Meidän neuvolantäti on aivan tismalleen kuin NYC:n täydellisten naisten Ramona! True story!

Tämän tajuamisen jälkeen mun oli vähän vaikea ottaa häntä todesta.

Muuten ekassa neuvolakäynnissä tuli infoa aika pitkäksi aikaa pureskeltavaksi. Nyt on varattuna nt-ultraa ja labraa ja hammashoitoa…

Mulle oli jostain syystä tosi tärkeää, ettei viimeksi ehditty käymään neuvolassa ”turhaan”, vaikka sen jo varatun ajan perumissoiton ajatteleminen saa edelleen palan kurkkuun. Mutta jostain syystä mulle oli tärkeää, että saatiin kokea se nyt ensimmäistä kertaa. Vaikka ei siitä mitään hallelujaa-hetkeä tullut.

”Haluatteko, että kutsun teitä äidiksi ja isäksi? Alatte totuttelemaan ajatukseen sitten…” Ramona kysyi. Ömmnömm, ei oikein osattu vastata. Mutta eikö aikuiset ihmiset voisi kutsua toisiaan ihan nimillä? Niin kuin itse lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon ja kaikkien maailman kolkkien, että aion lopun elämääni kutsua aviomiestäni – hänen nimellään. Ensimmäinen en-sit-ikinä-äitinä-tee-sellaista-lupaus.

Millaiseksihan tää mun ja Ramonan suhde vielä muodostuu? Onko neuvolantäti ollut tärkeä henkilö teille äideille? Saaks ees sanoa neuvolantäti?