Loppu ja alku

Muistan varmaan ikuisesti sen hetken, kun tajusin, että tämä parisuhde on nyt tässä. Tuijotin seinälistan tiettyä kohtaa vaatekaapin vieressä. En halunnut sanoa sitä ääneen. Mutta itku vei voiton.

Kun suhteessa ei ole päällisin puolin mitään vikaa ja tuntee viettäneensä yhteiset hetket onnellisesti, ei haluaisi millään myöntää itselleen, että syvällä sisimmässään ei ole tyytyväinen. Kun sen lopulta teki, ja pääsi alkujärkytyksestä ohi, olo oli helpottunut. Molemmilla. Siitä tiesi, että oli tehnyt oikean ratkaisun.

spring1_desktopsmall.klyiaaqu89ut.jpg

Erosta on nyt kaksi kuukautta ja uudessa asunnossa olen asunut reilun kuukauden. Tänä aikana olen käynyt läpi järkyttävän henkisen pyörremyrskyn, kun samalla olen käsitellyt myös muita vaivaamaan jääneitä ihmissuhdeongelmia. Ehkä irrotin päästäni jonkin kylpyammeen tulpan. En halua jättää sisälle yhtään käsittelemättömiä tunteita.

Olen voinut paljon paremmin. Jos talvella sain masennustestistä kovat pisteet, nyt niitä ei tulisi paljoa. Lääkkeitä on vähennetty, eikä nukuta niin kamalasti koko ajan. Oma elämä on alkanut kiinnostaa ja ystävät sanovat minun muuttuneen taas siksi, joka olin joskus vuosia sitten. Haluan tehdä elämästäni taas elämisen arvoista ja se tuntuu hyvältä.

Nyt kuitenkin tunsin tarvetta kirjoittaa, kun tuntuu niin yksinäiseltä. Pääasiassa viihdyn hyvin yksin, vaikka minulla ei montaa ystävää asu lähellä. Monien kanssa viestittelen päivittäin, niin se auttaa. Kaikkeen ei ystävät kuitenkaan riitä. Kaipaan välillä toista ihmistä vierelle niin paljon, että se sattuu. Että joku tulisi ja sanoisi, ettei koskaan jätä. Että voisi nukahtaa toisen syliin.

Koitan sanoa itselleni, ettei minulla ole mihinkään kiire. Että tee ensin itsestäsi sellainen ihminen, mitä rakastat itse, niin ehkä joku joskus rakastaa sinua. Miksi kaikki sanonnat on niin helppo sanoa, mutta helvetin vaikea toteuttaa?

Kommentit (1)
  1. Heippa!

    Löysin blogisi, kun tein ”ongelmaihmisten” yhtä lempipuuhaa, eli omien ongelmien googlettamista. Toivottavasti saat tämän viestin, sillä huomasin sinun kirjoittaneen viimeksi noin vuosi sitten. Olisin kiinnostunut kuulemaan, mitä sinulle kuuluu, ja erityisesti, mitä sinulle kävi noiden ADD-testien suhteen. Minulla on epäilty jo pariin kertaan eri tahoilla tuota ADD:ta, mutta ensimmäisellä kerralla hommaa ei viety loppuun, ja tämä toinen kerta on juuri meneillään. Jos siis jaksat, niin olisi hienoa kuulla sinusta, voit vastata vaikka sähköpostiini 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *