Kuinkas sitten kävikään?

Nyt olisi viimeiset hetket saada koulutyöt tehtyä, jos haluan päästä näyttöön. Tavoite olisi saada tehtävät palautettua torstaina ja näyttösuunnitelma maanantaina. Tänään sain viimein kirjoitettua jotain. Sitä ei olekaan tapahtunut pariin viikkoon. Tuntuu niin kuin joku minusta riippumaton ulkopuolinen olento tuhoaa systemaattisesti elämääni, sitä vähää mitä olen saanut aikaan. Paitsi että se olio olen minä.

Päässä risteilevät toisistaan keskenään poikkeavat ajatukset: Smeagol-puoli on sitä mieltä, että helpostihan minä nämä työt saan tehtyä, kun pääsen vaan vauhtiin. Oon kesälomalla nopeammin kuin ehdin sanoa ”kuntoutussuunnitelma” Gollum-puoli taas manaa mua peiton alle piiloon, piiloon, piiloon. Jonnekin muuhun maailmaan, jossa ei tarvi plärätä Kelan tai terveyskirjaston verkkosivuja ja yrittää saada ummehtuneesta pääkopastaan irti vähän freesimpiä ajatuksia. Gollum-puolesta haluaisin päästä kokonaan eroon tai edes hiljentää sen ääntä siedettävälle tasolle. Vaikeaa tehdä koulutöitä, kun toinen lymyilee ja polkee suohon. Be gone!