”Haluaisitko lapsen, jos duunissa olisi tosi kurjaa?”
Tätä tiedusteli ystäväni viikonloppuna, kun kerroin hänelle ensimmäistä kertaa etten tiedä haluanko lapsia vai en.
”Äh öh – tota en ole tullut ajatelleeksenikaan.”
”Saisit kato vuoden breikin. Se, että töissä olis paskaa, vois olla sellainen hyvä potku siihen, että haluaisitkin lapsia.”
”Äh öh – niin varmaankin.”
Viihdyn erinomaisesti töissäni ja olen aina pitänyt jokseenkin itsestäänselvänä, että olisin varmastikin mahdollisimman vähän aikaa pois töistä äitiyslomalla.
Minulla on myös se etu, että vauvahullumieheni on ilmoittanut jo aikoja sitten jäävänsä ilomielin koti-isäksi tilaisuuden tullen. Taloudellisesti meille olisi se ja sama kumpi kotona on, palkat ovat ainakin toistaiseksi samantasoiset.
Ketjuuntuvien määräaikaisuuksieni vuoksi minun on arvioitava sitäkin, että onko minulla sitten enää työpaikkaa, johon palata? Työelämän epätasa-arvoisuus on iso ongelma Suomessa ja tämä on ihan konkreettinen riski minullekin. Jos määräaikaisuuteni olisi katkolla juuri raskauteni tai äitiysloman aikaan, jatkettaisiinko sitä?
Kärjistetysti: Koska viihdyn työssäni ja saatan menettää sen, minun ei kannata hankkia lapsia. Jos minulla olisi vakiduuni ja tylsä työ, painaisiko tämä vaakakupissa sitten sinne toiseen suuntaan?
Mitä ajattelette? Onko työ vaikuttanut päätökseenne lasten saamisesta suuntaan tai toiseen?