Tein tänään jotain, mitä en vannonut ikinä tekeväni: Ostin hameen, johon en mahdu, mutta toivon jonain päivänä mahtuvani. Äitini, ikuinen jojolaihduttaja, omistaa vaatekaapillisen täynnä liian pieniä vaatteita. Sitä menoa katsellessani ajattelin, etten ikinä osta mitään ajatuksella sitten joskus.

Mutta sain hameorgasmin käytyäni ensimmäistä kertaa Bik Bokissa. Ihana musta kesä/juhlahame keinui vaaterekissä. Pläräsin kokolappuja. Olen kokoa L/XL riippuen vaatteesta. Pienin jäljelläoleva hame oli kokoa M. ”No, kokeillaan, jos kuitenkin mahtuisi.” ajattelin. Ei mahtunut, mutta sovituskopissa rakastuin hameeseen entistä enemmän.

Sitten kävin kysymässä myyjältä, olisiko heillä  hameita mahdollisesti varastossa: ”Tää on ihana, mutta mun perse ei yksinkertaisesti mahdu tähän”. Tuotetta ei ollut sillä hetkellä lisää, mutta hän kirjoitti nimeni pieneen vihkoon ja lupasi että laittavat minulle tekstarin, jos hametta tulee lisää. Olin tyytyväinen hyvään palveluun ja menin kotiin.

Kun tekstaria ei ollut kuulunut pariin viikkoon, ajattelin käydä katsomassa. Hellurei, samasta hameesta roikkui kuin roikkuikin L-kokoinen rekissä! Olin niin onnellinen. Sovituskopissa pulleuteni heitti taas kylmää vettä niskaan. Ei L-kokoinenkaan sopinut! Nyt hameen vetoketju meni kiinni, mutta vyötärön kohta ei mennyt tarpeeksi alas, joten pikkarit vilkkuivat jos vähänkin pyllistäisin johonkin suuntaan. Se tyssäsi sitten jenkkakahvoihin.

Tiesin, että minua kaduttaisi jos jättäisin hameen kauppaan. Niimpä ostin sen Stellan silmienpyörittelyistä huolimatta. Illalla kävimme yhdessä lenkillä, mitä en ole tehnyt pitkään aikaan. Pakkohan sitä on jostain aloittaa. Rehellisesti uskon, että sovin hameeseen vasta kun joudun pakkotyöleirille tai saan lapamadon. Sitä odotellessa, hoho.