut, miten ja milloin olimme kotiin tulleet. Polvessa oli jättimäinen mustelma. Perus viime vuoden ja uuden vuoden välinen yö. Kadoksissa oli myös kaulakoru. Eiii löytynyt, eiii niin mistään.

Reippaasti uuden vuoden puolella tein kontrolliraskaustestin, johon ilmestyneet kaksi viivaa olivat luonnollisesti luonnottomasti kamala pettymys.

Soitin polille ja puhelimeen puhuessani näin kaulakoruni pilkistävän lipaston kulman alta. True story!

Kaulakoru tuli takaisin ja ohihan se ei silloin vielä ollutkaan. Irtihän ei voi päästää ennen kuin päivittäinen muistutus asiasta on ohi.

……..

Löysin tämän tekstin täältä luonnoksista ja mietin tässä kiivaasti, että missä kaulakoru nyt on. Mitään dramaattista roskiin heittämistä kun ei koskaan tapahtunut.

Pikkuhiljaa se päätyi ilmeisesti sinne samaan kodin parhaaseen piiloon, jonne katoavat suosikkisukkien parit, ponnarit ja elämän pienemmät ja suuremmat pettymykset.