Onko se huono äiti sellainen, joka ei leiki?

Luin joskus lehtijutun, jossa haastateltiin erästä naista ihan muusta aiheesta. Jostain syystä jutusta on kuitenkin jäänyt mieleen ainoastaan se, että nainen kertoi, ettei koskaan leikkinyt lastensa kanssa tai lukenut heille kun he olivat pieniä, koska se ei vaan kiinnostanut.

Automaattisesti tuomitsin, että onpa ollut huono äiti. Ja toisaalta, että voisko noinkin tehdä. Eihän muakaan ne lasten leikit niin aina jaksa kiinnostaa.

Vaikka toki löydän itseni usein sitten kuitenkin jostain pensaasta riekkumasta sukulaislasten kanssa. Hyppimästä laiturilta.

Viime kesänä mä yllytin yhden sukulaislapsen pomppaamaan niin korkealle trampoliinilla, että se sitten loukkasi lopulta. Turvaverkot oli tottakai, mutta…

Hyppää vaan, hyppää nyt, kyl sä uskallat…

Kerran me tehtiin miehen siskontytön kanssa ruokaa. Lapsen vaari tuli keittiöön ja kauhistui. Kyllähän mä jälkeenpäin tajusin, ettei se ehkä ollut paras idea antaa nelivuotiaalle isoa kokkiveistä.

Oisinko mä sittenkin parempi ihan vaan sinä kreisinä tätinä kuin äitinä? Jaksaisinko mä koko ajan kotona leikkiä? Oonko kauhean vastuuton?

Viime aikoina olen törmännyt sekä tuomitseviin juttuihin ja juttuihin siitä, kuinka naiset tuomitsevat toistensa valinnat. Olipa se sitten äidiksi haluaminen tai haluamattomuus, imetys, hoitovapaa, kasvatus, paino tai mitä ikinä!

Millainen on hyvä äiti? Entäs huono? Onko se sellainen, joka ei leiki? Tai menee töihin kun lapsi on puolivuotias? Tai jonka valvonnassa lapsi loukkaa itsensä?

Tunnetteko äidit, että teitä tuomitaan?

Kiitos muuten teille, en ole saanut yhtään tuomitsevaa kommenttia täällä! Kaikki kommentit ovat antaneet paljon uutta ajateltavaa, vinkkejä ja näkökulmia. Mulla on oikeasti sellainen olo ekaa kertaa, että etenen tässä ajatteluprosessissa. Eli tää blogin pitäminen toimii juuri niin kuin olin toivonutkin!