Kissahaave

Teki mieli kategorioida tämä teksti ”Catwalk” osioon, hihi.

Halusin ensimmäistä kertaa kissan, kun parhaan ystäväni kissa sai kolme pentua. Olin ala-asteella.  Minä ja veljeni kävimme tosi usein leikkimässä niiden kanssa.

Vanhempieni mielestä kissasta olisi vaivaa. Lisäksi serkkuni (joka vieraili meillä ehkä pari kertaa kymmenessä vuodessa) oli pahasti allerginen kissoille. Saimme akvaarion. Jee, interaktiivinen taulu.

Nyt tutun kissalla on syntynyt kaksi pentua ja hänen toinen kissansa saanee myös pennut. Yritän saada Stellan vielä houkuteltua puolelleni. Hän on melkein vakuuttunut, mutta ei ole vielä sanonut joota. Yritän käyttää kaikki söpöilykikkani, tulos jää nähtäväksi. ”Eikö ois kiva, jos meillä ois semmonen pikku kisu, mille vois antaa söpön nimen ja sitä vois silittää?” ”Silitätkö sä mua sitte enää?” kiusaa Stella. ”Tietenkin!” sanon yrittäen samalla hymyillä vakuuttavasti.

Oikeasti minusta on vain hyvä, että jompikumpi meistä on se järjen ääni. On tärkeää, että kissasta pidetään hyvää huolta. Kummallakaan meistä ei ole ollut lemmikkejä aiemmin (paitsi se taulu).

Huomaan kaipaavani seuraa yhä useammin, kun Stella on pitkään yliopistolla tai tekee kandia yömyöhään. Välillä mökötän lapsellisesti, kun olen niin seurankipeä. Ehkä kissa helpottaisi.

En ollut pitkään aikaan päässyt silittämään kissaa, mutta eilen pääsin. Olin tosi hämmästynyt, kun kissa alkoi kehräämään. Olin unohtanut, että ne tekevät niin. Hassua, miten pienestä asiasta tuli hyvä mieli.

Uskon, että meistä tulisi hyviä kissanomistajia. Serkkukaan ei enää ole niin allerginen.