Keisarillinen syntymä coming up

Vauva tulee muutaman viikon päästä.

Jo jokin aika sitten todettiin, että alatiesynnytys ei tule tässä raskaudessa kysymykseen. Olen siis menossa suunniteltuun sektioon.

Tieto aiheutti yllättävän pettymyksen aallon. Muutaman päivän, ehkä viikon, tunsin itseni peräti masentuneeksi. Koko raskaus tuntui ihan tyhmältä ja oma kroppa tuntui epäonnistuneen maailman luonnollisimmassa asiassa. Taas. Entisiä pettymyksiäkin kun on.

Tunteita oli vaikea selittää ihmisille, on edelleen. Useimpien kommentti on ”hei, sun ei tarvii synnyttää!”. Aivan, vauvan luonnoton repäiseminen kropasta mahan kautta tavalla, johon liittyy kaikki leikkauksen riskit, kuulostaakin hauskemmalta/helpommalta/turvallisemmalta vaihtoehdolta!

Pahimmasta pettymyksestä olen päässyt. Tärkeintähän on se, että vauva tulee, eikä se että miten se tulee. Tätäkin ihmiset hokevat. Ja itse hoen.

Synnytystä en kuitenkaan enää odota kokemuksena. Haluan vaan, että se on ohi pian. Ja toisaalta pelkään, että se käynnistyy ennen suunniteltua päivää.

Mutta kuten sanoin. Pari viikkoa kärvistelyä ja se on tehty. Ja sitten tärkein on täällä! Tärkein, rakkain, odotetuin!